Torstai, 27. huhtikuu 2017
Merja

Kolme minuuttia supersankarielokuvaa - Mikkelissä nähtiin kohtaus Rendelistä

Päivitetty: 04.06.201513:00
  • Rendel elokuva, Jesse Haaja, Kino Ritz

    Mikkelissä esitettiin keskiviikkona Rendel-elokuvan toinen teaser scene, joka tulee nettilevitykseen kesäkuun aikana. Jesse Haaja kertoi, mitä Etelä-Savon oloissa poikkeuksellisen projektin aikana on tapahtunut. Kuva: Mari Koukkula

Kolmeminuuttinen kohtaus Rendel-elokuvasta esitettiin kutsuvierasyleisölle Mikkelin Ritzissä keskiviikkona. Teaser scene oli esitetty kansainväliselle yleisölle Cannesissa toukokuussa, mutta nyt vuorossa oli Suomen ensi-ilta.
Rendel-elokuva sai Cannesissa solmittua levityssopimuksen elokuvalevitysyhtiö Black Lion Picturesin kanssa.
Lisäksi Rendelin ohjaaja-tuottaja Jesse Haaja on solminut Cannesissa elokuvalle laajan yhteistyösopimuksen tuotantoyhtiö Frozen Flame Picturesin kanssa. Yhteistyön ansiosta kumppani- ja yhteistyöverkostot laajenevat, mikä mahdollistaa elokuvan budjetin kasvun 1,1 miljoonaan euroon.
– Emme tulleet puolta miljoonaa rikkaammiksi, vaan puoli miljoonaa köyhemmiksi, vaikka budjetti tuplaantui, Haaja kuvaa.

Hän huomauttaa, että elokuvan tekoon on edelleen olemassa minimibudjetti, mutta kaikki sen päälle tuleva käytetään visuaalisiin efekteihin, stuntteihin sekä työryhmän kasvattamiseen ja aikataulun helpottamiseen.
– Kun budjetti kasvaa, myös odotusarvot kasvavat korkeammalle, Haaja muistuttaa. Esimerkiksi visuaaliset efektit halutaan hioa niin hyväksi kuin mahdollista.

Siksi elokuva kerää edelleen joukkorahoitusta Indiegogossa. Siellä elokuvaa voi tukea vaikka ostamalla Rendel-kondomeita.
– Suomalaiselle supersankarilla on monenlaisia tehtäviä, Haaja virnistää.
Joukkorahoituksella pyritään keräämään noin 70 000 euroa.

Miljoonan euron budjetti on iso Suomen oloissa lähes mille tahansa elokuvalle. Esimerkiksi Salatut elämät -elokuvan (Nightmare 2) budjetti oli 591 000 euroa.
Rendelin tavoitteet ovat kansainvälisillä markkinoilla, ja niitä tukevat uudet yhteistyökumppanit. Haaja uskoo, että levitysyhtiö Black Lionin kansainväliset kontaktit avaavat ovia myös Rendelille.

Rendelin kuvaukset alkavat syyskuun viimeisellä viikolla Tampereella. Mikkelissä kuvataan 10–11 päivää.
Vaikka elokuvassa luodaan kuvitteellinen St Michelin kaupunki, Mikkelistä ei löytynyt elokuvan vaatimia koskemattomia maisemia, synkkiä kujia ja vanhaa tiiliseinää.

Tampereella kuvataan sekä sisä- ja ulkokohtauksia, mutta ei oteta kovin tunnistettavaa kaupunkikuvaa.
– Tampereen avulla luodaan illuusio isommasta Mikkelin kaupungista.
Kuvauksia tehdään myös Varkaudessa.

Elokuvan nimiosaa esittää Kris Gummerus ja muita pääosia Matti Onnismaa, Rami Rusinen, Alina Tomnikov, Minttu Tamski, Roosa-Maria Mäkinen ja Renne Korppila. Heistä Tamski on lähtöisin Mikkelistä ja Mäkinen mikkeliläinen.

 

Juttua muokattu klo 13: Joukkorahoituksella pyritään keräämään 70 000, ei 700 000 euroa.

Juttua muokattu 5.6. kello 11.45: Salatut elämät -elokuvan budjetti oli 591 000 euroa.

 

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Kommentoidut