Mikkeli hävisi Forssalle ja molemmat Fintotolle

03.02. klo 10:15
Kalevi Moilanen

Mikkeli ajoi sunnuntaina ensimmäistä kertaa TotoTV-ravit niin, että samana päivänä ajettiin toisetkin vastaavat ravit. Mikkelin päiväravien jälkeen Forssa ajoi iltaravit.


Valitettavasti Mikkeli hävisi. Mikkeliin pelattiin kaikkiaan 297 033 euroa ja Forssaan 385 538 euroa. Tämä oli odotettua, sillä Forssa on keskellä etelän isoa pelialuetta. Liki sadantuhannen euron ero on silti aika iso.


Päivän kokonaispelivaihto oli 682 571 euroa mihin kumpikaan rata ei olisi yltänyt itsekseen. Lisäystä kokonaisvaihtoon on varmaan liki parisataatuhatta euroa. Se on luonnollisesti Fintoton kannalta positiivinen asia. Sen sijaan uskon, että sen enempää isommat palkinnot maksanut Forssa kuin varsinkaan Mikkeli eivät ole tyytyväisiä.


Mikkelin luvut eivät olisi jääneet näin alhaisiksi, jos se olisi ajanut yksin TotoTV-ravit. Kuskeista Lahden miehet Juha Utala ja Tapio Perttunen olisivat varmaan olleet täällä, samoin Ari Moilanen, ehkä Mika Forss ja Kari Rosimokin ammattikuskeista. Nämä ja joukko nyt Forssaan menneitä hevosia olisivat nostaneet Mikkelin ravien tasoa ja valtakunnallista kiinnostavuutta selvästi, ja siten pelivaihtoja.


Mikkelin kulut eivät laskeneet samassa suhteessa kuin pelivaihto. Eikä palkintotuki noussut samassa suhteessa kuin päivän kokonaisvaihto nousi.


Ihan yksinkertaisesti tällaisella tuplatiellä ei voi juuri mikään rata jatkaa kovin pitkään.
=============================================

Tämä oli alkuperäinen Länsi-Savossa maanantaina Mikkelin ravikauden avauskommentti. Sen lehdessä ollut lyhennetty versio innoitti Ismo Kovasen panemaan tekstiviestiä. Ismo on Hippoksen varapuheenjohtajana ja Mikkelin radan johtokunnan jäsenenä kovasti asianosainen, joten kommentti ”Mikkeli hävisi” aiheutti pientä närkästystä. "Hevosmiehet voittivat kun oli enemmän kilpailutilaisuuksia". Niin voittivat, yksi jopa ajoi molemmissa raviessa, tosin eri hevosilla, myönsin. Mutta minä kirjoitin raviratojen kannalta.  


Keskusteltuamme asiasta olimme pohjimmiltaan yhtä mieltä. Näin ei voi pitkään jatkua, vaan Mikkelin 28.2. ajettavien V75-ravien jälkeen johtokunta kokoontuu tarkastelemaan mitä pitää tai voidaan tehdä. Eli tingitäänkö palkintotasosta, jätetäänkö joitain päiviä ajamatta tai muuta vastaavaa. Vai tarvitseeko tehdä edes mitään korjauksia?


Kovanen myönsi, että oli pohtinut ennakkoon Lappeenrannan puheenjohtaja Jauhiaisen kanssa tämän aihetta koskevaa kirjoitusta Hevosurheilussa. Sehän tuplapäivien lohduttomuuden useimpien ratojen kannalta paljasti hyvin.


Tuon yllä olevan kommenttini tarkoitus oli nimenomaan pohtia tuplapäivien mielekkyyttä pikku radoille. Ei Mikkelin vaihto sinänsä laskenut kuin vajaa parikymmentä tuhatta euroa viime vuoden avauksesta, ja iltaraveissa vaihto on yleensä aina isompi. Mutta vertailun vuoksi Jyväskylän maanantaisten ravien vaihto oli 439 000 euroa.

=======================================================

4.2. Nyt keskiviikkona täytyy vielä täydentää tuota perushuolta.

Fintoto on päättänyt että se nipistää prosenttiyksikön nettipelin aluemyynnin tuotosta. Radat ovat saaneet siitä tähänkin asti vain kuusi prosenttia, ja nyt nipistetään prosenttiyksikkö pois. Kun peli on yhä enemmän siirtynyt pois radoilta, tämän ulkopuolella tapahtuneen pelin tuotto on noussut sitäkin merkittävmmäksi radoille.

Asiasta uutisoineen IS-Veikkajan jutun mukaan Fintoton päätös merkitsee, että ratojen yhteenlasketusta osuudesta, mistä palkinnot  käytännössä maksetaan, voi pudota 600.000 euroa pois.  Se on pois hevosmiehiltä.  Fintoto, mikä on määrännyt TotoTV-ravien vähimmäispalkintotason on lohdutukseksi radoille antanut luvan laskea palkintotasoa kesäkuun alusta. 

Fintoto puolestaan on palkannut pari henkilöä lisää markkinointipuolelle. Liekö uusia Riku Raketteja?

Kommentoi

Kalevi Moilanen

Kale kirjoittaa raveista, hevosista ja elämästä.

Muut artikkelit