Sunnuntai, 19. helmikuu 2017
Eija

Hatsina voitti kärkipelin

Päivitetty: 27.11.201621:30

Hatsina passitti lappeenrantalaisen PoNoVon 8—3 (3—2, 3—1, 2—0) -tappio niskassaan kotimatkalle salibandyn 2. divisioonassa. 
Viikonlopun kärkipelin voitto pitää mikkeliläiset sarjajohtaja PHSB:n kannassa. Joukkueet ovat tasapisteissä sarjan kärjessä. PoNoVo putosi kaksikosta kahden pisteen päähän.
Vieraat olivat ensimmäisessä erässä tehokkaita. Jyri Latimo iski PoNoVon 0—1-johtoon, kun peliä oli ehditty pelata vain 33 sekuntia. Toisen kerran lappeenrantalaiset pääsivät nauttimaan johtoasemasta Teemu Tervosen 1—2 maalin jälkeen.
Markus Myyryläisen, Miika Pylkkäsen ja Nestori Paldaniuksen maaleilla kotijoukkue kuittasi kuitenkin erän nimiinsä.
— Saivat alussa helpohkon avausmaalin. Pallo ei ehtinyt olla kauan meidän puolustusalueella kun kopsahti. Ensimmäisen erän loppu oli meiltä hyvää pelaamista, Hatsinan valmentaja Jari-Pekka Tiusanen totesi.
— Toisen erän alku oli vaikea, mutta erän loppu oli taas hyvä ja pystyimme ratkaisemaan pelin. Kolmannessa erässä meillä ei ollut enää minkäänlaisia vaikeuksia, Tiusanen kertoi.
Toisen erän alun vaikeudet johtuivat Tiusasen mukaan pallonmenetyksistä, joista lappeenrantalaiset pääsivät iskemään.
— He pelaavat meille hankalalla tavalla ja pystyvät ottamaan pelistämme vauhdin pois. Kolmannessa erässä he joutuivat avaamaan peliään ja pääsimme vastaiskuihin.
PoNoVo-pelissä kotijoukkueesta onnistuivat kolme maalia tehnyt Nestori Paldanius, kaksi maalia viimeistellyt Kalle Luhanko ja Esa Vänttinen.
Hatsina pelaa vielä kaksi peliä ennen joulutaukoa. Sen seuraava ottelu on vieraspeli Imatran Voimaa vastaan ja tämän vuoden pelit Hatsina päättää kotisalissa ottelulla Heinolaa vastaan.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

18.02. 13:52

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä