Maanantai, 25. heinäkuu 2016
Jaakko Jimi

Etelä-Savo yksi eläkeläisvaltaisimmista maakunnista

22.03.201619:40
3
  • Kädentaitajat Kolomosessa, Savonlinnassa, valmistautumassa Galleria Pinnassa järjestettävään Joulu Pinnassa -näyttelyyn. kudonta, käsityö, kädentaito, perinne, himmeli, eläkeläinen, eläkeläiset, harrastus, harraste, käsi, motoriikka, hienomotoriikka, tarkkuus, tarkkuustyö, ajanviete, perinteet, suomalaisuus, suomalainen

    Etelä-Savossa noin 40 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä on eläkeläisiä, Arkistokuva. Kuva: Petri Vanhanen

Itä-Suomi on maan eläkeläisvaltaisinta aluetta. Etelä-Savossa, Kainuussa ja Kymenlaaksossa noin 40 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä on eläkeläisiä, kertoo Eläketurvakeskus.
Eläkeläisten osuus on matalin Uudellamaalla, missä eläkeläisten osuus on neljännes.
Suomessa on kaikkiaan 1 440 000 omaa eläkettä saavaa henkilöä. Kaikista Suomen 16 vuotta täyttäneistä eläkettä saavia on jo vajaa kolmannes.


Keskimääräinen kokonaiseläke oli viime vuonna 1 613 euroa kuukaudessa. 
Miehet saavat keskimäärin suurempia eläkkeitä kuin naiset. Miesten keskieläke vuonna 2015 oli 1 829 euroa kuukaudessa, naisten 1 434 euroa. Naisten eläke oli keskimäärin 78 prosenttia miesten eläkkeestä.
Tiedot kuvaavat vuoden 2015 lopun tilannetta ja perustuvat Eläketurvakeskuksen ja Kelan yhteistilastoon. 


 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Paratiisin kasvatti (kirjautumaton)
Aah tätä elämän ihanuutta. Työttömyydestä suoraan eläkkeelle siirtyneenä voin vakuuttaa, että Etelä-Savo on Suomen paratiisi. Melkein puhdas luonto, vähän teollisuutta, liikennettä ei paljon ole rekkarallia ja kesän vieraspaikkakuntalaisia moottoripyöräilijöitä lukuun ottamatta. Viitostie sujuu ohi ja satunnaiset kulkijat kiirehtivät pikimmiten pois. Norpat pesivät ja mökkiläiset seilaavat Ruuhka-Suomen markettien sekä kalliilla rahalla pystytettyjen rantamökkikuplien välillä. Mikäpä täällä on ollessa katsellen maailman menoa, muikkuja keitellen ja nauttien eläkettä.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Ei mikään ihme kun maakunnan suurin vallankäyttäjä on keskustapuolue. Millekään nuorekkaalle, kaupunkilaiselle tai markkinatalouteen viittaavalle ja etenkään sellaiselle, millä ei ole mitään tekemistä kepun kanssa ei maakunnassa anneta sijaa.

Lisää uusi kommentti

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä