Torstai, 27. heinäkuu 2017
Heidi

Hautapaikka voi maksaa jopa tuhat euroa - Mikkelissä se on huomattavasti halvempi

29.10.201412:11
15
  • Ensi vuoden alusta arkkuhautapaikka Mikkelin seurakunnan jäsenelle maksaa 120 euroa. Muulta paikkakunnalta tulevalle hinta on 240 euroa

Hautapaikasta perittävät maksut nousevat Mikkelissä. Syynä uusiin taksoihin on yleinen kustannusten nousu.
– Esimerkiksi sankarihautausmaan kiventoimittaja vaihtuminen on nostanut hintoja, ja siksi joudumme korottamaan maksuja, kertoo  Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan hallintojohtaja Markku Salmi.
 
Hintojen nousu on vielä maltillista: esimerkiksi arkkuhaudan hinta nousee ensi vuonna 15 euroa Mikkelissä kirjoilla olevalle seurakunnan jäsenelle ja 30 euroa muulla paikkakunnalla asuvalle. 
Hautamaksuja on tarkoitus korottaa vähitellen tulevina vuosina. Paineita hintojen nousuun aiheuttaa myös kirkkolaki, jonka mukaan hautapaikkamaksun on katettava 20–25 prosenttia hautaustoimen kustannuksista. Mikkelissä maksut kattavat vain 16 prosenttia kustannuksista.
– Meillä hautapaikka on vielä hinnan korotuksenkin jälkeen kohtuullisen hintainen. Esimerkiksi Kuopiossa arkkuhautapaikan hinta on 300 euroa ja Jyväskylässä 385 euroa, joissakin kaupungeissa hinta voi olla jopa tuhat euroa, Salmi sanoo.
Ensi vuoden alusta arkkuhautapaikka Mikkelin seurakunnan jäsenelle maksaa 120 euroa. Muulta paikkakunnalta tulevalle hinta on 240 euroa.
 
Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkovaltuusto päätti hautapaikkahintojen korotuksesta kokouksessaan tiistai-iltana.
 
 

Kommentit

Käyttäjän Veli Puolikuu kuva
Lähettänyt käyttäjä Veli Puolikuu
Lain mukaan on mahdollista hautaustaoimi suorittaa muulla tavoin. Aluehallintovirasto (AVI) voi myöntää rekisteröidylle uskonnolliselle yhdyskunnalle tai rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan perustaa hautausmaa. AVI voi myös erityisistä syistä perustaa yksityinen hauta jos hautapaikka on sopiva. Rekistöröity yhdistys tahi säätiön ei tarvitse olla uskonnollinen. Kirkosta eroneita on jo niin paljon että yksityisille hautausmailla alkaa olla tarvetta. Hautausmaata ei saa lain mukaan ylläpitää voitontavoittelun vuoksi.

Lähettänyt käyttäjä Etelä-savolainen (kirjautumaton)
Minulta kun hengittäminen loppuu, toivon tuhkani siroitettavan jonnekin, ilman sen suurempia seremonioita. On tullut näitä kirkollisverojakin maksettua aikanaan, jotenka toivoisin kirkolta takaisin maksua arkkuhautauksesta jota ei tarvitse kohdaltani suorittaa. Mistä saan noutaa nämä muutamat sadat eurot ?, kiitos jo näin etukäteen.

Lähettänyt käyttäjä Savolainen (kirjautumaton)
Nimimerkille Veli Puolikuu: onko se yksityisten hautausmaiden ylläpito ilmaista? Sanoit, että "Hautausmaata ei saa lain mukaan ylläpitää voitontavoittelun vuoksi." Jos jo lain mukaan hautapaikkamaksun on katettava 20-25% ylläpitokuluista, missä kohdin tulee mainitsemaasi voittoa jos maksut eivät kata siltikään edes neljäsosaa todellisista kuluista??? Pieni laskuoppi: jotta päästäisiin edes suositeltuun %-lukuun todellisista kuluista, tulisi mikkelissä hautapaikka maksaa noilla tiedoilla 480e. Ja tämä on siis vieläkin neljäsosa TODELLISISTA kustannuksista. Jos maksuilla katettaisiin kulut KOKONAAN, maksu olisi 1920e! Veikkaanpa, että jos homma menee yksityisten pyöritettäväksi, maksut ovat tuotakin suuremmat koska jo laissa sanotaan että yrityksen pitää tuottaa voittoa. Ja sitten itketään kun on niin kallista ja oli se sentään seurakuntien hinnoilla vielä kohtuullista. Ja vielä, KIRKOLLISVEROILLA EI MAKSETA HAUTAPAIKKOJA!!!

Lähettänyt käyttäjä Heimo Hokkanen (kirjautumaton)
Jos perhe on asunut Mikkelissä, maalaiskunnassa, Ristiinassa, Anttolassa tai Suomenniemellä, kannattaa pistäytyä kirkkoherranvirastossa sukuselvitysasialla ja tarkistaa, onko suvulla ns ainaispaikkoja, joihin voi haudata ilman uutta maksua joko arkussa tai alle 25 vuoden määräaikaa uurnassa. Kysyvälle tilaa löytyy.

Lähettänyt käyttäjä Pivollinen tuhkaa (kirjautumaton)
– Esimerkiksi sankarihautausmaan kiventoimittaja vaihtuminen on nostanut hintoja, ja siksi joudumme korottamaan maksuja, kertoo Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan hallintojohtaja Markku Salmi. Miten tämä vaikuttaa kaikkien hautapaikkojen hintoihin. Mikä helvetin kiventoimittaja? Toimittaja hei?

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä