Torstai, 25. toukokuu 2017
Urpo

Moilas Oy:n jäätävä suoritus: Kaikki leivät pakkaseen

10.01.201717:05
22
  • Yhtiö sanoo kehittäneensä pakastamisen prosessia jo pitkään. Tuotteita voi ostaa kuluttajapakkauksessa pakastealtaasta tai irtotuotteina paistopisteistä.

Pieksämäkeläinen leipomokonserni Moilas Oy siirtyy kokonaan pakastetun leivän valmistajaksi. Samalla se kasvattaa perinteisen leivän jakelualueensa maanlaajuiseksi.
Gluteenittomassa leivonnassa Moilas Oy on jo Euroopanlaajuinen toimija.
Toimitusjohtaja Timo Savolainen sanoo perinteisen tuoreleipähyllyn olevan kova paikka tehdä bisnestä.
— Alalla on paljon kapasiteettia, ja neljään maakuntaan kohdistuva tuoreleivän rahti on yhtiöllemme iso operaatio.


Savolaisen mukaan ratkaisun tekee mahdolliseksi se, että gluteenittoman liiketoiminnan osuus konsernissa on kasvanut merkittäväksi.
— Olemme myös määrätietoisesti kahden vuoden ajan investoineet isosti pakastustekniikkaan. 
Perinteisen tuoreleivän osuus tuotannossa on noin 10 prosenttia. Siitä markkinasta yhtiö ei kuitenkaan aio luopua. Moilas Oy:n mukaan asiakas ei menetä tuoreudessa mitään pakasteita ostaessaan.
Moilas Leipomo pakastaa esimerkiksi sämpylän uunituoreudesta 25 pakkasasteen lämpötilaan tunnissa. Nopean pakastamisen arvioidaan säilyttävän aromit ja kuluttajan löytävän pakastealtaasta käytännössä sulattamista vaille uunituoretta leipää.


Yhtiö odottaa tuotteiden leviävän laajalti myymälöihin koko maassa. Pakastetuotteilla on pitkä säilyvyysaika, mikä pienentää hävikkiä kaupan kannalta.
Valikoiman kerrotaan muodostuvan perinteisistä tuotteista ja mahdollisesti muuttuvan kysynnän mukaan. Tuotteet tulevat kauppojen valikoimiin alkutalven ja kevään aikana.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä maikki (kirjautumaton)
Toivottavasti myyntiin tulee myös parin sämpylän tai neljäsosaleivän pakkauksia. Yksin elävän ainoa tapa hankkia tuoretta leipää (paitsi Lidl, kiitos siitä!) on ostaa leipä ja pakastaa siitä osa. Kun on mahdollisuus viedä pakasteet kotiin ainoastaan yleisillä kulkuneuvoilla, ei niitä voi siirtää omaan pakastimeen, vaan ne tulevat suoraan käyttöön. Samaa toivoisi muiltakin pakasteruoilta. Paljon jää ostamatta kun pakkauksia on vain perhekoossa.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Nyt on hyvä tilaisuus pienille ja paikallisille leipomoille leipoa itse tuoretta leipää. Moilaset ja Siiskoset olleet hyviä näistä vähän suuremmista leipomoista tähän asti ja varmasti jatkossakin pysyy tuotteet hyvinä. Ylipäänsä ihme moskaa ihmiset suostuvat syömään, kun katsoo automarkettien leipävalikoimia ja niiden painopisteitä: paikalliset ja lämpimät tuotteet sivuosassa. Rahasta ei voi olla kyse, jos ei ole varaa syödä pienleipomoiden tuotteita, sillä itse leipomallakin saa parempaa ja laadukkaampaa. Ehkä muovipussissa hionnut leipä hivelee parhaiten asiakasomistajan selektiivistä makuaistia?

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Minusta Moilasella on ollut hyvät tuotteet, mutta kaupoissa ei niin paljon tarjolla kuin aikaisemmin. Riisipiirakat oli ihan parhaita, jos niitä sai irtomyynnistä. Toivottavasti esim. Lidlistä saisi jatkossa paistopisteestä Moilasen tuotteita.

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä