Torstai, 25. toukokuu 2017
Urpo

Sotea tänne vaan, sanoo Etelä-Savon maakuntaliitto

20.03.201715:30
15
  • keskussairaala, sote,

    Sote-uudistuksessa palvelujen järjestämisvastuu siirtyy maakunnille. Kuva: Vesa Vuorela

Etelä-Savon maakuntaliitto luottaa siihen, että sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen tavoitteet voivat maakunnassa toteutua ja esimerkiksi riittävät yksityiset markkinat syntyä.
Maakuntaliiton hallitus sorvasi maanantain kokouksessaan lausunnon sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen valinnanvapautta koskeviin tavoitteisiin.

Perusnäkemykseksi muodostui, että sote-uudistuksella voidaan parantaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta. Myös asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksien uskotaan paranevan.

Uudistukseen otettiin kantaa ministeriöiden laatiman kysymyssarjan muodossa.
Muutamassa kohdassa maakuntahallitus äänesti valtakunnallisen hallitus–oppositio-asetelman mukaan, mikä maakuntahallituksen maanantaisella kokoonpanolla tarkoitti lukemia 7–3.

Vaikka kolme Sdp:n edustajaa oli joissakin asioissa eri linjoilla, maakuntahallituksen toinen varapuheenjohtaja Pekka Selenius (kok.) korostaa lausunnon käsittelyn positiivista henkeä. Seleniuksen mukaan enemmän oli kyse tulokulmien koeponnistamisesta rakentavalla tavalla kuin merkittävistä näkemyseroista.

Monelta osin maakuntaliiton lausuntoon sisältyy kuitenkin arvioita siitä, että vaikutusmahdollisuudet ja palvelujen saatavuus toteutuvat varmimmin alueilla, joilla valinnan mahdollisuuksia jo on.
”Lakiluonnos lähtee siitä, että asiakas voi äänestää jaloillaan, jos on tyytymätön palveluun. Tämä voi aiheuttaa ongelmia tilanteessa, jossa todellisia vaihtoehtoja ei esimerkiksi pitkistä etäisyyksistä johtuen ole”, huomioidaan lausunnossa.
— Sosiaali- ja terveydenhuollon markkinat ovat olemassa nyt kolmessa kaupungissa. On tärkeää, että niitä syntyy myös kaupunkiseutujen ulkopuolelle, sanoo maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen (kesk.).

Valinnanvapauden lisäämisen välineeksi esitetty asiakasseteli maakuntahallituksen mielestä pääosin turvaa maakunnan ohjausmahdollisuudet. 
Maakuntahallituksen johto katsoo, että monilta osin tavoitteiden toteutuminen ja onnistuminen ovat omissa käsissä.

Sote-uudistuksessa palvelujen järjestämisvastuu siirtyy maakunnille. Kansalaisten tiedonsaannissa tulevilla maakunnallisilla liikelaitoksilla nähdään keskeinen rooli. Maakunnalla on myös velvollisuus huolehtia palveluohjauksesta, jos asiakas ei valintaan itse pysty.

Hallitus on asettanut tavoitteeksi kaventaa väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä säästää kustannuksissa kolmen miljardia euroa vuoteen 2029 mennessä.
Maakuntaliitto muistuttaa, että uudistus aiheuttaa kustannusten nousun riskiä muun muassa ict-investoinneissa ja hallinnollisten tehtävien kautta.
 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Spiritus (kirjautumaton)
on hyvä uudistus, jos se turvaa myös syrjäkylien sote-palvelut. Nähtäväksi jää, kuinka siinä onnistutaan luomaan kaikille toimivat palvelut.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Verovähennys joko viran puolesta tehtynä ansiotuloveroprosenttiin tai veroehdotukseen ansio- tai pääomatuloihin korjattuna olisi asiakasseteliä ja Kela-korvausta parempi keino yksityisiä palveluja käyttävälle.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Ruotsissa terveyspalvelujen yhtiöittäminen heikensi palveluja nimenomaan maaseudulla ja kaupungeissakin niitä ajetaan alas, jos eivät tuota tarpeeksi voittoa. Mutta Ruotsiinhan ei nykyhallitus vahingossakaan mene oppia ottamaan, vaikka syytä olisi.

Lähettänyt käyttäjä 3 miljardin vuo... (kirjautumaton)
Kun hallitusohjelmaan kirjattiin 2015 eduskuntavaalien jälkeen vuosisäästöksi "Soten ja tuottavuustoimien" seurauksena 3 miljardia euroa vuodesta 2029 eteenpäin, niin laskelmissa ei silloin 2015 keväällä ymmärretty ottaa huomioon nyt myöhemmin löytyneitä suuria kulueriä, jotka lähtevät juoksemaan heti kun laki astuu voimaan 1.1.2019. Lisäkulut syntyvät hallituksen ajamasta mallista. Kuluerät ovat tulleet yllätyksenä kaikille tahoille, myös maan hallitukselle.

Lähettänyt käyttäjä Maakuntaliitto ... (kirjautumaton)
Maakuntaliitto haluaa valtaa sotella vivuttamalla. Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat perinteinen paikallisen itsehallinnon, lähidemokratiassa päätettävä lähipalvelu. Kuntien asukkaiden nykyinen 100-prosenttinen äänivalta sotesta häviää, kun moni kunta ei saa lainkaan edustajaa. Maakunnan suuren kaupungin suuri väkiluku korostaa suuren kaupungin valtaa pienistä ja keskisuurista kunnista 18 "maakunnassa".

Lähettänyt käyttäjä Pentti Peruserikois (kirjautumaton)
Millä asiantuntemuksella maakuntaliitto edes lausuu asiasta? Ei vaan olisi virkamiesten vallanhimo ja poliitikkojen sokeus omien puolueiden tekemiseen silmillä. Etelä-Savossa ei ole mitään edellytyksiä toimiville markkinoille.

Lähettänyt käyttäjä Anselmi (kirjautumaton)
Ainakaa ei vielä ole palveluita turvannut... ei ole lääkäriä hirvensalmella, anttolassa... eikä enää vissii pertunmaallakaan. Että semmonen hyvä sote juttu...

Sivut

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä