Tiistai, 6. joulukuu 2016
Niilo, Niko, Niklas

Juvan kunnanjohtajan hakuaika päättyy tänään

01.03.201607:00
7
  • Seuraavalta Juvan kunnanjohtajalta odotetaan elinkeino-osaamista. Kuva: Ville Niskanen

Juvan kunnanjohtajan paikkaa hakeneiden lista julkaistaan tänään kello 18 mennessä. Kunnanjohtajan hakuaika päättyy kello 16 tänään. Kunnanjohtajan valintatyöryhmän puheenjohtaja, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jaakko Hänninen (kesk.) toteaa kiinnostusta olleen monelta taholta. Yksittäisiin hakijoihin hän ei ota kantaa.

— Keskusteluja paikasta on käyty paljon. Yhteydenottoja on tullut Mikkelin seudun ulkopuoleltakin, mutta ovatko ne johtaneet hakemuksiin, sitä ei voi sanoa varmaksi, Hänninen arvioi.

Kiinnostusta tehtävään on ollut tiettävästi myös kunnan sisällä. Juva on ilmoittanut hakevansa Heikki Laukkasen työn jatkajaksi erityisesti elinkeinoelämän osaajaa.

Juva ei ole hakenut kunnanjohtajaa suostumusmenettelyllä. Suorahaku sen sijaan on ollut käytössä, joten myöhästyneetkin hakemukset on otettava siltä osin huomioon. Suostumusmenettely tulee kyseeseen, mikäli haku ei tuota tyydyttävää tulosta.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä eläkel.Juva (kirjautumaton)
Hyvä , että kiinnostusta tehtävään on . Hämmennystä aiheuttaa korkeakoulututkintovaatimus virkaan. Tietääkseni nykyiselläkään ei tuota ole. Eikä ehkä ainakaan tutkintoa elinkeinoelämän keskeisestä osaamisesta ( Kauppat maist. tai ekonomi). Eli työssä voi ja on pysyttävä harjaantumaan . ---- Olennaista olisi , että valinnassa reilusti huomioitaisiin tulevat muutokset. Sote siirtää 35 -45 prosentiia tehtävistä ilmeisesti muualle. Nämä muutosten raamit pitäisi olla tiedossa jo ennen kesää. Siis riittääkö töitä (dynamisuutta ja kiinnostusta )viranhaltijalle tulevan soten aikana? Varsinkin kun talossa on perusturvajohtaja, sivistysjohtaja ,tekninenjohtaja ja hallintojohtaja (kokouspöytkirjojen mukaan) Tosin osa ilmeisesti "hallintohimmelissä " toisen kunnan kanssa. Mutta kun sieltä toisestakin kunnasta sotea hoidetaan muualta tulevaisuudessa ja tehtävät vähenee . Kun vielä väkiluku Juvalla vähenee vuosi vuodealta, olisi nuo kaksi seikkaa pidettävä valinnassa mielessä. Siis noita johtajia arvioitava , olisiko heistä ns elinkeinoelämän osaajaksi?

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Mihin tarvitaan korkeakoulututkinnon suorittanutta, lähemmäs kymppitonnin palveluistaan laskuttavaa henkilöä, jokaisen säteeltään 30 km:n ympyrän sisään tällä alueella? Palvelemaan parin-kolmentuhannen asukkaan vanhusvoittoisia kyläyhteisöjä? Siinä hommassa ehtii ja kerkiää, ihan oikeasti, tenttimään tohtorin paperit joutessaan.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä