Keskiviikko, 18. tammikuu 2017
Laura

Maalaisjärki on kadonnut — Sosteri on huolissaan sydänlihastulehduksista 

06.01.201710:05
28
  • Influenssassa kolmen kuumepäivän jälkeen tarvitaan kolme lepopäivää, sanoo kuntoutusylilääkärin Lotta-Sofia Kososen Kuva: Tuija Pauhu

Savonlinnan keskussairaalassa on todettu useita sydänlihastulehduksia. Sosterin kuntoutusylilääkärin Lotta-Sofia Kososen mukaan syynä on se, että ihmiset eivät lepää riittävästi flunssan aikana tai influenssan jälkeen.

Kosonen neuvoo, että influenssassa kolmen kuumepäivän jälkeen tarvitaan kolme lepopäivää.

— Raskasta liikuntaa saa harrastaa vasta, kun tuntee olevansa täysin terve.

Sydänlihastulehduksen saaneet ovat Kososen mukaan olleet työikäisiä aktiiviliikkujia, jotka ovat urheilleet kuumeisina tai liian nopeasti kuumeen laskettua.

— Kyseessä on jopa vaarallinen tauti. Se voi aiheuttaa pysyviä vaurioita sydämeen loppuiäksi.

Ylilääkäri Kosonen muistuttaa, että lääkäriin pitää lähteä, jos tulee huonoa oloa, hengenahdistusta, rytmihäiriöitä tai rintakipuja tai tajunnan häiriöitä, kun rasittaa itseään flunssan jälkeen. 

Kuntoutusylilääkäri sanoo, että maalaisjärki on kadonnut, kun ei malteta levätä.

— Influenssasta toipuminen saattaa viedä jopa kaksi viikkoa.Influenssa on vakava tauti ja se vaatii elimistöltä palautumista eri lailla kun tavallinen flunssa. 

Kosonen muistuttaa kuitenkin, että tavallisessakin flunssassa on tärkeä levätä tarpeeksi.

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Autere (kirjautumaton)
Hyvä huomio, maalaisjärki on kadonnut savonlinnalaisilta. Ehdottaisinkin, että terveydenedistämisen johtajat pitäisivät väestölle tilaisuuksia "maalaisjärki löytymisestä". Ei se paljoa paina, jos asiasta kerrotaan paikallisessa itukassa, sillä lehti kun ei edes tule joka kotiin. Maalaisjärki kun on kadonnut niin monella tavalla. Päivystyksen täyttyvät ja ne oikeasti sairaat eivät edes lähde hyvissä ajoin hoitoon. Sitten heitä hoidetaan 24/7 milloin hyvällä mutta usein huonolla menestyksellä. Tuntuu kuin väestö tahallaan haluaisi kärsimystä kaiken sen huono-osaisuuden päälle. Vai ajattelevatko he kallista ensiavun poliklinikkamaksua ja kalliita lääkkeitä, ja ajattelevat, että kyllähän tässä vielä jaksetaan. On tosi surullista, että potilas kuolee tietämättömyyteen siitä, mitä ei oikeastaan saa flunssan jälkeen tehdä

Lähettänyt käyttäjä Niinpä niin (kirjautumaton)
Oiskohan yksi syy ongelmaan siinä, että taudit jyllää, mutta lääkäriin ei pääse sairauslomatodistusta hakemaan, joten on pakko mennä töihin? Kaikilla ei ole työterveyshuoltoa eikä lupaa olla muutamaa sairauspäivää poissa omalla ilmoituksella. Omalla työpaikalla jos jäät "omalla ilmoituksella" kotiin sairastamaan, voi olla varoituksen paikka selvittämättömästä poissaolosta.

Lähettänyt käyttäjä Lääkäriin vaike... (kirjautumaton)
Ensineuvoon ei pääse soittamalla läpi eikä moni sairastuntut tohdi hakeutua hoitoon ilman sitä. Inluenssaepidemiassa kaikille ei tule lainkaan kovaa kuumetta, vaikka muut oireet viittaavat influenssaan. Influenssan takia myös tehohoitoon on joutunut olemattomalla kuumeella: aina ei keuhkokuume nostata juuri kuumetta. Sydänlihastulehdus ei myös paljoa varoittele. Kurkkukipuisena ei saa urheilla. Sikainfluenssa voi iskeä myös muihin sisäelimiin. Poikkeuksellinen väsymys ja jaksamattomuus taudin yhteydessä kertoo, että nyt pitää levätä kotona. Työnantajien on myös annettava sairastaa ihmisten rauhassa, eikä vaatia töihin heti. Omalla ilmoituksella tulee saada sairastaa työnantajittain 3 - 5 vuorokautta.

Lähettänyt käyttäjä Näin Mikkelissä (kirjautumaton)
En tiedä Savonlinnasta mutta Mikkelissä lääkäriin hakeudutaan Ensineuvon kautta. Ja se ei käykään niin kuin elokuvissa. Ensin jonotellaan puhelimessa tunti pari, ja sitten saadaan kuulla että ainakaan viiteen viikkoon ei ole aikoja lääkärille. Että josko silloin soitettaisiin uudelleen. Sosterin kuntoutusylilääkäri on hyvä ja kokeilee jos ei usko.

Lähettänyt käyttäjä ESH (kirjautumaton)
Tätä samaa keskustelua eli influenssan hoitoa käydään myös monien muidenkin medioiden palstoilla ja suurin ongelma on se, että työnantaja vaatii sen sairauslomatodistuksen, tosin jotkut työnantajat luottavat työntekijän omaan ilmoituksen parin kolmen päivän sairaudesta. Influenssassa ei se pari-kolme päivää riitä, koska pelkästään se tauti itsessään voi olla useita päiviä puhumattakaan siitä, ettei useimmat ole työkykyisiä viikonkaan sairastelun jälkeen. En usko, etteikö ihmisillä olisi maalaisjärkeä hoitaa omat flunssansa ja influenssansa kotona, mutta kaikilla ei ole sitä työterveyshuoltoa, joten todistuksen saadakseen on mentävä sinne päivystykseen. Toivoisi, että terveyskeskuksessa sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja pystyisi katsomaan potilaan ja kirjoittamaan sen sairaslomalapun, niin säästyisi päivystyksen aikaa sellaisten hoitoon, jotka todella tarvitsevat hoitoa, eikä kotona pärjäävät olisi tartuttamassa muita siellä ruuhkaisessa päivystyksessä.

Lähettänyt käyttäjä tunsin olevani ... (kirjautumaton)
Itsellä kokemusta vain Pieksämäen kaupungilta. Työsuhdetta nyt takana neljä vuotta ja poissaoloja tasan neljä tuntia,se hampaanpoiston takia. Huono puhua kun suu täynnä tavaraa. No tuossa pari viikkoa sitten tunsin olevani kuumeinen. Esimies kertoi että jos olen aikeissa poistua tarvitsen lääkärintodistuksen,,,,.No en poistunut mutta työmotivaatio kasvoi ihan kympillä.

Lähettänyt käyttäjä sairausloma (kirjautumaton)
Kyllä palkkatyöläisten pitää vielä valittaa jos sattuu ettei jostain syystä pääse pienessä nuhassa sairauspäivärahoille,niin on elämän ja kuolemanjuttu,itse yrittäjänä olin niinsanotulla sairauslomalla kuusikuukautta ja todella ei pystynyt töitä tekemään,jonka myös sairauslomani kirjoittanut Ylilääkärikin totesi ja oli muutenkin sitämieltä ettei pitäisi ruumiillista työtä mennä tekemän ei ainakaan edistä paranemista,Mutta mitä toteaa KELAN lääkäri, TYÖHÖN KYKENEVÄ EI SAIRAUSPÄIVÄRAHAA!!! Että sillätavalla meitä TASAPUOLISESTI SUOMESSA KOHDELLAAN.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Sydänlihastulehdukset ovat aika hankala juttu ennakoida. Tietenkään kuumeisena lenkkeillä. Mutta sitten on niitä sellaisia välitiloja, et tiedä nopeuttaako kevyt liikunta toipumista, vai uhkaako mahdollisesti sydänlihastulehdus tai joku muu vakava jälkitauti. Nämä eivät ole ihan yksinkertaisia ratkaista. Mitä tulee sitten lääkäriin pääsyyn. Se onkin sitten toinen juttu. Ei ole enää kuten joskus 70-80 luvuilla, jolloin ajan sait samana päivänä ja soittamalla.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä