06.08. klo 12:33
Kalevi Moilanen
Suomen Hippos on vihdoin saanut päivitettyä ori-indeksinsä eli Blupit 2008 lopun tasalle. Bluppien luotettavuudesta on käyty asiantuntijoiden keskuudessa kovaa kiistaa. Tavallinen rivikasvattaja ei tunnu moisista piittaavan lainkaan.
Itse olen sitä mieltä, että parannettavaa olisi paljonkin nimenomaan lämminverisissä, ne kun eivät vastaa todellista tilannetta tietyistä lähtökohtasyistä johtuen.
Mutta suomenhevosissa ei ulkomainen orituonti ole sotkemassa jalostusjohtajan kuvioita, ja ne pätevät huomattavasti tarkemmin.
Joten katsotaanpa pientä 24 hevosen otosta, kuninkuuskilpailun osanottajia. Ne ovat viidestätoista isäoriista. 14 on saanut mukaan yhden, ja se viimeinen, Turo peräti kuusi tammaa ja kolme oritta eli yhdeksän. Turon Blup on 126 millä sen on toisena pojanpoikansa, paljon vähemmän astuneen Cameronin (129) jälkeen. Turon varmuus on jo 99-prosenttinen kun Pieksämäellä kotonaan astuvan Veikko Herrasen kasvatin varmuus on vasta 89 %.
Sijalla 3 on Taikuri, Blup 120. Seitsemäntenä on Viesker 118. Sijalla 10 on KM Nopsa minkä Blup on 116. Seuraavana on Rallaus 113 sijalla 12.
Sijan 17 jakavat Pysteri ja Erovisku, kumpikin 110. Tähti-Vokkerin Blup 107 oikeutta sijalle 26 ja Perikuvan 104 sijalle 28.
Kaikkiaan jälkeläisnäytöt antaneita oriita löytyy listalta 31 ja mahtuvat yhdelle liuskalle. Näiden arvosteluvarmuus on vähintään 88 prosenttia. Enemmänkin varmaan olisi, mutta vissiin häveliäisyyssyistä Hippos ei niitä julkista. Sillä tosiasiahan on, että 110 olisi jonkinlainen alaraja suositeltavalle oriille.
Sitten ovat tietysti ne yksilönäyttöiset isäoriit. Niitä on vajaa kuusi liuskaa. Juli-Pat omaa 85 prosentin varmuudella Blupin 118.
Osanottajien isistä ainakin Vokker, Kihin-Muisto, Patrik ja Vokkerilla ovat kuolleita, eikä niille ole jostain syystä laskettu Bluppia. Samaan sarjaan kuulunevat Poika-Vinkkeli ja Rokki-Tähti, koska niitä ei löydy sen enempää yksilö- kuin jälkeläislistastakaan.
Osanottajaoriista Saran Salama on jo päässyt jälkeläisnäyttölistalle. Sen Blup on 113 eli jakaa sijan 12 Rallauksen kanssa.
Ja seuraavaksi loput yksilönäyttölistalta Blup-järjestyksessä. Kaikkien arvosteluvarmuus on 76 ja 80 välillä. Auraus 132, Frans 129, Ramiini 126, Einomies 124, Erikasson 123, Haaste-Poika 123, Rillaus 122, Huiman Pyste 120, Patrikin Muisto 116, A.L. Viku 114 ja Tuiskis 103. Sunnuntaina näemme, vastaako jalostusarvio kilpailukyvykkyyttä.
Aurauksen lisäksi yli 130 Blup on neljällä muulla: Kilun Peedro 137, Jylhätuli 136, Valtraus 132 ja Kuninkuusraveista muotoseikkojen vuoksi pois jätetty A.T. Eko 132.
Niin, ne lämminveriset? Palaan niihin joskus myöhemmin.
20.01. klo 20:01 BLUB
Martti Ylitalo
Blub-indeksi on osottautunut varmaksi ainakin naudan jalostuksessa,siellähän jaetaan eläimet ilman jälkeläisnyttöä ja sen kanssa.Miksi se ei sitten toimisi suomessakin?Ainakaan alle 100 omaavaaa tammaa ei tulisi myyntimielessä astuttaa,harrastus on sitten erikseen.Ruotsissa Blub näkyy melkein missä tahansa ilmoituksessa.
20.01. klo 20:01 BLUB
Martti Ylitalo
Blub-indeksi on osottautunut varmaksi ainakin naudan jalostuksessa,siellähän jaetaan eläimet ilman jälkeläisnyttöä ja sen kanssa.Miksi se ei sitten toimisi suomessakin?Ainakaan alle 100 omaavaaa tammaa ei tulisi myyntimielessä astuttaa,harrastus on sitten erikseen.Ruotsissa Blub näkyy melkein missä tahansa ilmoituksessa.
Aiheesta on 2 kommenttia
Kale kirjoittaa raveista, hevosista ja elämästä.