Maanantai, 27. helmikuu 2017
Torsti

Pakkanen paukkuu — lämmitätkö autoasi liikaa?

06.01.201711:03
19
  • Kuva: Timo Nieminen.

Ulkona paukkuu pakkanen ja monet autot on yhdistetty johdolla lähimpään pistorasiaan.

— Esilämmitetystä autosta tulee mahdollisimman vähän pakokaasuja omaan ja esimerkiksi päiväkodin pihaan, muistutetaan Motivasta.

Myös liikenneturvallisuus ja ajomukavuus paranevat, kun liikkeelle lähdettäessä lasit ovat huurteettomia ja matkustamo lämmin.

— Esilämmitys säästää polttoainetta yleensä sitä enemmän mitä vanhempi auto on, mutta sisätilanlämmittimen harkitsematon käyttö syö säästöjä.

 

Autoa ei kannata pitää johdon päässä tuntikausia eikä sisätilanlämmitintä päällä yli kahta tuntia. 

—  Sopiva esilämmitysaika kannattaa säätää ulkoilman lämpötilan mukaan ajastimella tai etäohjauksella. Uudemmissa automalleissa esilämmitystä ei taloudellisessa mielessä tarvita, kun lämpötila kohoaa vähänkään plussan puolelle, sillä moottoreiden kylmäkäytön energiatehokkuus on parantunut, todetaan Motivasta.

Kylmäkäynnistyksen jälkeen auton omien sähköisten lämmittimien käyttö voi kuitenkin nostaa polttoaineenkulutusta selvästi verrattuna esilämmitettyyn autoon.

— Moottorin esilämmitys vähentää myös lähipäästöjä ja moottorin kulumista ja parantaa liikenneturvallisuutta nopeuttamalla auton sisälämmityslaitteen toimintaa, jolloin ikkunoiden huurtuminen vähenee.

 

Keski-ikäisissä ja vanhoissa automalleissa esilämmityksen käyttäminen kannattaa myös kustannussäästöjen vuoksi. Uusissakin autoissa esilämmitys on varsinkin kovilla pakkasilla edullisempi vaihtoehto kuin auton omien sähköisten lämmittimien käyttäminen.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Toimittajalta vain jäi puuttumaan tästä jutusta kaikki oleellinen, eli suositeltavat lämmitysajat. Löytyvät kyllä motivan sivuilta hyvinkin helposti, ei kestä kiittää http://www.motiva.fi/files/7779/460/Suositeltava_esilammitysaika.jpg

Lähettänyt käyttäjä jaska_69 (kirjautumaton)
2h on sopiva aika lohkolämmittimelle ja 4h säteilylämmittimelle -15...-20'C pakkasilla. Valitettavasti uusiin autoihin ei saa kuin säteilylämmittimiä. Letkulämmittimet ja webasto+eber jätetään pois laskuista.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Mulla on v. 2001 Nissan ja esilämmitän pakkasilla ohjeiden mukaan, on myös sisälämmitin. Samassa tolpassa naapuri pitää autoa piuhassa ilman ajastinta ympäri vuorokauden, eikä kovinkaan vanhaa autoa. Mitähän auto tykkää?

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

25.02. 16:00

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä