Lauantai, 29. huhtikuu 2017
Teijo

Kampparien hurja vire sai jatkoa

26.12.201617:35
9
  • kampparit - veiterä 6-3

    Ville Hämäläinen, Artem Shekhovtsov ja Santeri Laitinen juhlivat voittoa Veiterästä. Kuva: Vesa Vuorela

Lappeenrannan Veiterästä ei ollut  Mikkelin Kampparien pysäyttäjäksi jääpallon paikallisderbyssä. Joukkueiden toinenkin kohtaaminen Bandyliigassa päättyi mikkeliläisten eduksi maalein 6–3 (2–1) tapaninpäivänä Hänskissä.
Kamppareille voitto oli jo kahdeksas putkeen kauden ennätysyleisön,1450, edessä.
Kotijoukkue oli ottelussa askeleen vieraitaan edellä kauden kiihkeimmässä pelissä lopun viimeistä varttia lukuunottamatta. Kampparit pelasi vesisateen pehmittämällä jäällä viisaasti ja iski ratkaisevat maalinsa silloin kun olosuhteet sen sallivat.
— Tunteet olivat pelissä, mutta niin niiden pitääkin olla. Silloin jääpallo on parhaimmillaan. Varmasti hyvää viihdykettä yleisölle, sanoi vielä ottelun jälkeen nokkapokkaa lappeenrantalaisten kanssa käynyt Juho Liukkonen.
— Ensimmäisellä jaksolla palloa ei voinut pelata jäätä pitkin. Piti vain iskeä pitkää palloa. Toisen jakson alussa jää oli parempi ja saimme siinä tehtyä eron.
— Olihan siinä myös Veiterällä paikkoja. Pienestä asioista nämä ovat kiinni. Heidän otteissaan näkyi kyllä Tomi Hauskan poissaolo.
Kampparien voiton kannalta ratkaisevat maalit iskivät Artem Shekhovtsov (61.) ja Kalle Lempinen (65.) sen jälkeen kun Janne Hauska oli tuonut Veiterän maalin päähän (3–2). Maaleilla Kampparit hankkiutui 5–2 johtoon ja se piti loppuun asti.
Jakson lopulla Hauska ja Liukkonen laukoivat vielä kertaalleen pallon maaliin. Liukkosen tekemä kuudes maali oli yksi iltapäivän komeimmista. Hän sai osumaan pitkän syötön Alpo Kaartiselta, kuoletti pallon ilmasta ja täräytti pallon vastustamattomasti ohi Veiterän maalissa pelanneen Topi Peuhkurin.
Liukkonen ja Shekhovtsov maalasivat myös avausjaksolla kertaalleen. Kampparien kolmannen maalin viimeisteli Tuomas Liukkonen.
Veiterän 1–0 johtoon vei Ere Verhelä rangaistuslyönnistä 11. minuutilla. Takaisku ei kuitenkaan vaikuttanut kotijoukkueen otteisiin.
— Vaikka Veiterä menikin johtoon, pelasimme ensimmäiset 20 minuuttia ihan ok. Sen jälkeen pelasimme pehmeällä jäällä simppeliä peliä ja vältimme vain virheitä jakson loppuun asti, kertoi Kampparien päävalmentaja Antero Levänen.
— Toinen jakso lähti sitten meiltä hyvin käyntiin. Pidimme enemmän palloa ja meillä oli siinä pari lisäpaikkaakin iskeä lopullinen niitti ottelulle.
— Lopussa Veiterä sai aikalisänsä jälkeen maalin (5–3), mutta onneksi he eivät saaneet toista maalia.

Ville Hämäläinen, Artem Shekhovtsov ja Santeri Laitinen juhlivat voittoa Veiterästä.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä No just huhuuuu... (kirjautumaton)
Kyllä ja taas se tärkein mikkeliläiselle valittajalle: yleisömäärä!! kannattaisiko keskittyä hyvään ja viihdyttävään peliin....ei koska eniten näitä ämpärin jonottajia kiinnostaa kuinka paljon siellä oli muita. Joo en tiedä pelistä mitään! laskin vain yleisöä mutta luultavasti ihan p..ka koska ei ollu kaikki mikkeliläiset kattomassa. Ei ihme ettei mikään palloilu suomessa kehity kun ajatusmaailma on keskiajalta :D

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä