Sunnuntai, 11. joulukuu 2016
Tatu, Daniel, Taneli

Mäntyharjun maratonhiihto saa jatkoa ensi vuonna

06.03.201611:33
  • Mäntyharjussa on paljon kuntohiihtäjiä ja sadan kilometrin hiihdon pitkä perinne. Vuorokauden ympäri hiihtivät Markus Honkanen, Petri Servo ja Tapani Penttinen.

Mäntyharjulla hiihdettiin maraton-hiihto lauantaiaamusta sunnuntaiaamuun.

Mäntyharjun Virkistyksen hiihtojaoston järjestämässä tapahtumassa sai joko sivakoida 100 kilometriä täyteen tai viettää ladulla kokonaisen vuorokauden.

– Oikein hyvin sujui ja palaute oli positiivista. On jo sen verran palaveria pidetty, että 4.3.2017 lähdetään matkaan samalla konseptilla, kertoi aamupäivällä järjestelyjä purkamassa ollut Sami Kauppinen.

Matkaan lähti 17 hiihtäjää, joista 14 hiihti täyteen 100 kilometriä ja kolme urhokasta koko vuorokauden.

Petri Servo ehti mennä 250, Markus Honkanen 200 ja Tapani Penttinen 180 kilometriä.

Vähän ennen yhtä yöllä alkoi sataa märkää lunta, mutta Kauppisen mukaan ladulla jaksettiin edetä yllättävän hyvin ja tasaista tahtia.

Huoltoalueella oli koppi, jossa sai välillä levähtää ja vuorokauden hiihtäneet pitivätkin siinä pieniä taukoja. Samalla sai tankata mehua, suolakurkkua ja pähkinöitä.
– Puupenkit ovat kovat, mutta hyvin ne vaikuttivat selän alle kelpaavan, Kauppinen naurahtaa.

Latuverkon kunnosta järjestäjille tuli kiittävää palautetta. Valoisaan aikaan kierrettiin 19 kilometrin mittaista Suopellon lenkkiä ja yöllä turvallisuussyistä 5 kilometrin valaistua lenkkiä.

Kauppisen mukaan jatkossakin jokaisen on tarkoitus kilpailla itseään vastaan. Samalla voi todeta, että ensi talvena tuskin lähdetään 249 kilometrin matkaa tavoittelemaan.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

09.12. 23:00
09.12. 08:00

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä