Perjantai, 26. elokuu 2016
Ilmi, Ilma

Opiskelijat riehaavat keskiviikkona Mikkelin Naisvuorella - bussi kulkee myös Savonlinnasta

09.02.201621:00
5
  • Hallistuskadun appro-opiskelijatapahtumassa satoja opiskelijoita

    Mikkeliin kokoontuu keskiviikkona opiskelijoita riehaamaan kolmesta muustakin kaupungista. Opiskelijoilla on tapana erinäisiä riehoja toisinaan järjestää. Kuva: Taru Hokkanen

Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen opiskelijat kerääntyvät ensimmäistä kertaa yhteen. Winter 4 –talviriehatapahtuma järjestetään keskiviikkona 10.2. klo 13 – 16 Mikkelin Naisvuorella.

Savonlinnan, Kotkan ja Kouvolan kampuksilta järjestetään bussikuljetukset Mikkeliin, jossa on tarjolla talvista hauskanpitoa eri lajien ja tempausten merkeissä.

Ohjelmassa on pulkkamäki, luutapalloturnaus (harjapallo), lumisotaturnaus, lumiukon rakennuskilpailu, talvista kisailua sekä avaruuspallo ja voimaleka.

Naisvuorella tarjoillaan alkoholittomia juomia ja tiskijukka nostattaa tunnelmaa musiikilla.

Tapahtumaan on tulossa noin 200 osallistujaa, kaikilta neljältä paikkakunnalta.

Kotkan ja Kouvolan kampuksilla on omaa ohjelmaa niille opiskelijoille, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä Mikkeliin. Luvassa on mm. rentoutumiseen liittyviä tietoiskuja, liikuntaa sekä apua kesätyöpaikanhakuun.

Kyamk ja Mamk yhdistyvät ja muodostavat uuden Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun 1.1.2017.
Uusi ammattikorkeakoulu on Suomen 5. suurin ammattikorkeakoulu, jossa on noin 9000 opiskelijaa ja 800 työntekijää. Se toimii Kotkassa, Kouvolassa, Mikkelissä ja Savonlinnassa.

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä VanhaTutori (kirjautumaton)
Ensimmäiseen valitukseen ei kauaa aikaa kulunut. Näin alumnina ja vanhana tutorina, näen hyvinkin tärkeäksi vastaavat tapahtumat, lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta, hyvinvointia ja vahvistavat koulun imagoa rutkasti! Mutta, tottakai rajansa kaikella, silloin tällöin oikein hyvä, ei joka viikonloppu!

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Toiset haluavat nähdä aina negatiiviset puolet joka asiassa. Ei anneta sen häiritä iloisia opiskelijoita! Hyvää vastapainoa istumiselle, harvassa koulutuksessa enää liikuntatunteja opiskelijoilla on. Riehatkaa siis oikein kunnolla ja tutustukaa uusiin ihmisiin! Komppaan siis Vanhaa Tutoria!

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
"tapahtuma lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, hyvinvointia" Tämä varmaankin vaatisi sen, että myös oltaisiin paikan päällä. Kouluissa on yhteensä siis 9000 opiskelijaa ja tapahtumaan osallistuu noin 200 eli prosentteina 2% osallistuu ja 98% ei osallistu. Mikä tarkoittaa sitä, että loput ovat vain lähteneet kotiin, kun opetusta ei järjestetä. Eli se siitä yhteisestä hyvästä.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

25.08. 14:00

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä