Sunnuntai, 25. syyskuu 2016
Kullervo

Korttimaksaminen tökki - Sonera sanoo korjanneensa vian

23.03.201609:13
3
  • Korttimaksuissa oli ongelmia yön ja keskiviikkoaamun aikana. Kuva: Vesa Vuorela

Sonera tiedotti eilen laajoista tietoliikenneongelmista. 

Vika vaikutti erityisesti yritysten tietoliikenne- ja puhelinyhteyksiin. Ongelmia on ollut esimerkiksi kaupunkien, yritysten ja sairaaloiden vaihdepalveluissa.

Myös esimerkiksi Pitkäjärven ABC:n asiakkaat havaitsivat ongelmia korttimaksamisessa tiistain ja keskiviikon välisenä yönä ja keskiviikkoaamuna. Ongelmana on ollut, etteivät korttien varmennukset ole toimineet tietoliikenneongelmien vuoksi.

Sonera kertoo nyt korjanneensa vian.

- Öiset häiriöt olivat eilisen vian jälkimaininkeja, Mira Kettunen Soneran viestinnästä kertoo.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Jälkimaininkeja tuntuu riittävän Soneralla ilmiselvästi liikaa. Korjaukset tuntuvat olevan luokkaa, buutattiin servereitä ja niskat kyyryssä toivotaan laitteiden toimivan taas seuraavaan kertaan asti. Maailma on puolillaan selittelijöitä mutta Soneran tapauksessa sanavarastot on jo käytetty loppuun. Onko tässä käymässä kuten muinoiselle tytölle, kunnia meni mutta maine ei kun kasvaa?

Lähettänyt käyttäjä Ironiapäivä (kirjautumaton)
Käteinen poistuu liikenteestä ja turvallinen korttiraha tulee tilalle. Varmaan kivaa sitten kun näiden erittäin harvinaisten ja valitettavien häiriötilanteiden takia viikonlopun ruuat jäävät ostamatta tai bensa loppuu autosta yöllä reissun päällä. Toisaalta, onhan se ydinvoimakin Suomessa turvallista sillä usko siirtää vuoriakin. Onneksi saamme elää näin teknistyvänä aikakautena kaiken ollessa niin kätevää ja helppoa. Tuottamaton työvoimakin voidaan korvata koneilla ja mikrosiruilla. Työttömyyskin on työttömän omaa syytä - menisi mokoma töihin hankkimaan sitä rahaa, jota ei kohta ole olemassakaan.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

24.09. 22:04
24.09. 18:49
23.09. 14:30

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä