Keskiviikko, 18. tammikuu 2017
Laura

Jukurit haastaa Tapparan uusin ketjuin — kaatuvatko kirvesrinnat kolmannenkin kerran?

09.01.201714:22
5
  • Jukurit 18 Zach Budish

    Zach Budish hyökkää tänään Jukurien ykkösketjussa. Kuva: Jaakko Avikainen

Mikkelin Jukurit isännöi tänään Ikioma Areenalla Tampereen Tapparaa. Kaksi aiempaa kohtamista hallitsevan mestarin ja liiganousijan välillä ovat päättyneet mikkeliläisjuhliin. Mikkelissä Jukurit puolusti Tapparan tylsäksi maalein 2—1 ja Hakametsästä tehokkaasti paikkansa käyttänyt viikinkiheimo vei pisteet lukemin 3—4.

Edelliset neljä peliään Jukurit on kuitenkin hävinnyt. Tappio allaan uutta viikkoa aloittaa myös Tappara, joka hävisi Mansen paikallisväännön Ilvekselle viime viikolla. Molemmat joukkueet viettivät vapaan viikonlopun.

—  Illan tehtävä on haastava, muttei missään nimessä mahdoton. Edessä on varmasti kauden kovin haaste toistaiseksi. Usko omaan tekemiseemme on kuitenkin vahva, sillä olemme pelanneet kauden parhaimmat ottelumme juuri kärkijoukkueita vastaan, Jukurien valmentaja Juuso Hahl kertoo tiedotteessa.

Jukurien murheenkryyni on ollut viime peleissä maalinteko. Joukkue on osunut maalipuiden väliin vain kolmesti neljässä edellisessä ottelussaan. Maalipaikkoja joukkue on kyennyt luomaan vaihtelevasti.

Jukurien kokoonpano on muuttunut jonkun verran HIFK-ottelusta. Ykköspakkipari on ennallaan, mutta Jukurien tiedotteessa Marko Kauppinen saa vierelleen Valtteri Hietasen ja Keni Karalahti Samuli Piipposen. SM-liigan kokoonpanosivuille pakkiparit ovat tosin ilmoitettuna tutummassa muodossaan. Sami Rajaniemi jatkaa torjuntavastuussa.

Hyökkäysketjut ovat menneet uusiksi. Turo Asplund ja Miika Roine saavat rinnalleen Zach Budishin, joka tuo ykkösketjuun fyysisyyttä. Syksyn tehokaksikon Teemu Tallberg-Henrik Koivisto vierellä rymistelee Joonas Kalliola. Kolmosketjun Jukurit on myös rakentanut taitopainotteiseksi Jesper Piitulaisen ja Topi Nättisen myötä. Voimaa ketjuun tuo vasemman laidan Janne Ritamäki. Teemu Henritiuksen vitja on pudonnut numerojärjestyksessä neloseksi.

Vierasjoukkue Tapparan kokoonpanon erikoisuus on kakkospakkiparissa pelaava Jukka Peltola. Peltolan normaalimpi pelipaikka on laitahyökkääjä, mutta poisjäännit ovat siirtäneet Tapparan kapteenin puolustushommiin.

Kokoonpanot illan otteluun:

Jukurit

#9 Miika Roine - #12 Turo Asplund - #18 Zach Budish

         #43 Antti Jaatinen - #55 Miika Koivisto

#38 Teemu Tallberg - #82 Henrik Koivisto - #25 Joonas Kalliola

          #7 Samuli Piipponen - #10 Marko Kauppinen

#33 Janne Ritamäki - #14 Topi Nättinen - #54 Jesper Piitulainen

              #52 Valtteri Hietanen - #3 Keni Karalahti

#19 Nestori Lähde - #16 Teemu Henritius - #23 Niko Laakkonen

13. hyökkääjä: #39 Olli Sipiläinen

#30 Sami Rajaniemi (#1 Mika Norja)

Tappara

#27 Martin Røymark - #42 Otto Rauhala - #17 Teemu Nurmi

          #23 Aleksi Elorinne - #52 Otso Rantakari

#41 Charles Linglet - #44 Jan-Mikael Järvinen - #68 Joona Luoto

        #47 Alexander Bonsaksen - #81 Jukka Peltola

#25 Henrik Haapala - #24 Jani Lajunen - #92 Sebastian Repo

            #6 Pekka Saravo - #5 Jere Rouhiainen

#19 Veli-Matti Savinainen - #61 Juhani Jasu - #26 Jere Karjalainen

13. hyökkääjä: #15 Manu Honkanen

#49 Dominik Hrachovina (#35 Teemu Lassila)

Tuomarit: #12 Jani Luoma-aho, #20 Jari Suorsa (#50 Henri Neva, #53 Hannu Sormunen)

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Viimeinkin, lamppu syttyi viimeinkin. Siis valmennuksella. Tätä on odotettu kuukaudenpäivät että muutoksia tapahtuu ketjuissa. Nyt tuli ykköseenkin jotakin fyysisyyttä maalin eteen ja kulmiin, eikä ole viimasta katollaan jos joku luistelee ohi. Nyt noi kentät näyttää siltä että tukea löytyy ketjujen sisältä ja voittohan sieltä näillä eväillä otetaan, vaikka pitkän kaavan mukaan.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Luetuimmat - jääkiekko

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut - jääkiekko