10.03. 19:48
Perusturvalautakunta pitää ratkaisua väliaikaisena ilman erikoissairaanhoitoa. Lue lisää >>
10.03. 12:29
Mäntyharjun rakennuslautakunta keskeytti rakennustyöt Juolasveden rannalla. Lue lisää >>

Jukolassa on saatu perusopetusta jo 25 vuoden ajan. Vaikka opetusta antavat pätevät opettajat oikeassa koulussa, se on rinnastettu esimerkiksi pienten perhekotien parin oppilaan kotikouluihin.
09.03. 16:11 | Päivitetty 09.03. 17:22
Mäntyharjun erityistapaus herätti huomiota jo viime vuoden hakemuksellaan. Luvat antaa opetusministeriö. Lue lisää >>
08.03. 11:41
Terveyskeskuksessa työskentelee silti kolme lääkäriä. Lue lisää >>
06.03. 10:11
Perjantai-iltana kello 19.40 poliisi pysäytti Mäntyharjussa Työväentien ja Mänyharjuntien risteyksessä alkoholin vaikutuksen alaisena ajaneen kuljettajan. Lue lisää >>

Kallas Niemelä lastaa louhetta kuorma-autoihin. Ensi viikolla Viitostiellä päästään maansiirtotöiden ja räjäytysten lisäksi valamaan Tiilikkalan sillan anturoita. Edellisen kerran valutöitä tehtiin tammikuun alussa.
25.02. 12:30
Pakkanen ja lumi eivät kuitenkaan viivästytä rakentamisen aikataulua. Lue lisää >>
23.02. 15:30 | Päivitetty 24.02. 15:28
Kunnanhallitus pohtii Elyn vastausta seuraavassa kokouksessaan maaliskuun puolivälissä. Lue lisää >>
24.02. 14:11
Suomenniemen betonitehtaalle tulee lisää tilaa. Lue lisää >>
23.02. 15:57
Kunta valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen myös Pöksylahden kaavamerkinnästä. Lue lisää >>
23.02. 15:16
Luottamushenkilöiltä ja tilivelvollisilta viranhaltijoilta pyydetään ilmoituksia sidoksista kuntaan. Lue lisää >>
23.02. 15:16
Kunnanhallitus päätti korottaa maksuja äänestyksen 6–3 jälkeen. Lue lisää >>
23.02. 11:36
Kunnanhallituksen kehittämisjaosto on valinnut kohteeksi loma-asuntomessut. Lue lisää >>
19.02. 17:19
Paikkoja on aluksi yksi. On arveltu, ettei se riitä. Lue lisää >>
18.02. 15:45
Terveyskeskuksen vuodeosaston paikat putoavat kevään aikana 48:sta 45:een. Lue lisää >>

Keskelle tietä suistuneen rekan hinaus tuotti ongelmia Mäntyharjun palokunnalle. Liikennesumaa yritettiin välillä purkaa päästämällä autot ajamaan rekan ohi.
16.02. 13:04
Tie oli tukossa Mäntyharjun keskustassa Kiepin Sahan kohdalla ainakin parin tunnin ajan. Lue lisää >>

Hannu Jore on käynyt Kyttälän koululla Mäntyharjussa noin kolme vuoden välein 90-luvun puolivälistä saakka. Päivällä hän luennoi peruskoululaisille 4. luokasta alkaen ja illalla vanhemmille.
11.02. 11:45 | Päivitetty 11.02. 14:05
Hannu Joren päihdeluento sai mäntyharjulaiset miettimään jälleen nuorisokahvilan perustamista. Lue lisää >>
10.02. 20:47 | Päivitetty 11.02. 11:40
Vuoden poliklinikkasairaanhoitaja on kunnostautunut varsinkin kriisityön kehittämisessä. Lue lisää >>
10.02. 14:07
Mäntyharjun päiväkoti on suljettuna kesä-heinäkuun ajan ilmastoremontin takia. Lue lisää >>
09.02. 15:31
Yli 20 vuotta odotettu hanke on toteutumassa Mäntyharjun keskustassa. Lue lisää >>

Outi-Maria ja Mikko Honkonen selasivat messujen monikantasopimusta. Mäntyharjulaiset opettajat halusivat omakotitalolleen tontin kauniista maisemasta kaava-alueen ulkopuolelta.
05.02. 14:17 | Päivitetty 05.02. 14:24
Honkosen perhe ehti tekemään tonttikaupat ensimmäisten joukossa. Pyhäkoskelle nousee omakotitalo. Lue lisää >>
03.02. 14:29
Vain pieni osa vuokralaisista on jättänyt korotuksen maksamatta Mäntyharjussa. Lue lisää >>
01.02. 19:27

Tukipalvelujen kohtaloa Mainio-ratkaisussa ei Mäntyharjussa ole vielä käsitelty. Taksiyrittäjä Juha Paasonen kyydittää terveyskeskuksen keittiön tekemää ruokaa lapsille ja vanhuksille.
28.01. 14:16
Liikelaitoksen perustamisen pelätään johtavan kuntaliitoksiin, koska se vie päätösvaltaa ja työntekijöitä. Lue lisää >>

Maitolasti valui maahan Mäntyharjussa joulukuussa.
27.01. 12:30
Maito ei ole toistaiseksi vaikuttanut mitenkään Mäntyharjun Peruveden ja Lahnaveden tilaan. Asian on tutkinut Etelä-Savon Ely-keskus. Lue lisää >>

Hallinto-oikeuden tuomarit Jaana Malinen ja Riikka Tiainen pitivät kesällä katselmuksen Pöksylahdella. Takana kaavasta valittaneet Elina Brotherus ja Marjatta Möttölä, joiden suvut ovat viettäneet kesiään alueella sadan vuoden ajan.
26.01. 21:42
Kesäasukkaiden tahto läpäisi hallinto-oikeudessa. Valittajat helpottuivat. Lue lisää >>
22.01. 13:23
19.01. 21:01
Valtuusto päätti varata tämän vuoden talousarvioon noin 779 000 euron suuruisen määrärahan. Lue lisää >>

Tiet ja vesijohdot valmistuvat loma-asuntomessuille helmikuun loppuun mennessä. Kuivatus on nostanut hieman kustannuksia, sillä salaojia ja yksi avo-oja on jouduttu lisäämään alueelle.
19.01. 20:01
Porin messupäällikkö povaa loistavia loma-asuntomessuja. Lue lisää >>

Taidekeskus Salmela julkisti ensi kesän taiteilijansa maanantaina. Kuvassa kesän Nuori taiteilija Annuli Viherjuuri ja professori Lauri Ahlgren.
18.01. 16:32
Taidekeskus Salmelan ensi kesän näyttelyyn on valikoitunut yhdeksän taiteilijaa. Lue lisää >>
18.01. 13:34
Sivujen päivitys siirtyy samalla hallintokuntiin Lue lisää >>
12.01. 14:42
Terveiden aikuisten sikainfluenssarokotukset alkavat maanantaina. Lue lisää >>
12.01. 10:22
Päätös tehdään ennen kuin uusi S-market avaa ovensa. Lue lisää >>
30.12. 19:29
Loma-asuntomessuilta on varattu 13 tonttia. Edullisin rantatontti maksaa 79 000 euroa. Lue lisää >>
22.12. 10:59
Mäntyharjun kunnanhallitus joutui hyväksymään Kyttälän koulun hankesuunnitelman ilman tietoa valtionosuuden suuruudesta. Lue lisää >>

Säiliöauto pyörähti katolleen Mäki-Volan mutkassa.
18.12. 14:02 | Päivitetty 19.12. 19:08
Kokom maitokuorma valui maahan, kun säiliöauto ajoi kumoon perjantaiaamuna Karankamäentiellä. Asia selvisi vasta kun toinen säiliöauto ryhtyi pumppaamaan säiliötä tyhjäksi. Lue lisää >>

Hirventien asukayhdistyksen puheenjohtaja Kauko Sihvo pitää Keskivälin vuokrankorotustahtia liian hurjana. Hirventiellä vuokrat ovat nousseet yli 50 prosenttia kahdeksassa vuodessa. Vieressä kunnanhallituksen jäsen Ismo Partio.
17.12. 20:37 | Päivitetty 17.12. 21:29
Vuokralaiset kyselivät perusteita nopeasti nouseville vuokrankorotuksille Mäntyharjussa. Lue lisää >>
16.12. 15:58

Sähkö kulkee toistaiseksi vain yhteen suuntaan Mäntyharjun sähköasemalla Paasolanmäellä.
15.12. 15:58
Suur-Savon Sähkö kokeilee Mäntyharjun messuilla aurinkoenergian vastaanottoa. Samalla puhutaan rahasta. Lue lisää >>
15.12. 10:46
Mäntyharjussa äänestys pidetään ensi vuoden alussa. Lue lisää >>
14.12. 14:54 | Päivitetty 14.12. 14:58
Kunta ja metsähallitus neuvottelevat Pölhön maa-alueesta. Sinne on tulossa rantatontteja. Lue lisää >>
11.12. 12:28
Kotiseutusäätiö esittää 3500 euron lunastushintaa. Lue lisää >>

