Perjantai, 26. elokuu 2016
Ilmi, Ilma

Haamumetsän ostaminen oli karmivan helppoa

09.02.201610:24
  • Metsähallitus on ryhtynyt tekemään metsätiloilla kauppaa sähköisesti. Kuva: Soila Puurtinen

Veijo Suuronen Kangasniemeltä osti Metsähallitukselta Haamumetsä–nimisen kiinteistön, sähköisesti, päätymättä myyjän ja kaupanvahvistajan kanssa saman pöydän ääreen.

– Kun muutenkin käyttää tietokonetta ja hoitaa raha-asiat verkkopankissa, en näe sähköisessä kiinteistökaupassa mitään erityistä haastetta, sanoo Suuronen.

Hän pitää hyvänä myös sitä, että kauppakirjaluonnoksen katseluista ja muokkauksista tulee asialliset kuittaukset. Järjestelmään kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla ja allekirjoitusvaiheessa tarvitaan toiset tunnukset.
– Vaihtoehtona oli ajaa 300 kilometriä Kuopioon. Oli varsin helppo päätyä sähköisen asioinnin kannalle.

Tämä oli Metsähallituksen ensimmäinen sähköinen kauppa. Suuren valtakunnallisen toimijan mukaantulon arvellaan nopeuttavan sähköiseen kauppaan siirtymistä.

Ensimmäisen sähköisen kaupan takana oli kuitenkin paljon työtä, kertoo Metsähallituksen Laatumaan kehittämisen asiantuntija Esko Maukonen.
– Piti ratkaista tunnistautumiseen, valtakirjakäytäntöön ja muihin yksityiskohtiin liittyvät haasteet. Haluamme tarjota myös tämän vaihtoehdon, joka vähentää kuluja, minimoi virheitä ja tekee kaupankäynnistä joustavampaa.

Maanmittauslaitoksessa uskotaan samaan. Kiinteistökaupan verkkopalvelun sovellusasiantuntija Tiina Lepistö on sitä mieltä, että sähköinen asiointi on käyttäjille helppoa, nopeaa ja myös halvempaa kuin kaupanvahvistajan käyttö luovutuksissa.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

25.08. 14:00

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Missä ja mitä syödään tänään? Tarkista lounaspaikat ja päivän tarjonta kätevästi ja nopeasti lounaspaikka.lansi-savo.fi