Tiistai, 23. toukokuu 2017
Lyydia, Lyyli

Liikkuva koulu -malli laajenee toiselle asteelle Mikkelissä — "Aktiivisuutta on saatava koulupäivien sisään"

07.03.201715:45
1
  • Opetusministeriön Liikkuva koulu rahaa on tänä vuonna jaossa ensimmäistä kertaa peruskoulun lisäksi myös toiselle asteelle. Mikkelissä lukio, Esedu ja Suomen Nuoriso-opisto ovat hakemassa rahaa yhdessä ja vielä niin, että opiskelijoista koostuva nuorten ryhmä tekee varsinaisen hakemuksen. Hakemus tehdään tämän viikon aikana.

    Hakemuksen suuntaviivoja olivat piirtämässä Esedun markkinointisuunnittelija Marika Auvinen, toisen vuoden opiskelija Katariina Juhakoski Mikkelin lukiosta, Mikkelin lukion liikunnanopettaja Tuula Kärkkäinen ja Suomen nuoriso-opistossa opintonsa aloittanut Joel Immonen. Kuva: Vesa Vuorela

Mikkelin peruskouluissa jo kuuden vuoden ajan toteutettu Liikkuva koulu -toimintamalli laajenee syksyllä toisen asteen oppilaitoksiin. Toimintaa rahoittaa aluehallintovirasto, jolle Mikkelissä toimivat neljä toisen asteen oppilaitosta — Mikkelin ja Ristiinan lukiot, Suomen nuoriso-opisto ja Etelä-Savon ammattiopisto Esedu — lähettävät yhteisen hakemuksen.
Hakemuksen tekevät vieläpä opiskelijat itse.
Toimintamallissa on kyse kaikesta muusta paitsi liikuntatunneista. Aktiivisuuden lisääminen koulupäivään ei tarkoita hikiliikuntaa.

Pienin asia on se, ettei istuta 45 minuuttia yhtä soittoa. Voi ajatella niinkin, onko opettajilla oikeus istuttaa oppilaita niin pitkään, että se on terveydelle haitallista, Liikkuva Mikkeli -hankkeen projektipäällikkö Hannu Korhonen kysyy.
— Toiminnallisuutta voi lisätä oppitunneille tai lähteä tunnilla pois luokasta. Toinen asia on se, mitä taukojen aikana voi tehdä, Korhonen jatkaa.
Esimerkiksi Siekkilän kouluun koulutettiin välituntiohjaajia, jotka pyörittivät välitunneilla välinelainausta ja järjestivät pihapeliturnauksia.
— Ne koulut, jotka ovat lähteneet aktiivisesti mukaan, ovat saaneet hyviä tuloksia aikaan, sanoo Korhonen.

Mikkelin lukiossa toista vuotta opiskeleva Katariina Juhakoski on sitä mieltä, että aktiivisuuden lisääminen ei saa karsia opetustoimintaa.
— Liikunnan lisäämiselle on löydettävä sopivat paikat. Lukio on iso, joten siinä mielessä me olemme varmaan vähän vaikea tapaus.
— Kiipeilyteline koulun pihassa ei välttämättä ole enää oikea vaihtoehto, mutta aktiivisuutta on saatava koulupäivien sisään, Juhakoski sanoo.
Etenkin pidemmästä matkasta koulua käyvät eivät Juhakosken mielestä saa tarpeeksi liikuntaa.

Ammattiin opiskelevien arki voi olla hyvinkin erilaista alasta riippuen. Osalla aloista tuleva työ on liikkuvaa, mutta toisaalta esimerkiksi merkonomiopiskelijan arki ei mainittavasti eroa lukiolaisen koulupäivistä.
Markkinointisuunnittelija Marika Auvisen mukaan liikkuva koulu tarkoittaa Esedussa työkyvyn merkityksen korostamista.
— Fyysisen työkyvyn ylläpito on tärkeä asia ammattiin valmistuville, hän huomauttaa.
Auvinen muistuttaa, että liikkuvan koulun laajentaminen peruskoulusta eteenpäin on syntynyt nuorten omasta ideoinnista.
— Tämä on hyvä jatkumo heille, jotka ovat liikkuvassa koulussa käyneet.

 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Gaiveri (kirjautumaton)
¨Meillä oli liikkuva koulu 60-luvulla. Bussi jätti meidät Liukkolankoululle optukseen aamulla, päivällä marssi palokunnantalolle oppitunnille. Siitä sitten kipastiin Kinotalolle keskustaan puu/metallitöihin, lopuksi käveltiin uudellekoululle liikuntatunnille -Bussi nouti sitten sieltä. Näin opiskeltiin Otavassa aikoinaan, joten olen "liikuttunut"........

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

20.05. 22:58

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä