Lauantai, 25. kesäkuu 2016
Uuno

Keskusta vastaa vihreiden heittämään haasteeseen - 1000 euroa kampuksen tukikeräykseen

15.03.201611:47
16
  • Itä-Suomen Yliopisto ,OKL , Savonlinnan Kampus

    Savonlinnassa kerärään rahaa ja nimiä OKL:n säilyttämiseksi paikkakunnalla. Kuva: Soila Puurtinen

Keskustan Savonlinnan Kunnallisjärjestö on sitoutunut lahjoittamaan Itä-Suomen yliopistolle tuhat euroa edellyttäen, että opettajakoulutuksen jatko Savonlinnassa turvataan.

Puheenjohtaja Pekka Nousiaisen mukaan järjestö haluaa opettajakoulutuksen säilyvän Savonlinnassa osana itä-suomalaista koulutusjärjestelmää, olla turvaamassa opettajien ja lastentarhanopettajien saannin kouluihin ja päiväkoteihin ja olla vahvistamassa Savonlinnan ja maakunnan elinvoimaa.

Jo aiemmin vihreät ovat ilmoittaneet tukevansa OKL:n säilymistä Savonlinnassa 300 eurolla eli satasella per valtuutettu.

Nousiainen toivoo, että yliopiston johto olisi huomannut alueen ja maakunnan tahdon säilyttää koulutus Savonlinnassa.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Toivottavasti myös mahdollisimman moni savonlinnalainen lähtee talkoisiin ja on valmis lahjoittamaan jonkin summan yliopistolle tukeakseen Savonlinnan kampuksen säilymistä. Se olisi positiivinen ja rakentava teko!

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Paikallisilla kansanedustajilla olisikin nyt mahdollisuus näyttää mitävarten politikko on eduskuntaan valittu. Tosin enää ei pääse norpanpesien lumia kelailemaan, kahvit voi nauttia jossain monista olavinkadun kahviloissa.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

24.06. 10:00

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä