Torstai, 27. heinäkuu 2017
Heidi

Kokoomus kummastelee Bernerin liikenneverkkovalmistelua

11.01.201719:30
16
  • Kokoomus edellyttää, että liikenneverkon kehittämishankkeissa liikkumisen kustannukset eivät saa nousta. Puoluesihteeri Janne Pesosen mukaan kokoomus ei myöskään ole innostunut vene- ja moottoripyöräverosta. Kuva: Mari Koukkula


Kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen arvostelee liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) tapaa toimia liikenneverkkoyhtiön hankkeessa ja koko liikennepolitiikassa.
Pesosen mukaan Berner ”on ajanut puolivaloilla todella isossa hankkeessa”.
Pesonen sanoo, että hallituskumppanitkaan eivät ole saaneet riittävää tietoa Bernerin esityksestä. Sen sijaan Berner on esittänyt, että päätöksiä tulisi tehdä jo kevään kuluessa, esimerkiksi hallituksen kehysriihessä.
— Lähempää tietoa olisi jo saatava. Kiire tulee joka tapauksessa.
Berner mahdollisesti informoi hallitusta torstaina. Julkisuuteen tietoja ei todennäköisesti vielä tuolloin ilmaannu. Keskiviikon tietojen mukaan Berner esittelee liikennekaaren suunnitelmiaan 19. tammikuuta.
— Tietojen sijasta liikkeellä on ollut paljon huhuja. Itsekin olen saanut liikennekaarta ja valtion liikenneyhtiötä koskevia yhteydenottoja enemmän kuin sotesta, sanoo Pesonen.

Pesonen sanoo, että vaikka liikennekaari ajatuksena luo uusia mahdollisuuksia, kokoomus ei ole käytettävissä olleiden tietojen mukaan erityisen innostunut kokonaisuudesta.
— Veron tai veroluonteisten maksujen lisääminen ei ole kokoomuksen linjan mukaista. Liikenneinfrayhtiön ja liikenteen maksaa viime kädessä palkansaaja. Se lähtökohta ei miksikään muutu.
Pesonen listaa kolme keskeistä kysymystä.
— On selvä, että pitkien etäisyyksien maassa liikkumisen ja autoilun kustannukset eivät saa kasvaa.
— Ratkaisematta on se, miten liikenneverkko saadaan pidettyä vähintään nykykunnossa tai jopa parannettua. Investoinnit tulee mahdollistaa.
Pesosen mukaan kolmas seikka on se, että maksujen kantamiseen tähtäävä seurantajärjestelmä ei saa vaarantaa yksityisyyden suojaa.

Pesonen sanoo, että liikkumisen tasapuolisuus tulee turvata.
— Pitkien etäisyyksien alueilla valtion on tultava vastaan kustannuksissa.
Pesonen ottaa käyttömaksusta esimerkin: Helsingin ja Lohjan välisen moottoritieosuuden ajaminen saattaa olla halvempaa kuin Mikkelin ja Pieksämäen välin ajaminen.
— Olisi outoa, että huonommalla tiellä pitemmillä etäisyyksillä kustannukset olisivat suuremmat, joten on pohdittava vyöhykemaksumallia. Käyttömaksu maaseudulla voisi olla pienempi.
Nykyisin polttoaineveroilla koottavat rahat eivät valtiontaloudessa ole korvamerkittyjä. Pesonen muistuttaa siitä, että jos ja kun joskus tulevaisuudessa valtio ja maakunnat omistavat liikenneinfrayhtiön, voi syntyä tilanne, että varsin pieni joukko päättää uusista infrahankkeista.
— Koko asetelmassa on auki paljon poliittiseen päätöksentekoon liittyviä kysymyksiä. En mielelläni näkisi sitä, että liikennerahoja olisi tulevaisuudessa jakamassa vain yksi tai kaksi ministeriä.

Pesonen ei lämpene myöskään hallituksen valmistelevaan vene- ja moottoripyöräveroon.
— Verojen lisääminen ei ole kokoomuksen veropoliittisen linjan mukaista, varsinkaan, kun kyse ei ole edes haittaverosta.
 Veroa esitti hallitusohjelmaan perussuomalaiset, joka halusi herrojen huvikuunarit verolle. Pesonen sanoo, että kokoomus ei olisi tällaista esitystä tehnyt.
— Emme kuitenkaan ole kaatamassa hallitusta tähän kysymykseen, mutta yhtään emme ole innostuneita, sanoo Pesonen.

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Kyl "mie" vain olen niin mieleni pahoittanut, että me puolisoni kanssa tutkimme aikuisten oikeasti mahdollisuuksia muutta pois koto-Suomesta, missä meillä kyllä on juuret molemmilla. On kuusi lasta juurineen opetettu kotoSuomeen, näistä olemme jo onneksi kaksi saaneet ymmärtämään että tämä ei ole miltä näyttää eli tekevät uraa maailmalla. Lopuille pitäisi vielä tietä näyttää. .. Itse odotamme pientä nousukauden alkua, jotta saisimme talon ja Saimaan saaren mökin myydyiksi järkevällä hinnalla => jos hyvin käy, nostamme kytkintä ja tapaamme jälkikavsun joko Malediiveilla tai Azoreilla - toivottavasti jo ensi jouluna :D

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Kokoomus pelleilee kertomalla, että emme hyväksy, mutta emme tule vastustamaan. Älytöntä irtopisteiden keruuta vailla vastuullista toimintaa. Oiken kunnollista "savolaista venkoilua". Kun puolueen politiikka on tällaista niin ei ihme, että kannatus laskee.

Lähettänyt käyttäjä Hissipoika yläk... (kirjautumaton)
No tämä Kokoomuksen ulostulon nyt ei ole mitään muuta kuin irtopisteiden keruuta ennen kunnallisvaaleja. Yleensä kun puolueen agendaan on kuulunut kiihkomielinen luonnollisten monopolien myynti ulkomaiseen omistukseen, jota kautta oma viiteryhmä pääsee rahastamaan ihmisiä, jotka eivät voi taistella vastaan millään tavalla - sähköverkkoja on vain yksi, digitaalisia lähetysverkkoja on vain yksi, väyläverkostoja on vain yksi. Kuvottavinta kuviossa on Kepun ja ennen kaikkea Bernerin ajama täysin peittelemätön ja häikäilemätön omaneduntavoittelu. Kuvitteleeko tämä kuningatar, että lisäämällä voittoa rohmuavia välikäsiä autoilijan ja infran ylläpitäkän väliin, kustannukset laskevat?! No ei tietenkään kuvittele, hän vain jankuttaa sitä niin kauan, että valheesta tulee totuus.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Maalla asuvat maksavat veroja siinä missä stadilaisetkin mutta tarvitsevat sen oman auton, että pääsevät palvelujen pariin. Miten tämä otetaan huomioon maksuissa? Duunia voi tehdä etänä ja olla ihan kelpo veronmaksaja, joka ei kuormita kasvukeskuksia ja aiheuta paineita siellä palvelumitoituksissa. Liikennöinti vaan on tehty sellaiseksi, että uudesta seudullisesta bussilipusta puhutaan, vaan mitäs kun on taas viety useampi linja-autovuoro vuoden vaihteessa ja vuorotyöläisiä kun on tuttavissa, niin joutuvat myös siirtymään nyt kokonaan oman auton käyttöön. Verotuksessa pitää ottaa tämä pakollinen oma auto huomioon.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut