Tiistai, 6. joulukuu 2016
Niilo, Niko, Niklas

Etelä-Savon sote-johtajaksi kaksi suostumusta - Palola ja Pärnänen mukaan hakuun

23.03.201612:16
  • Mikkelin keskussairaala, sairaala, sairaanhoito, sote, sairaanhoitopiiri

    Kuntayhtymän henkilöstömäärä tulee olemaan noin 3100 ja liikevaihto noin 300 miljoonaa euroa. Tälle kokonaisuudelle etsitään nyt johtajaa. Kuva: Risto Hämäläinen

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän johtajan virkaan on saatu kaksi suostumusta. Hakuaikana virkaa haki kymmenen henkilöä. 

Suostumuksensa ovat antaneet keskisuomalaisen sote-kuntayhtymän Perusturvaliikelaitos Saarikan johtaja Mikael Palola. Yhteiskuntatieteiden maisteri Palola on myös ollut hetken kansanedustajana, kun hän nousi eduskuntaan vuonna 2014 Henna Virkkusen (kok.) tilalle. Hän oli kokoomuksen ehdokkaana myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, mutta ei tullut valituksi. Hän on myös ollut Kyyjärven kunnanjohtaja. 

Toinen suostumuksen antaja on savonlinnalainen auditoija, terveystieteiden maisteri, MBA Aila Pärnänen. Pärnänen on savonlinnalaisen Hoivakymppi Oy:n aikaisempi omistaja. Hän nousi Etelä-Savon kovatuloisimmaksi naiseksi vuonna 2013 yrityskauppansa takia.
Yrityskaupan jälkeen hän oli Hoivakymppi Oy:n ja Vetrea Terveys Oy:n toimitusjohtaja. 

Kuntayhtymän hallitus käsittelee viran täyttämistä kokouksessaan 30.3.2016.

Etelä-Savon sairaanhoitopiiri muuttui Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymäksi 1. maaliskuuta. Valtaosa jäsenkuntien sosiaali- ja terveyspalveluista integroidaan osaksi kuntayhtymän toimintaa 1.1.2017.

 

Lue myös: 

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä