Torstai, 30. kesäkuu 2016
Päiviö

Täältä löytyvät Etelä-Savon ahkerimmat pelaajat

23.02.201619:00
2
  • pokeri, ray

    Pelauslukuihin on laskettu mukaan kaikki RAY:n raha-automaatti- ja pöytäpelit pelipisteissä ja RAY:n omissa pelisaleissa sekä ray.fi-netti- ja mobiilikasinolla. Kuva: Mari Koukkula

Pertunmaalla pelattiin viime vuonna RAY:n rahapelejä eniten Etelä-Savossa.

Jokaista kunnan aikuisasukasta kohden peleihin käytettiin yli 352 euroa. Kunta johti maakunnan sisäistä vertailua myös vuotta aiemmin, ja pelaamismäärä on noussut siellä yli 26 euron verran.
Lisäksi Pertunmaa sijoittui viime vuotta koskevassa valtakunnallisessa vertailussa toiseksi heti Virolahden jälkeen.

RAY selittää pelaamismäärän kasvua valtakunnallisesti sillä, että markkinoille tuli useita uusia pelejä ja digitaalinen pelaaminen on kasvanut.

Toiseksi eniten rahaa, noin 233 euroa, RAY:n peleihin käytettiin Mäntyharjussa ja kolmanneksi eniten Juvalla, missä aikuista kohden laskettuna pelattiin noin 224 eurolla.
Mäntyharjussa pelaamismäärässä tapahtui yli kuuden euron nousu. Juvalla pelaaminen laski yli neljä euroa.

Keskimäärin eteläsavolainen täysikäinen kulutti RAY:n peleihin vuonna 2015 noin 193 euroa eli vähän yli neljä euroa enemmän kuin edellisvuonna.
Pelauslukuihin vaikuttavat kunnan asukkaiden pelaamisaktiivisuus sekä alueen kauttakulkuliikenne ja matkailu, mutta myös alueen pelitarjonta ja pelipaikkojen määrä.

Seuraavassa tilastossa pelaus 2015, pelaus 2014, muutos euroissa ja muutoprosentti:

Pertunmaa 352,09 325,77 26,31 8,08 %
Mäntyharju 232,91 226,68 6,24 2,75 %
Juva 223,93 228,12 -4,19 -1,84 %
Pieksämäki 209,29 205,85 3,44 1,67 %
Mikkeli 202,56 197,43 5,14 2,60 %
Savonlinna 195,04 189,76 5,28 2,78 %
Puumala 180,47 173,10 7,37 4,25 %
Kangasniemi 149,86 159,11 -9,25 -5,81 %
Rantasalmi 146,35 142,51 3,84 2,69 %
Sulkava 140,76 139,87 0,89 0,63 %
Joroinen 135,87 131,27 4,60 3,51 %
Hirvensalmi 120,25 113,65 6,60 5,80 %
Heinävesi 114,08 110,91 3,16 2,85 %
Koko maakunta 193,46 189,37 4,09 2,16 %

Pelauslukuja ei ilmoiteta niiden kuntien osalta, joissa RAY:n pelejä on alle kolmessa RAY:n yrityskumppanin liiketilassa.

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Oon voittanu ainakin kolmena päivänä peräkkäin Rayn kolikkopeleistä. Ja eihän voitot mitään mutta muutenkin mukavaa ajanvietettä ja meneehän rahat hyväntekeväisyyteen jos sattuu joku päivä ettei voitakaan.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

29.06. 19:35

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä

Missä ja mitä syödään tänään? Tarkista lounaspaikat ja päivän tarjonta kätevästi ja nopeasti lounaspaikka.lansi-savo.fi