Keskiviikko, 24. elokuu 2016
Perttu

MTK:n Vesa Kallio tekee töitä nyt myös Kaakkois-Suomessa

02.03.201614:50

MTK Etelä-Savon toiminnanjohtajan Vesa Kallion työreviiri on laajentunut maaliskuun alusta alkaen Kaakkois-Suomeen. Muutos johtuu siitä, että MTK:n Kaakkois-Suomen toiminnanjohtaja Tuula Dahlman on aloittanut maaliskuun alussa vuorotteluvapaan, joka kestää noin vuoden verran.

Toiminnanjohtaja Kallio hoitaa Dahlmanin vuorotteluvapaan tuurauksen siten, että hän tekee työajastaan 60 prosenttia MTK Etelä-Savon töitä ja 40 prosenttia MTK Kaakkois-Savon töitä. Määräaikainen järjestely kestää noin vuoden.

Vesa Kallion uusi toimialue Kaakkois-Suomessa on laaja. Alue ulottuu Parikkalasta Kymenlaakson halki lähelle Uudenmaan rajaa.

MTK Etelä-Savossa on henkilöstön tilanne ollut viime ajat sellainen, että helmikuun lopulle tultaessa Kallio on ollut järjestön ainoa kokoaikainen työntekijä. Muita kokoaikaisia työntekijöitä ei toimistolla ole ollut.

— Nyt tilanne muuttuu siinä mielessä, että Kaakkois-Suomessa MTK:lla on väkeä enemmän töissä. He toimivat kenttäpäällikön tittelillä. On sovittu, että MTK Etelä-Savo saa nyt heiltä vastavuoroisesti työpanosta Etelä-Savon puolelle. Kustannuksiin tällä järjestelyllä ei ole käytännössä siis mitään vaikutusta, Kallio selvittää.

Vastaavaa tilannetta, että yksi toiminnanjohtaja hoitaa kahden eri alueen hommia, ei MTK:n historiassa ole Kallion tietojen mukaan tainnut olla koskaan aikaisemmin.

— Mielenkiintoinen haastehan tämä kaiken kaikkiaan on, Kallio kommentoi pestiään keskiviikkona.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä