Tiistai, 26. heinäkuu 2016
Martta

Mikkeli päättää taidemuseohankkeesta ensi syksynä

22.03.201621:00
9
  • Mikkelin Mannerheimintien siilokulmaus saattaa näyttää tulevaisuudessa tällaiselta. Keskellä on uusi taidemuseo, jonka toimintoja on myös vanhassa myllyrakennuksessa. Takana on palvelutalo. Siilojen miljöö on muuttunut asuinkerrostaloksi.

Mikkelin kaupunki pyrkii saamaan uuden taidemuseon hankkeen toteutusvaiheeseen ensi vuonna.
Mannerheimintien varteen siilokortteliin vanhan myllyrakennuksen kiinteistöön suunnitellulle museolle on valmiina hankesuunnitelma, jota esitellään keskiviikkona kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunnalle.
Alustavan keskustelun tavoitteena on saada museotoimen ja sektorilautakunnan asiantuntijanäkemys uuden taidemuseon konseptista.
Tämän jälkeen hankesuunnitelma valmistellaan loppuun ja koko paketti lähtee päätöksentekoon.

Uusi museo edellyttää vielä monen vaiheen ratkaisuja. Päätettäväksi tulevat siilokorttelin rakennusoikeudet, hankepäätös kesällä ja lopullinen investointipäätös sekä nykyisen taidemuseokiinteistön myynti.
Museon rakentamispäätös on käsittelyssä ensi syksynä talousarvion yhteydessä. Tuolloin ratkaistaan se, voidaanko varsinainen rakennusvaihe aloittaa vuonna 2017.
Museo sijoitetaan siilokulmauksen vanhaan myllyrakennukseen. Museoon tulee varsinaisten museotilojen lisäksi museotoimen työtilat sekä museotoimen henkilöstön työtilat.

Poikkeavaksi koko hankkeen tekee se, että museo sijoittuu siilokulmaukseen tulevien muiden toimintojen yhteyteen.
Valtakunnallinen hoiva-alan yhtiö Esper Care rakentaa korttelin sisään palvelutalon. Raatihuoneenkadun puolelle tulee rakennusliike JL-Rakentajat Oy:n asuinkerrostalo. Kokonaisuuteen kuuluu myös pysäköintilaitos.
Rahoitusta varten Hallituskadun päässä oleva Graniittitalo myydään. Tavoitteena on saada näin katettua kolmannes uuden museon kustannuksista.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Onko Graniittitalo jo jossain myynnissä? Paljonko on hinta, minne voi tehdä tarjouksen? Vai myydäänkö se jollekin tietylle taholle kaikessa hiljaisuudessa? Entä onko Siilotontin JL-Rakentajat Oy:lle jutussa mainittu kerrostalotontti ollut jossain yleisessä haussa ja paljonko sen hinta on?

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
On se vaan kummallista kun kaupungin omistamat yhtiöt haluavat paraatipaikoille uusiin rakennuksiin. Vesilaitokset ja energiavirmat saavat uudet tilat radan toiselta puolelta eikä niissä vanhoissakaan mitään vikaa ole. Nyt museo pitäisi siirtää,mikä vika siinä granittitalossa muka on,on parkkipaikat ja muu ,ei ymmärrä.

Lähettänyt käyttäjä prijorisointi... (kirjautumaton)
Jätevesipuhdistamo: 43 milj. Asuntomessut 4.8 milj. MAMK-areena 3 milj. Mikaelin kunnostus 5 milj. naisvuoren uimahallin kunnostus 3 milj. ....... siis euroa ja lista on pitkä. Sairaalan rakennusten kustannuksia ei edes julkaistu ? Mistä, siis mistä ihmeestä nämä rahat kaivetaan MUSEOON ????? Voi meitä asukkaita ! Onneksi pian on vaalit :)

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Tietty taho on saanut jo aikaisemmin raatihuoneenkadun mäestä käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi tonttimaata kahdelle kerrostalolle. Nyt heidän rakennusliikkeensä saa tontin vaikka ollut pienin tarjous. Kuulostaa vähintään erikoiselta ja vaatisi hieman perusteluja.

Lähettänyt käyttäjä Junu (kirjautumaton)
Kyllä Mikkelissä tuntuu olevan rahaa rutosti, kun syntyy halli 17mitlj.€, sairaala 100milj.€, ravirata 3milj.€, jätevesi 45milj.€, museo13milj.€ Mikael 4milj.€, uimahalli 3milj€ jne. Ei köyhyys tai lama ole rasittamassa heitä nyt.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä