Keskiviikko, 28. syyskuu 2016
Arja, Lenni

Lapset kolasivat koulun kaukalon Hirvensalmella – näin vastaa kunnanjohtaja

03.02.201620:30
58
  • Aapo Perko Rantakylä Poikkitie 15 Lumenkolaus lumityöt

    Hirvensalmen kunnanhallituksessa keskustellaan maanantaina muun muassa lumitöistä. Kuvan lumikola ei liity tapaukseen. Kuva: Antero Teittinen

Hirvensalmen kunnanhallitus käsittelee maanantaina selvityspyyntöä, joka liittyy Elomaan koulun kaukalon lumitöiden hoitamiseen.
Selvityspyynnön lähettäjän mukaan lapset olivat tehneet jääkiekkokaukalon lumityöt, jotta pystyisivät käyttämään sitä. Hän pyytää selvitystä kyseisestä asiasta ja siitä, miten lumityöt vastedes hoidetaan.
”Liikuntatunnit ovat liian lyhkäisiä siihen, että ensin putsataan lumet, ja sitten alkaakin jo uusi toinen tunti”, selvityspyynnössä todetaan.

Kunnanjohtaja esittää, että kunnanhallitus merkitsee selvityspyynnön tiedoksi ja toteaa, että kaukalon hoidosta vastaa vapaa-aikasihteeri. Kyseisenä päivänä oli kuluvan talven vaikein keli rännäksi ja vesisateeksi muuttuvine lumituiskuineen. 
”On ymmärrettävää, että kaukalo ei ole välttämättä ollut kunnossa iltapäivän liikuntatunneilla, saati sitten aamupäivällä. Koulun opettajien tehtävänä on harkita keliolosuhteiden muuttuessa ja urheilupaikkojen kunnon todetessaan, voidaanko liikuntatunnilla toteuttaa suunnitelmien mukaista toimintaa vai jotakin muuta vaihtoehtoista liikuntaa", esitystekstissä todetaan.


 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Lumen kolaaminen on erinomaista hyötyliikuntaa, eikä ole kilpailumuotoista liikuntaa, mitä tietyt vanhemmat inhoaa. Kas kun eivät ole tehneet poliisille ja oikeuskanslerille tutkintapyyntöä.

Käyttäjän Anssi Mikkola kuva
Lähettänyt käyttäjä Anssi Mikkola
Markapla, valitettavasti opetussuunnitelmaan ei ole kirjattu sanaa "hyötyliikunta". Kaikki mitä opetussuunnitelmassa lukee pitää opettaa. Mitään mitä opetussuunnitelmassa ei lue ei saa opettaa. Tai jotain sinne päin...

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Ja blaaa blaaa blaaa. Jos ollaan sitä mieltä, niinkuin kommenttien perusteella näyttää, ettei lapset voi kolata kenttää koska se ei ole opetussuunnitelmassa, se osoittaa että holhousyhteiskunta on tehnyt tehtä vänsä ja saanut aivopesun suoritettua. Harvoin arvostan julkisen sektorin henkilöä, kuten opettajaa, mutta nyt on kerrankin ollut sitä paljon kaivattua maalaisjärkeä sen normaalin byrokratian taakse kätkeytymisen sijaan.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
60-luvulla oli "toivomus", että kouluun mentiin hyvissä ajoin, vaikkapa puoli tuntia ennen tuntien alkua. Ehdittiin tehdä lumityöt koulun pihasta. Ei tuosta ole jäänyt mitään traumoja, päinvastoin - meitä opetettiin myös tekemään työtä.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

25.09. 13:30

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Missä ja mitä syödään tänään? Tarkista lounaspaikat ja päivän tarjonta kätevästi ja nopeasti lounaspaikka.lansi-savo.fi