16.06. klo 15:22
Kalevi Moilanen
Tuli koottua kaverini kanssa palapeli. Ei se iso ollut, vajaa parisataa osaa vaan. No vie se kyllä jonkin verran tilaa kuistillamme, varmaan metrin leveä ja yhtä korkeakin. Grilliksi sitä kaupassa sanoivat.
Oli meillä entinenkin, ja on vieläkin, sellainen parillakympillä vieläkin myytävä pallomalli. Vanha ja ruostunuthan se jo oli, mutta taloutemme grillimestari Klasu loihti sillä monet kerrat herkkuruokia. Että millaisia herkkuja syntyisikään kolmipolttimisesta komeasta ihmelaitoksesta?
No pantiin kortti vinkumaan, ja kannettiin kahteen mieheen laatikko ensin autoon ja sitten pihalle. Laatikko sinänsä oli pakkauksen mestarinäyte. Lisää pienempiä laatikoita, käärepaperia, kuplapehmusteita, styroksipaloja, muovipusseja ja ties mitä joiden sisällä oli erilaisia osia. Ohjekirjanenkin löytyi, tietokonetulostettu. Tiedättehän, sellainen missä kuvien kaarevatkin viivat ovat pieniä katkonaisia suoranpätkiä ja kokonaisuus harmaata ja suttuista.
Tässä vaiheessa alkoi pupu mennä pöksyyn... kokoamiseen tarvitaan vähintään kaksi henkilöä... niitä ja näitä työkaluja... sellainen ja tällainen paikka. Ohjeiden räjäytyskuva todella räjäytti tajuntani, ja seuraavan sivun ruuvi-, prikka-, mutteri-, sokka- yms. pienpalapiirros hajotti loputkin: kaikkiaan noin 50 isompaa osaa ja 145 pikkupalaa. Siinä kaksi yliopiston käynyttä lukutaitoista täysikäistä miestä tavasi 18 kohdan kokoamisopasta sormi suussa.
Sattui vielä ohjeesta silmään, että ammattitaitoista kokoojavoimaakin voisi tilata jostain. Ja että jos osia puuttuu, tilatkaa ne maahantuojalta... Ei oikein innostaneet moiset viestit, mutta ryhdyimme hommaan.
Kolmen sivun alkuvaroitukset sentään hyppäsimme yli. Onneksi oppaan kieli oli kelvollista suomea.
Neljä jalkaa oli helppo hahmottaa. Tosin emme tienneet mikä on AB ja AC, BA ja BD tai jotain sellaista. Kaksi jalkaa oli kaarevia ja kaksi suoria, eripituisiakin olivat. Pari välilevyä löytyi myös. Ruuveja yms. oli noin 18 erilaista pahvin ja käsittämättömän sitkeän muovin väliin prässättynä. Puukolla sain irti ruuveja ja muttereita, jotka sopivat toisiinsa, jalkoihin ja välilevyihin. Ja sitten vielä yläpäähän kaarevat väliosat. Ja kas, siinä oli runko.
Meikä luki ohjeita ja tihrusi kuvia ja Klasu grillasi – sillä pallomallilla – välillä ja syöksyi taas avuksi. Mitä minä en ymmärtänyt Klasu tajusi, ja kun hänellä iski tyhjää, onnistuin päättelemään oikean asennustavan. Melkein aina, siis. Ei me irrotettu kuin kolme osaa ensiasennuksen jälkeen. Ruuveja tosin löystytettiin ja kiristettiin useampiakin ja useammassa vaiheessa. Kielenkäyttömme pysyi kurissa, kun Klasun oppimisiässä oleva Heikki-poika oli välillä kuuloetäisyydellä Mummon hoivissa.
Välillä kummasteltiin. Nimittäin sitä, että yhdenmalliset kuituprikat, olisiko niitä ollut 18 kappaletta, jäävät käyttämättä. Epäilimme jo ohjeiden puutteellisuutta. Mutta ei, kyllä nekin löysivät lopussa paikkansa. Lyhyet ja pitkät, tylpät ja terävät ruuvitkin vähenivät, ja mutterit samaa tahtia. Ja samalla härveli alkoi muistuttaa sitä laatikon kyljessä olevaa vimpainta, ja kaupassa ollutta mallikappaletta.
Välillä syötiin. Syytä ruumiin vahvistamiseen oli, sillä aikaa kului.
Polttimoiden, vai mitä ne kaasuosat ovatkin, asentaminen vaati jo erikoispähkäilyä.
Iltayhdeksältä ruuvaan lämpömittarin kanteen kiinni. Yhtään osaa ei ollut jäljellä, mutta laatikko oli yhtä täysi kuin ostettaessa. Tähän asti olimme päässeet keskinäisellä henkisellä tuella ja vuorotellen ruuvaamalla. Viisi tuntia kahdelta mieheltä sai riittää, enää ei jakseta asentaa letkua ja kaasupulloa. Sekin maksoi maltaita, ärisemme vielä.
Lauantaina olen jo töissä, ja Klasu lepää.
Sunnuntaina soitan. Juu, hyvin se toimii kunhan osaa säätää tarpeeksi pienelle. Oli kuulemma tehokas. Ja mitä nyt pariloiden puhdistaminen kuuluu olevan vielä hankalampaa kuin sen pallomallin jälkiostosparilan.
No, onpa juhannusta varten harjoiteltu, Klasu tuumaa.
Kale kirjoittaa raveista, hevosista ja elämästä.