08.06. klo 13:17
Kalevi Moilanen
Tuli oltua vaalivalvojaisissa. Töihin sinne jouduin kesken sunnuntai-illan, mutta olinhan tosin varautunut ja puu- ja peltotöiden jälkeen juuri suihkussa käynyt.
Yksi ainoa luku riitti siihen, ennakkoäänien tulos. En ole koskaan ollut Kuopiossa vaalivalvojaisissa, tai muutenkaan poliittisissa pippaloissa, joten en tuntenut ketään. No sentäs päähenkilön kuvista. Riikka Manner on Itä-Suomen yllättäjä ja Paavo Väyrysen lehdistöavustajana helppo lähestyttävä.
Mutta outoa oli, että kun läpimeno alkoi varmistua, alussa avoimesti ensimmäisistä tuhansista äänistä riemastunut, ilmaan hyppinyt ja ihastuksesta käsiä taputtanut mustassa housupuvussa esiintynyt nuori nainen muuttuu tasaisemmaksi, jopa värittömäksi.
Ihan totta, Riikka Manner hyppi riemusta ilmaan jossain 19 000 äänen tienoilla. 30 000 äänessä hän oli jo tyyni, vaikka vakuutteli että ei tämä läpimeno vielä ole varmaa.
Kun sadat ihmiset ovat tehneet töitä hänen eteen, ja lehdessä on julkaistu vaalivalvojaiskutsu, on myös hämmästyttävää, että kello 20.20 paikalla on yksin käsin laskettuna vain 35 henkeä ja heistä puolenkymmentä on toimittajia tai kuvaajia. Kun tilanne on 22.30 aikaan jo varma, ei kapakan yksityispäähän ole vieläkään tullut kuuttakymmentä henkeä enempää. Tyhjä pöytä läppäriä varten löytyi helposti.
Olisin luullut, että kaikki haluavat tulla nauttimaan menestyksestä, voitosta.
Kuusi vaalean vihreää ilmapallokimppua ja yksi mainos, siinä rekvisiitta. Sivupöydällä on virallisia kukkakimppuja odottamassa. Iso screeni syytää TV:n tulostietoja. Kun Riikkaa haastatellaan puhelimitse, silloin huudetaan haastattelulle, joskus myös ääniluvuille.
Niin, ne puhelimet. Koko ajan ainakin toinen on korvalla, toinen latauksessa baaritiskillä. Välillä molemmat ovat käsissä. Kyllä kai siinä täytyy pitää pokkansa kun kaikki kyselevät ja haastattelevat.
Tunnelma nousee kunnolla vasta siinä vaiheessa kun kampanjapäällikkö Kimmo Vallan lupaamat kuohuviinit kulautetaan kello 22.25 aikaan.
Menestyksestä Riikka kiittää keskustan Itä-Suomen piirejä. Ministeri- ja kansanedustajatukea hän ei maininnut haastatellessani häntä. Kuitenkin Paavo Väyrysen henki leijaili tilaisuuden yllä. Ei edes kansanedustaja, ei julkkis, ei etelästä, ja silti mepiksi siinä missä moni Etelä-Suomen kokenut poliitikko jää rannalle.
Yllättävän pieni ja hento Riikka Manner on vielä hento myös poliittisesti. Vaikka kuinka osaa montaa kieltä ja tietää teoriassa EU:sta ja on Varkauden kaupunginvaltuustossa, hyppäys EU-päätöksentekoon Brysseliin – ”Olen minä siellä käynyt” – on iso.
Itä-Suomi tarvitsee vahvan edustajan, ja tiedän, että aika on Riikka Mannerin puolella. Hänestä voi tulla kova luu poliitikkona, mutta se vaatii aikaa.
Kale kirjoittaa raveista, hevosista ja elämästä.