Tiistai, 6. joulukuu 2016
Niilo, Niko, Niklas

Ryöstö ja väkivalta toi pitkän vankilatuomion

07.01.201617:39

Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1981 syntyneen Jyri Keijo Kullervo Andersinin viideksi vuodeksi vankeuteen.

Syyksi luetut rikokset, ryöstö ja törkeä pahoinpitely tapahtuivat Savonlinnassa. Muutama kuukausi ennen tuomioon johtaneita rikoksia Andersin oli vapautunut vankilasta.

Hänen uhrikseen joutunut mies oli luovuttanut henkeään suojellakseen tuomitulle merkittävän määrän omaisuuttaan.

Oikeuden mukaan Andersin oli toistuvalla väkivallalla sekä henkeen ja terveyteen kohdistuvilla uhkauksilla pakottanut uhrin luovuttamaan rahaa ja irtainta omaisuutta, joihin tuomitulla ei ollut laillista oikeutta. Siksi teko täytti ryöstön tunnusmerkistön.

Uhri ehti peloissaan luovuttaa omaisuuttaan ja käteistä rahaa oman kertomuksensa mukaan noin 7 000 euron edestä. Omaisuuden joukossa oli monenlaista tavaraa alkaen tietokoneista ja ilmalämpöpumpusta.

Tarkemman ja yksityiskohtaisemman selvityksen puuttuessa oikeus päätyi ratkaisussaan siihen, että kohtuullinen korvaus uhrin oikeudetta viemästä omaisuudesta ja muusta aiheutuneesta taloudellisesta vahingosta on 6 000 euroa.

Viime vuoden helmikuussa Andersin oli jatkanut uhrinsa uhkailua yksityisasunnossa. Tuossa tilanteessa Andersin oli lyönyt teräaseella uhria ylävartaloon. 

Lääkärinlausunnon mukaan vammojen vaikeusaste on lievä. Syyttäjä vaati oikeudessa rangaistusta ensisijaisesti tapon yrityksestä tai toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä.

Muun muassa asianomistajan kertomukseen ja lääkärinlausuntoon nojautuen oikeus langetti rangaistuksen törkeästä pahoinpitelystä. Teräaseen iskut eivät oikeuden saamien selvitysten perusteella olleet erityisen voimakkaita, eivätkä ne esimerkiksi ulottuneet uhrin rintaonteloon asti.

Käräjäoikeus ottaa päätöksessään kantaa myös rangaistusseuraamukseen. Andersin oli vapautunut vankilasta loka–marraskuun vaihteessa 2014.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos oli viime joulukuussa lausunnossaan todennut, että Andersin oli rikokset tehdessään syyntakeinen.

Käräjäoikeus pitää eri lausuntoihin nojautuen Andersinia erittäin vaarallisena toisen ihmisen hengelle tai terveydelle. Oikeus määräsi, että hän voi vapautua vankilasta vasta, kun hän on suorittanut viiden vuoden rangaistuksensa kokonaan.

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä