Torstai, 20. kesäkuu 2013
Into

Mikkelin rippikoulut yhä nuorille maittavaa mannaa

Päivitetty: 16.06.201215:09

Alban suosio ei ole himmentynyt Mikkelin seurakuntayhtymän alueella.

Mikkelissä noin 90 prosenttia kaikista seurakuntayhtymään kuuluvista nuorista käy rippikoulun, joko kesällä jollain leirillä, päivärippikoulussa tai talvella omana leirinään. Prosenttiluku on korkeampi kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.

Seurakuntia rippikoulujen suosio lämmittää erityisesti nykyisin, jolloin perinteisten kirkkohäiden ja ristiäisten tilalle ovat astumassa yhä useammin siviilivihkimiset ja nimenantojuhlat.

Kautta Suomen jonkin harrastuksen ympärillä pyörivät rippileirit ovat kasvattaneet suosiotaan.

– Meillä perusleirit ovat kaikista suosituimpia. Näillä näkymin ei seurakuntayhtymässä harrasteleirejä olla sen suuremmin järjestämässä, pohtii pastori Mikko Miettinen.

Rippikoulun ja -leirien suosion kaava on yksinkertainen. Pastori Miettinen listaa ansioksi yhteisöllisyyden, joka muodostuu koululaisten välille.

Lisää uusi kommentti

Suosituimmat