Torstai, 26. toukokuu 2016
Minna, Vilma

Enston Mikkelin toiminta uudelle omistajalle

14.03.201616:50
1
  • Jukka Kokkonen, hallituksen pj. Casemet Oy ja Timo Luukkainen tj. Ensto-konserni

    Casemetin hallituksen puheenjohtaja Jukka Kokkonen ja Ensto-konsernin toimitusjohtaja Timo Luukkainen kertoivat maanantaina metallikoteloliiketoiminntaa koskevasta kaupasta. Kuva: Jaakko Avikainen

Ensto luopuu teollisesta toiminnasta Mikkelissä, mutta toiminta Tuskussa saa jatkajan. Sähkökeskuksia ja metallikoteloita ryhtyy samassa kiinteistössä valmistamaan mikkeliläinen Casemet Oy.
Liiketoiminta ja 120 työntekijän henkilöstö siirtyy kaupassa Casemetin palvelukseen.


Ostajayhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Kokkonen sanoo, että alihankinta Enstolle muodostaa merkittävän osan liikevaihdosta, mutta kapasiteettia on tarkoitus myydä myös muualle ja liiketoimintaa kehittää. Asiakkaat ovat toisia eri teollisuuden alojen johtavia yrityksiä. Sähköverkkojen investointeihin tarvittavat kaapelijakokaapit ovat yksi esimerkki tuotteista.

Casemet on ohutlevyrakentamiseen erikoistunut perheyritys. Samojen omistajien Mikemet Oy on vuosia tehnyt yhteistyötä Enston kanssa.
Ensto-konsernin toimitusjohtaja Timo Luukkainen sanoo, että Mikkelin tehdas on kiinnostanut useita ostajia. Pitkään jatkuneen yhteistyön aikana syntyi kuitenkin luottamus paikallista tahoa kohtaan.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Hieno asia, että valmistus jatkuu Mikkelissä! Tuotteet on laadukkaita ja kuulema hyvä työympäristö ja luotettava työnantaja. Kaikkea hyvää teille ja menestystä jatkossa. On ilo seurata menestyvän sähkökeskusvalmistajan toimia. Terveiset Savonlinnasta!

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Missä ja mitä syödään tänään? Tarkista lounaspaikat ja päivän tarjonta kätevästi ja nopeasti lounaspaikka.lansi-savo.fi