Etelä-Savoon kaksoisvoitto Turussa

21.01.2012 18:45

Turussa ravattiin lauantaina suomenhevoslähtö, jossa kahdelle parhaalle oli tarjolla paikka helmikuun 23. ja 27. päivä Pariisissa ajettaviin kahteen kylmäverilähtöön Lue lisää >>

Bokerille ja Big Bravelle V75-voitot

26.12.2011 22:39

Puumalalaisomistuksessa kilpaileva Boker vei nimiinsä kovimman kylmäverilähdön tapaninpäivän V75-raveissa Lahdessa. Lue lisää >>

Jatkossa Suomen kaikkien ravien käsiohjelmasivut löytyvät Toto-lehdestä.

Isoja muutoksia raveihin vuodenvaihteen jälkeen

23.12.2011 20:01 | Päivitetty 23.12.2011 20:02

Vuodenvaihteen jälkeen tapahtuu ravimaailmassa kolme isoa, näkyvää muutosta. Ne kaikki ovat tavallaan osia hankkeista, joiden tarkoituksena on nostaa hevospelien vaihtoa, ja siten parantaa lajin olemassaolon edellytyksiä. Lue lisää >>

Lokka Raviradan hallituksen johtoon

24.11.2011 19:56

Mikkeliläinen Martti Lokka korvaa kansanedustaja Jari Lepän (kesk.) Mikkelin Ravirata Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Lue lisää >>

Lappeenrannan raviradan johtaja ottaa myös Mikkelin haltuun

26.10.2011 13:39

Mikkelin Ravirata Oy:n määräaikaiseksi toimitusjohtajaksi ensi vuoden loppuun asti tulee Lappeenrannan Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Kari Tiainen. Lue lisää >>

Markus Dahlström nosti kätensä pystyyn riemukkaasti kun Onskatar otti selvän voiton ajalla 35,6 uransa ensimmäisessä startissaan.

Lintan Pystin voittokulku jatkui

23.10.2011 18:44

Mikkelin ravikausi päättyi vauhdikkaasti. Lue lisää >>

Akseli Lahtinen tyylittelee Womanizerin tämän vuoden seitsemännen voiton ajalla 12,9.

Womanizer haki omansa

08.10.2011 20:07

Mikkelin lauantaisen raviveikkauskierroksen avoin pikapyrähdys oli Womanizerille pelkkä suupala. Lue lisää >>

Jarkko Harjulan työviikosta perjantai on toimistopäivä, jolloin työpiste sijaitsee Mikkelin raviradalla. Muun ajan hän kiertää Itä-Suomea.

V-pelit siirtyvät Fintotolle

27.09.2011 19:56

Hevospelien kaksi viikottaista valtakunnallista peliä, keskiviikkona ja lauantaina ravattavat V-pelit siirtyvät vuodenvaihteessa Veikkaukselta Suomen Hippoksen omistamalle peliyhtiö Fintoto Oy:lle. Lue lisää >>

Pertti Puikkosen ajama Rinssieversti ottaa kauden avausvoittonsa ennen Tementeriä (9), Krimoria (2) ja Pelikkaa (3).

Pikkuodotetut voittajat lehtilähdöissä

25.09.2011 22:04

Kummankin rodun voittaja oli uusi Maakunnan lehti -ravien lähdöissä. Lue lisää >>

Antti Peltola käyttää tietokonetta apunaan pelaamisessa. Siitä on hänen mukaansa suuri hyöty kunhan sen käytön osaa, ja on oikeat ohjelmat.

Peltola on pelimies

22.09.2011 22:27

Mikkeliläinen Antti Peltola on peliammattilainen. Heitä on muutamia kymmeniä koko maassa. Lue lisää >>

Kolmasosa kriterium-finalisteista Etelä-Savosta

20.09.2011 23:19

Eteläsavolaiset valjakot muodostavat kolmasosan finalisteista neljävuotiaiden suomenhevosten kriterium-karsinnoissa Teivossa. Lue lisää >>

Maakunnan Lehti -ravit ajetaan loppukuusta

15.09.2011 19:37

Maakunnan sanoma- ja paikallislehtien tukema eteläsavolaisen hevoskannan näyteikkuna Maakunnan Lehti -ravit ajetaan taas tänä syksynä. Lue lisää >>

Vettä satoi kaatamalla kun Henri Bollström ajoi It’s Hooliganin voittajana maaliin ajalla 17,1.

Lounasraveille luvassa jatkoa

09.09.2011 23:21

Ensimmäiset lounasravit onnistuivat Mikkelissä niin hyvin, että jatkoa seuraa, lupaili toimitusjohtaja Tuula Pihkala. Lue lisää >>

Ravikuninkuuden voittanut Villihotti (vas.), Frans,Tuokkolan Touho ja I.P.Lento Kuninkuuskilpailun 3. lähdössä Kuninkuusraveissa Teivon raviradalla.

Suurosen tallille kaksoisvoitto

31.07.2011 20:00 | Päivitetty 01.08.2011 10:14

Villihotti juoksi ravikuninkaaksi, Tuokkolan Touho samalla ajalla toiseksi. Lue lisää >>

Tähen Tuuri jää pois Kuninkuusraveista

29.07.2011 17:56

Kangasniemeläisen Terho Rautiaisen valmentama Tähen Tuuri jää kuumeen takia pois Kuninkuusravien orien kisasta. Lue lisää >>

Eric Raffin ohjastama Rapide Lebel (no. 3) Ranskasta voitti St Michel-ajon kansainvälisen kutsukilpailun.

Rapide Lebel lähelle ME-lukemia

17.07.2011 19:02 | Päivitetty 17.07.2011 22:40

Sunnuntain St Michel -ajo oli ranskalaisjuhlaa. Lue lisää >>

Tuokkolan Touhon ohjastaja Kari Rosimo pääsi maistamaan kuohujuomaa Suurmestaruuden ratkettua.

Tuokkolan Touhosta Suurmestari

17.07.2011 15:15

Tuokkolan Touho ei jättänyt sijaa jossitteluille jyrätessään lauantaina Mikkelissä Suomenhevosten Suurmestariksi. Lue lisää >>

Vauhdikasta menoa Juvan raviradalla.

Ruotsalaisen ilta Juvan raveissa

15.07.2011 22:58

Epäkohteliaita isäntiä olivat juvalaiset perjantaina. Lue lisää >>

Reven d’Amour / Fredrik B. Larsson omaa Kanadassa juostun ennätyksen 09,9. Eurooppalaisittain ennätys on käsiohjelmassa 11,0.

Kaikki hyvin, toistaiseksi

14.07.2011 22:49

Toimitusjohtaja Tuula Pihkala on torstai-iltapäivänä tyynen rauhallinen, kaikki sujuu, kaikki on aikataulussa ja valmistelutyöt etenevät koneiston monivuotisella rutiinilla. Lue lisää >>

St Micheliin kovia hevosia

10.07.2011 22:36

St Michel -raveihin varmistui sunnuntaina kolme hevosta lisää. Lue lisää >>

Jani Ruotsalaisen ajama Little Sealord oli sateisissa oloissa herra ja hidalgo.

Voittajalle kilpailukieltoa

23.06.2011 22:23

Vaikka tulostaso oli kohtalaisen mukava, olosuhteet estivät odotetun huippuvauhdin varsinkin myöhemmissä lähdöissä Mikkelin torstaisissa raveissa. Lue lisää >>

Ari Moilanen ajaa B. Helmiinalle uuden ennätyksen 22,1. Toiseksi rutistaa suuryllättäjä Luvisan Lento / Matti Nissinen ja sen takana Reijo Borgström ajaa kolmoseksi tallinsa kakkostamman B. Turoliin.

B. Helmiina vauhdikkaana

16.06.2011 21:47 | Päivitetty 16.06.2011 22:38

Kun Reijo Borgströmin tammat olivat Mikkelin torstairavien päälähdön ykkönen ja kolmas, oli miehellä maalissa valmis lohkaisu. Lue lisää >>

Pertti Puikkonen voitti Luiskerilla lähtölaukasta huolimatta.

Kesävauhti alkoi raveissa

22.05.2011 21:41

Vauhtihurjastelu alkoi sunnuntaina loistavissa olosuhteissa. Lue lisää >>

Jani Ruotsalainen ohjasti Diktaattorin (12) erittäin tasaisen kamppailun voittajaksi.

Diktaattori juoksi cupin voittopotin

16.04.2011 22:17

Jokimaan raviradalla Lahdessa lauantaina ravattu Suomen cupin finaali päättyi kolmen hevosen kesken käytyyn erittäin tasaiseen kamppailuun. Lue lisää >>

Tähen Tuuri voitti Terho Rautiaisen ohjastamana.

Mikkelin raveissa yllätyksiä

14.04.2011 23:11

Hieman odotettuun tapaan Mikkelin torstai-illan ravien V4-rivi oli vaikea. Lue lisää >>

Jani Ruotsalainen ajoi päivän ensimmäisen voittonsa ongelmat taakseen jättäneellä Winter Cakella. Uran toinen voitto tuli uudella ennätyksellä 18,9 St Michel -lähdössä.

Kotiradan hevoset vauhdissa

20.03.2011 22:27

Valtaosa Mikkelin sunnuntaisten ravien palkintorahoista jäi omaan maakuntaan. Lue lisää >>

Jani Ruotsalainen vedossa.

Viisi voittoa seitsemästä lähdöstä juvalaistaiturille

27.02.2011 18:43

Jani Ruotsalainen oli Mikkelin ravien tulikuuma nimi. Seitsemästä lähdöstään hän ajoi viisi voittoa ja yhden kakkossijan. Lue lisää >>

Tähen Tuuri kilpailee Pariisissa

22.02.2011 22:41

Kangasniemeläinen ravuri Tähen Tuuri kilpailee torstaina ja toisen lähdön sunnuntaina Pariisissa. Terho Rautiaisen valmentama ori lähti autolla matkaan jo perjantaina. Lue lisää >>

Jani Ruotsalainen ylitti ensimmäistä kertaa sadan voiton rajan. Viime maaliskuussa voitto tuli Federal Reservella Mikkelin raveissa.

Etelä-Savon raviurheilulla meni viime vuonna hyvin

26.01.2011 22:49

Viime vuosi oli ravirintamalla yllättävänkin hyvä eteläsavolaisittain, arvioi Mikkelin Hevosjalostusliiton toiminnanjohtaja Kaj Närhinen katsellessaan Hippoksen julkistamia erilaisia 200 parasta -tilastoja. Lue lisää >>

Ruotsalainen vei ajajaliigan

07.11.2010 20:39

Juvan nouseva kuskikyky Jani Ruotsalainen otti jo vuoden kolmannen raviradan ajajaliigan voitettuaan myös kotiradallaan Mikkelissä. Lue lisää >>

Reijo Juhola istuu rauhallisena Elmoorin rattailla kun ruuna lopettaa 27-vauhtia. Takana kolmivuotiaiden tammojen SE:tä sivuava Tärpätti / Eero Laitinen.

Laukka pilasi Tärpätin SE:n

03.10.2010 22:46

Uran tuhannes voitto ja kolmivuotiaan tamman Suomen ennätyksen 34,0 sivuaminen nousivat Mikkelin raveissa pääosaan. Lue lisää >>

Lehtiraveissa uusi kilpailuennätys

05.09.2010 21:52 | Päivitetty 05.09.2010 21:58

Suuryllättäjä nosti V4:n arvon pilviin. Tuokkolan Touho tähtää jo kultadivisioonaan. Lue lisää >>

Kortekalliolla huippuvuosi

30.08.2010 18:19

Keskiverron ravivalmentajan voittoprosentti lienee jotain kahdeksan tienoilla. On hyvänä pidettyjä valmentajia, joilla se on 9–10. Jos voittoprosentti on 17–19, on jo huippumies. Lue lisää >>

Suurmestaruuden maalisuorataistelu oli hurja ja tasainen. Eturivissä olivat saman ajan 21,0 saaneet I.P. Vipotiina (uloinna), Kilun Peedro ja sisäradan Saran Salama.

Saran Salama venyi Suurmestariksi

10.07.2010 23:34

Vanhassa vara parempi, eli kolminkertainen ravikuningas Saran Salama onnistui lopulta myös Suurmestaruudessa. Lue lisää >>

Jani Ruotsalaisen ajama Figaro pitää Jouko Tarvaisen ravikuningas Patrikin Tähden kakkosena 23,5-vauhtisella loppukierroksella.

Patrikin Muisto hyvällä esityksellä vain toinen

09.07.2010 22:04

Juvan paikallisravien suurin uutinen ei suinkaan ollut Figaron voittoaika 27,4, vaan kakkoseksi jääneen Patrikin Muiston esitys. Lue lisää >>

Monta voittajaa luvassa St Michelissä

09.07.2010 22:04

Jos valmentajia on uskominen, niin St Michel saa ainakin kaksi voittajaa. Lue lisää >>

Yield Boko täydentää ruotsalaiskaartin

05.07.2010 22:29

St Michelin lähtölista valmistui maanantaina. Lue lisää >>

Kaksi yllättäjää nosti V4:n kertoimen ylös

24.06.2010 22:13

Mikkelin raviradan Jussinpäiväravit sujuivat samaan malliin kuin viimeksikin, alku kovaa ja loppupuolikas paljon hiljempaa. Lue lisää >>

Antti Teivaisen ajama Wired Explosion voittaa ennen Mika Forssin ajamaa Tom Factoria. Kaksikko saavutti koleassa illassa ajat 14,3 ja 14,5.

Kovaa kylmässä illassa

22.04.2010 23:15

Huippukuntoinen rata mahdollisti haamumailiaikoja parissakin lähdössä, vaikka sää Mikkelin raveissa oli hyisen kolea. Lue lisää >>

Jani Ruotsalainen ajoi varman voiton lämminveristen kovimmassa lähdössä. Federal Reserve noteerasi 18,8.

Juvalaisjuhlaa päälähdöissä

07.03.2010 23:14

Täyspäiväisesti raviuralle palannut Pekka Vilpponen näytti, että taito on tallella, vaikka itse suhtautui ennakkoon epäilevästi kykyihinsä. Lue lisää >>

Mikkelin ravikausi alkaa sunnuntaina

29.01.2010 23:17

Mikkelin ravikausi alkaa sunnuntaina yhdeksän lähdön toto-tv-raveilla. Koska hyvin monella hevosella on talven, rokotuksen tai pakkasen takia ainakin jonkinpituinen tauko, pelaajille tarjotaan pähkäilyä tavallista enemmän. Lue lisää >>

Katsomorakennuksen vesivahinko ei haittaa Mikkelin raviradan toimintaa.

Vesivahingosta vain pienet vauriot

11.01.2010 13:57 | Päivitetty 11.01.2010 19:34

Mikkelin raviradan katsomon perjantainen vesivahinko ei aiheuta mittavia korjauskustannuksia arvioi Mikkelin raviradan toimitusjohtaja Tuula Pihkala. Lue lisää >>

Markku Iivari ajoi varman voiton Victor Winillä V4-pelin kolmannessa kohteessa.

Loppusuoran taistot syysillan suolana

08.11.2009 22:56

Kolmen, neljän hevosen loppusuoran taistelut olivat Mikkelin hiljaisen ravi-iltapäivän parasta antia. Niinpä paras puristaja oli monesti melkoinen yllättäjä. Lue lisää >>

Holopaiselle neljä voittoa

11.10.2009 22:25

Esa Holopaisen toinen voitto Mikkelin sunnuntaisten ravien V4-pelin avauksessa Sugar Greenin rattailla oli todellinen yllätys pelaajille. Lue lisää >>

Etelä-Savoon kaksoisvoitto

03.10.2009 21:08

Tampereella Teivon raviradalla ajetun suomenhevosten Kriteriumin parhaaksi punnersi Bokalle niukasti ennen Diktaattoria. Lue lisää >>

Jani Ruotsalainen ohjasti Pirtamon ylivoimaiseen voittoon.

Pirtamo päivän vakuuttavin

30.08.2009 22:54 | Päivitetty 30.08.2009 22:56

Mikkelin elokuun kolmannet ravit ravattiin hieman kosteissa olosuhteissa, mutta ratamestarit olivat saaneet kaviouran hyvään kuntoon. Lue lisää >>

Palkittujen ja palkittavien roolit vaihtelivat. Päivi Honkasen johtama Mäntyharjun Ratsastajat sai alueen puheenjohtajalta Osmo Metsälältä tunnustuksen toiminnasta ja Honkanen onnitteli Metsälää luokkavoitosta kisoissa.

Mäntyharjun Ratsastajat osaavat seuratoiminnan

16.08.2009 15:57

Kaakkois-Suomi palkitsi vuoden seuran ensimmäistä kertaa. MRA vakuutti valitsijat monipuolisuudellaan. Lue lisää >>

Johanna Nykänen (keskellä) ja Päivi Virtanen saivat Premiere Steedin maailmanennätykseen ohjastaneelta Jean Michel Bazirelta kukkakimpun.

ME täytti toiveet, ranskalaisille kolmoisvoitto St Michelissä

19.07.2009 22:45

Mikkelin ravirata elää ennätysradan maineella, ja sunnuntaina maine sai uutta katetta, kun ranskalaistamma Premiere Steed noteerasi 09,6 häikäisevän vauhti-ilottelun päätteeksi. Lue lisää >>

Ari Moilasen ajama Elegance Kemp syöksyy ulkoa Tammatähdeksi ohi Nesmile Willin.

Vain yksi rivi oikein

18.07.2009 22:36

V75-kierros oli melkeinpä Mikkelin totutun kaavan mukaan vaikea. Vin yksi oikea rivi löytyi, ja se palkittiin 122 000 eurolla. Lue lisää >>

Pertti Puikkosen syli oli täynnä pokaaleja, kunniapalkintoja ja kukkia Suurmestaruusvoiton jälkeen.

I.P. Vipotiina yllätti oriit

18.07.2009 22:32

Asilan suuri poika Pertti ”Pete” Puikkonen juhli entisellä kotiradallaan montakin asiaa. Lue lisää >>

Ilmoitus