Torstai, 29. syyskuu 2016
Mikko, Mika Mikaela

Pieksämäen korttikopioinnista on tullut yli 20 rikosilmoitusta

09.02.201614:16
  • visa, visa electron, kortti, ostos, raha, kauppa, prisma

    Kortteja on mahdollisesti kopioitu Pieksämäellä jo viime syksynä. Osa huomasi kopioinnin kuitenkin vasta nyt. Kuva: Laura Lamponen

Tähän mennessä yli 20 henkilöä on ottanut yhteyttä poliisin pankki- ja luottokorttien kopioimisesta ns. skimmerillä Pieksämäellä.

Tutkinnassa on ilmennyt, että lukuisten asiakkaiden pankki- tai luottokortteja on kopioitu Pieksämäen ABC:n huoltoaseman yhteydessä olevalla kylmäasemalla skimmerillä eli maksuautomaatin kortinlukijaan laitettavalla jäljentäjällä. Skimmaus on mahdollisesti tapahtunut jo viime syksynä 11.-12. syyskuuta.

Kopiointi tuli ilmi, kun luottokorttiyhtiö varoitti rahojen nostoyrityksestä. Kopioituja kortteja oli yritetty käyttää Indonesiassa ja Balilla.

Osassa tapauksista luottokorttiyhtiö pystyi estämään nostot, mutta useissa tapauksessa kopioiduilla kortilla onnistuttiin tekemään ostoksia.

Poliisi tutkii onko tapauksella yhteyttä aiemmin syksyllä 2015 eri puolella Suomea tapahtuneisiin vastaaviin tekoihin.

Viimeisimmät tapaukset Pieksämäeltä tulivat poliisin tietoon vasta viime viikonloppuna. Poliisi tarkasti automaatin heti eikä paikalta tavattu mitään epäilyttävää.

Jos epäilee korttiaan kopioidun, se kannattaa sulkea heti ja ottaa pikaisesti yhteyttä pankkiin ja poliisiin.

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Missä ja mitä syödään tänään? Tarkista lounaspaikat ja päivän tarjonta kätevästi ja nopeasti lounaspaikka.lansi-savo.fi