Perjantai, 2. joulukuu 2016
Anelma, Unelma

Nyt saa seurata jo kevättä! Tänä vuonna tarkkaillaan silmujen syntyä

03.03.201619:30
  • Leskenlehti. Pitkäjärvi. Kevät. Kukka.

    Leskenlehti on varma merkki keväästä. Kuva: Taru Hokkanen

Ensihavaintoja Luonto-Liiton kevätseurantaan voi jo kirjata. 

Kuka tahansa voi osallistua perinteiseen seurantaan, jolla kartoitetaan kevään tuloa. Lajien runsautta arvioidaan erityisinä kevätseurantaviikonloppuina. Ensimmäinen kevätseurantaviikonloppu on 12.–13. maaliskuuta. Siitä eteenpäin seurantaviikonloppuja on joka toinen viikonloppu kesäkuun alkuun asti. 

Tämän vuoden erityisenä teemana ovat lehtipuut ja pensaat.

- Puut ja pensaat ovat näkyvä osa kevättä ja erittäin tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Niiden kukinnot ovat usein kevään ainoa ravinnonlähde pölyttäjähyönteisille. Puut ja pensaat tarjoavat ravintoa ja antavat myös suojaa monille eliöille. Esimerkiksi haapa on tärkeä sadoille muille lajeille aina pienistä selkärangattomista kolopesijöihin, sanoo kevätseurantavastaava Heikka Marttila-Tornio Luonto-Liiton tiedotteessa.

Kevätseurannassa havainnoidaan erityisesti haavan, näsiän, tuomen ja vaahteran kukintaa sekä haavan ja koivun lehtien ilmaantumista. Mukana on tietysti myös monta tuttua kevätseurannan vakiolajia, kuten leskenlehti, kimalainen, kiuru, sisilisko ja lepakko.

- Tämän vuoden teemalajien tarkkailu on helppoa. Kukapa ei olisi nauttinut keväällä tuomen kukkien tuoksusta tai huomannut koivun ensimmäisiä lehtiä, Marttila-Tornio sanoo.

Havainnot kirjataan Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, ja niiden avulla tutkitaan lajien leviämistä ja runsautta. Lapsille on tarjolla oma kevätseurantalomake, jossa seurataan kolmeatoista helposti tunnistettavaa lajia.

Havainnot voi kirjata osoitteessa www.kevatseuranta.fi. Osoitteesta löytyy sekä sähköinen että tulostettava lomake. 

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Missä ja mitä syödään tänään? Tarkista lounaspaikat ja päivän tarjonta kätevästi ja nopeasti lounaspaikka.lansi-savo.fi