02.09. klo 20:27
Kalevi Moilanen
HUUTOKAUPPASESONKI Yhdysvalloissa ja Kanadassa on alkanut. Elokuun puolivälin ja joulukuun alun välillä on ainakin 28 huutokauppaa missä myydään arviolta noin 4100 varsaa ja useita tuhansia muita hevosia.
Tätä kirjoitettaessa on pidetty varsahuutokaupoista vasta Land of Lincoln sale Illinoisissa. Siinä keskihinta oli 9005 dollaria. Listalla oli 183 varsaa ja niistä 153 myytiin. Näistä luvuista ei vielä voi vetää johtopäätöstä, millainen hintataso tulee olemaan syksyn mittaan.
Vielä vaikeampaa on ennakoida suomalaisten ostohalua.
Uusia kiinnostavia ravurioriita on oikeastaan vain kolme joilla on vähintään 45 varsan ikäluokka. Kaikilla tuntuu olevan vaikeuksia sperman kanssa, sillä varsoja ei ole astumismääriin nähden hirveästi. Cash Hall astui 181 tammaa ja varsoja on 102. Chocolatierilla oli 134 tammaa ja varsoja rekisteröitiin 64. Glidemaster astui 101 tammaa ja ensimmäisessä ikäluokassa on rekisteröity 49 varsaa.
Pienempiä ikäluokkia marssittavat ainakin Ontariossa astuvat Here Comes Herbie, Southfork ja Holy Guacamolie ja Brittanyn kovasukuinen starttaamaton Master Glide (kolme varsaa Lexingtonin huutokaupassa) sekä vähäisemmät Cincinnati Kid, American Mike, Great George Two, Upalazyriver, Southwind Elian ja Don Boss Vita. Tavallaan uusiin kuuluu myös Duboisin eurooppalaiskasvatti Daguet Rapide millä on kuusi varsaa huutokaupoissa. Euroopassahan sillä on vanhempiakin varsoja jo radalla.
Kaikkiaan viidellä oriilla on yli 100 varsan ikäluokka: Angus Hall 119 (94), Andover Hall (93) ja Credit Winner 114 (88), SJ''s Caviar 104 (73) ja Cash Hall 102 (56). Seuraavina ovat Conway Hall 98 (78), Yankee Glide 95 (76), Broadway Hall 94 (45) ja Cantab Hall 90 (62). Suluissa on kuinka monta varsaa on ilmoitettu tiedossa oleviin huutokauppoihin.
Muita isompia ikäluokkia omaavat ovat Dream Vacation 77 (40), Kadabra (36) ja Striking Sahbra 74 (41), Revenue 67 (19), Chocolatier 64 (49), Muscles Yankee 60 (47), Classic Photo 58 (38), Tom Ridge (38) ja Duke Of York 57 (12), Windsong’s Legacy 56 (44), Mr Lavec 54 (17), Jailhouse Jesse 52 (34), Ken Warkentin 51 (26), Glidemaster 49 (44), Valley Victor 45 (25), Like A Prayer 43 (13), Pegasus Spur 44 (21)ja Amigo Hall 41 (14).
Here Comes Herbien varsamäärä jäi tarkistamatta, mutta huutokaupoista löytyy 23 varsaa. Doneraililla on 38 varsaa ja niistä lähinnä pikkuhuutokaupoista löytyy 18 varsaa.
SUURI OSA huutokaupoista on sellaisia, että niillä ei ole eurooppalaisittain, saatikka suomalaisittain mitään merkitystä.
Pari huutokauppaa on poistunut järjestettävien listalta. Suurempi on Quebecin ja toinen on Pennsylvanian Harrisburgissa kahtena vuotena järjestetty huutokauppa. Sen tilalla ovat nyt uudet yrittäjät Poconossa Breeders Select Sale -nimen alla.
Tärkeitä on enää kaksi, Lexington lokakuun ja Harrisburg marraskuun ensimmäisellä viikolla. Joten käsitelläänpä aluksi nuo kaksi.
Lexingtonissa myydään viiden päivän aikana 7.- 11.10. katalogin mukaan 831 varsaa mistä peräti 418 on ravureita. Suosituin ori on ravuripuolella Yankee Glide. Siitä listalla on peräti 52 varsaa, yli puolet 95 varsan ikäluokasta. Kakkosena on Andover Hall 40 ja Credit Winner, sama määrä. Sitten ovat Conway Hall 32, Classic Photo 27, uusi Chocolatier 26, Cantab Hall 23 kuten myös Valley Victor sekä uusi Glidemaster 21.
Muut vähintään 10 varsan oriit ovat Angus Hall 18, Muscles Yankee 17, SJ''s Caviar 15, Windsong''s Legacy ja Broadway Hall 13 sekä Like A Prayer 11. Tästä tehtiin elokuun lopulla ostotarjous, ja kuulemma hyvällä hinnalla. Todennäköisesti ori tuleekin Suomeen.
Perää pitävät Dream Vacation 9, Striking Sahbra ja Chip Chip Hooray 5, Kadabra, Tom Ridge ja Revenue 4 kuten myös Kentuckyssa ennen katoamistaan astunut Daguet Rapide. Malabar Mania edustaa kolme varsaa. Uudesta Cash Hallista on vain kaksi varsaa kuten Ken Warkentinistakin. Yhden varsan oriita ovat uusi Kanadassa astuva Here Comes Herbie ja Donerail.
Kemppi myy kolme varsaa ja Erkki Laakkonen yhden mikä tullee olemaan huutokaupan kalleimpia varsoja. Palaan asiaan aikanaan lokakuussa.
HARRISBURGIN varsalistalla on 1125 numeroa ja joitakin tulee vielä varmaan Mixed Salen puolelle. Sen listat valmistuvat tosin vasta lokakuun puolivälissä. Ravureita on laskujeni mukaan listalla 462.
Täällä suosituin ori on Andover Hall, Sen 114 varsan ikäluokasta myydään Harrisburgissa 2.- 7.11. kaikkiaan 48 varsaa.
Kakkosena on Credit Winner 44. Seuraavana on Hanoverilla astuva SJ''s Caviar 36 varsaa. Siitä oli tehty mm. Suomesta rahakas ostotarjous, mutta enemmistöomistajat äänestivät Hanoverin suosittelemaa myymistä vastaan. Kolmostilan jakavat Cantab Hall ja Conway Hall 34 varsaa. Sitten on Muscles Yankee 30 varsaa mikä on tasan puolet sen varsaikäluokasta.
Broadway Hall ja Tom Ridge ovat edustettuina 26 varsalla ja Angus Hall 24 varsalla. Loput vähintään 20 varsan oriit ovat Glidemaster ja Windsong''s Legacy23, Chocolatier 22 sekä Cash Hall 21.
Muut ovat Yankee Glide 19, Classic Photo 11, Striking Sahbra 6, Revenue 5, Here Comes Herbie 4, Dream Vacation ja Tagliabue 3, Ken Warkentin, Malabar Man, Valley Victor, Donerail ja Daguet Rapide kukin 2 sekä CR Excalibur ja Like A Prayer 1 varsa.
Nämä kaksi huutokauppaa ovat omassa yksinäisyydessään sekä määrän että laadun suhteen.
KANADAN KAHDESTA suuremmasta huutokaupasta 12. ja 13.9. pidettävä Canadian Open on taas monen vuoden alasmenon jälkeen isompi kuin Forest City Sale.
Canadian Openin listalla on 277 numeroa joista 121 on ravureita. Suosiokärjessä ovat tutut Kanadan orinimet, Angus Hall 24, Striking Sahbra ja Amigo Hall 13, Here Comes Herbie 12 ja Kadabra 11 varsaa.
Muita ovat Oaklea Julian 8, Duke Of York ja Mr Lavec 7, Ken Warkentin 6 ja Holy Guacamolie 5. Vähäisempiä on vielä useita kuten useimmissa muissakin huutokaupoissa.
17. ja 18.10. pidettävän Forest Cityn listalla on 226 numeroa joista 97 on ravureita. Suosiojärjestys on Angus Hall 25, Striking Sahbra 17, Ken Warkentin 16, ja Kadabra 10. Muita ovat Mr Lavec 6, Here Comes Herbie 5 ja Mutineer sekä Duke Of York 4. Täällä on myös kaksi Andover Hallin varsaa.
YHDYSVALTAIN puolella New Yorkin osavaltio on entistä tärkeämpi. Osavaltion ykköshuutokauppa Morrisville pidetään 27.9. Listalla on 243 varsaa joista 108 on ravureita.
Suosituin on uusi Self Possessedin poika, Suomessa astuvan Capetown Hallin puoliveli Cash Hall. Siitä on listalla 30 varsaa. Ruotsiin myydystä Dream Vacationista on 22 varsaa. Muut suositummat ovat CR Excalibur 14, Malabar Man 12, Conway Hall 11, Plesac 8 ja Giant Hit 7 varsaa. Muilla on hajavarsoja.
13.9. pidettävässä New Jersey Classicissa on 190 varsaa katalogissa. Niistä vain 68 on ravureita. SJ''s Caviar on suosituin, 12 varsaa. Muut viiden varsan oriit ovat Revenue 7, Windsong''s Legacy, Donerail ja Dream Vacation 5. Yankee Glidella ja Cantab Hallilla on 4 ja Andover Hallilla kolme varsaa. Erikoisuutena ovat Italiasta tuodut Toss Outin, Self Possessedin ja Supergillin varsat.
Ohion tilanne on mennyt pahasti alaspäin. Entinen kolmipäiväinen Jug Sale on nyt 190 varsan huutokauppa 21, ja 22, syyskuuta. Ravureita on vain 68 ja liki puolet, 31 on Jailhouse Jessen varsoja. Pegasus Spur on mukana 18 ja Master Lavec 11 varsalla. Muita ei kannata mainita.
12.10. pidettävä Poconon radalla pidettävä uusi Breeders Select Sale ei ole iso, vain 83 varsaa. Niistä 33 on ravureita. Tavallisin isäori on SJ’s Caviar 7 varsaa. Tejanosta on viisi, Donerailista 4 ja Malabar Millenniumista kolme varsaa. Broadway Hall, Revenue ja Sierra Kosmos ovat kahdella varsalla mukana.
08.10. klo 22:16 E L Rock
Teuvo
Jos tuota tarkoitit niin ei kovin korkealle hinta noussut.
Aiheesta on 1 kommenttia
Kale kirjoittaa raveista, hevosista ja elämästä.