Keskiviikko, 25. toukokuu 2016
Urpo

430 haki UPM:n Savonlinnan tehtaalle oppisopimuskoulutukseen — 40 valittiin!

03.03.201617:31
14
  • Tehtaanjohtaja Juhani Tenhusella riitti hakemusten selailua loppuvuodesta. 430 hakijaa halusi UPM:n Savonlinnan vaneritehtaalle oppisopimuskoulutukseen ja 40 heistä valittiin. Kuva: Timo Seppäläinen

UPM:n Savonlinnan vaneritehtaan neljääkymmentä oppisopimuspaikkaa haki yhteensä 430 henkilöä ympäri Suomea.
Tehtaanjohtaja Juhani Tenhusen mukaan pääosa hakijoista oli Savonlinnan seutukunnalta.
— Noin kolmannes hakijoista oli naisia. Hakijoita ja myös koulutukseen valittuja oli kaikista ikäryhmistä. Toki enemmistö hakijoista ja valituista on nuorempia henkilöitä.
Tenhusen mukaan hakijoiden joukossa oli paitsi työttömiä myös paljon sellaisia henkilöitä, jotka halusivat vaihtaa ammattiaan.

Ensimmäiset koulutukseen valitut aloittivat oppisopimuskoulutuksensa jo viime vuoden puolella. Viimeiset valitut tulivat tehtaalle helmikuun alussa.
Käytännössä alkuperehdytyksen jälkeen koulutettavat ovat siirtyneet nopeasti mukaan kolmivuorotyöhön. Tehtaalla on samalla siirrytty kuusipäiväiseen viikkoon henkilökunnan määrän kasvettua. Työpäiviä on kuusi maanantaista lauantaihin.
— Uusien työntekijöiden hommat ovat lähteneet hyvin käyntiin. Olemme saaneet taloon uusia, sitoutuneita työntekijöitä.
Tenhusen mukaan vaneritehtaan tuotteiden kysyntä on säilynyt hyvänä, joten töitä näyttää riittävän tulevaisuudessakin. 

Savonlinnan vaneritehdas valmistaa koivuvanereita pääasiassa kuljetusvälineteollisuuteen, betonointiin ja muihin teollisiin loppukäyttökohteisiin. Tehdas valmistaa myös maxi-kokoisia vanerilevyjä. 
Ennen nyt oppisopimuksella palkattuja uusia työntekijöitä tehdas työllisti noin 260 henkilöä, ja nyt henkilömäärä on kasvanut noin kolmeensataan.
Tehtaan tuotantokapasiteetti on ollut 100 000 kuutiometriä vaneria vuodessa, mutta kuusipäiväinen viikko kasvattaa määrää jonkin verran. Ylivoimainen enemmistö Savonlinnassa tehtävästä vanerista menee vientiin.

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Firman rekry hoi! (kirjautumaton)
Ihmettelen tämänkin firman rekryä; olisi kohteliasta ja hyvien tapojen mukaista ilmoittaa ei valituksille-tulleille kielteisestä päätöksestä!! Pari tuttua haki ja mitään ei kuulunut. Näyttää valitettavasti olevan yrittäjien trendinä tämä ettei ilmoiteta, ala kuin ala...

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Ja sitteen syyllistetään työttömiä. kun ei niitä työpaikkoja enää yksinkertaisesti kaikille ole. Kun tekninen kehitys vie työpaikkoja, pitäisi teknisen kehityksen avulla saatuja tuottoja jakaa myös syrjäytetyille. Perustulo otettava käyttöön!

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
" Käytännössä alkuperehdytyksen jälkeen koulutettavat ovat siirtyneet nopeasti mukaan kolmivuorotyöhön. Tehtaalla on samalla siirrytty kuusipäiväiseen viikkoon henkilökunnan määrän kasvettua. Työpäiviä on kuusi maanantaista lauantaihin." Ai kamala.....Eikö tämä ole aika tappotahtista hommaa....Miten perhe-elämä ?

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Missä ja mitä syödään tänään? Tarkista lounaspaikat ja päivän tarjonta kätevästi ja nopeasti lounaspaikka.lansi-savo.fi