Lukiolaiset saivat Mäntyharjussa torstaina oppitunnin vuokra-asumisesta. Isännöitsijä Asko Laukkasen vauhdikas luento nauratti Jonna Valkosta.
10.12. 15:09
Kokous päättyi ulosmarssiin. Yleinen keskustelutilaisuus tulossa. Lue lisää >>
08.12. 16:10
Naishenkilö ryöstettiin K-marketin edustalla maanantaiaamuna. Lue lisää >>
08.12. 15:46
Isoäidin viimeiseksi oletettu matka jatkui takaisin kylmiöön. Omaiset pahoittivat mielensä. Lue lisää >>
08.12. 11:12
Mäntyharjun entisen kunnalliskodin kohtalo ratkeaa tässä kuussa Kuopion hallinto-oikeudessa. Lue lisää >>
08.12. 09:55
Rantasalmelaismies ajoi vastaantulevien kaistalla. Lue lisää >>
26.11. 13:15
Pahkajärvellä käydään loppusotaa joulukuun puolivälissä. Lue lisää >>
25.11. 20:18
Valtuutetut luonnehtivat talousarviota tiukaksi, mutta haavoittuvaiseksi. Lue lisää >>
17.11. 11:07
Mäntyharjun päättäjät lähtevät purnaamaan päätöksestä opetusministerille. Lue lisää >>
12.11. 14:44
Perusturvan menot ylittävät budjetin yli puolella miljoonalla eurolla Lue lisää >>
10.11. 12:28
Esiintymislava tarvitsee lisäselvityksiä. Lue lisää >>
10.11. 08:50
Kuopion hallinto-oikeuden päätös on viipynyt lisäkuulemisten takia. Lue lisää >>
05.11. 16:08 | Päivitetty 06.11. 12:17
Kahden vuoden ajan Mäntyharjun Mynttilässä on tavattu citykaneiksikin kutsuttuja villikaneja, jotka on saatu tuhottua riistanhoitopiirin luvalla. Kanta lähti leviämään lemmikeistä. Lue lisää >>

Asuntomessujen projektijohtaja Pasi Hulkkonen toivoi rakentajien kertovan hyvissä ajoin kohteiden erikoisuuksista, jotta niitä voidaan käyttää tiedotuksessa. Taina Jordan vetää Ekolatu-hanketta.
04.11. 16:30
Rakentajat saivat ensimmäisen tietopaketin Mäntyharjun messujen ekotehokkuudesta. Lue lisää >>
02.11. 11:54 | Päivitetty 02.11. 14:14
Rakennusalan yrittäjä vahvisti asemaansa Mäntyharjun suurituloisimpana. Lue lisää >>

Viitostie oli poikki Mäntyharjun alueella perjantai-iltana liikenneonnettomuuden takia. Kuva ei ole perjantain onnettomuspaikalta.
30.10. 20:05 | Päivitetty 30.10. 22:17
Yksi henkilö kuoli, kaksi loukkaantui perjantaina. Onnettomuus oli kahden auton nokkakolari. Lue lisää >>
30.10. 10:44
Kunnallistekniikasta vastaa mäntyharjulainen Maarakennus Suutarinen Oy. Lue lisää >>
29.10. 15:55

Väinö Karhulan mielestä rahapelit huijaavat ihmisiä enemmän kuin kirjailijat.
29.10. 15:07
Mäntyharjulaisten mielestä valekirjailijajupakan tuomio ja kohu ovat suhteettoman suuria. Lue lisää >>
28.10. 20:58
Toivolan koulun remontin määrärahan ylitystä luonnehdittiin pöyristyttäväksi. Lue lisää >>
28.10. 14:29
Naposteltavan myynti tulevassa elokuvateatterissa jakaa mielipiteitä. Lue lisää >>
28.10. 09:48
Omaisilla on puoli vuotta aikaa poistaa haudoilta muistomerkit. Lue lisää >>

Pete Nikulainen laulattaa mummojen ja pappojen muskaria kitaran kanssa. Ryhmän työnimenä oli aluksi The mummos and papas.
27.10. 12:15
Musiikin avulla muistamatonkin muistaa. Ainakin laulujen sanat. Lue lisää >>
26.10. 21:20
Kunnanhallitus esittää korotuksia kiinteistöveroihin. Lue lisää >>

Perusturvan rakennemuutokset ovat tasanneet monia paineita. Uusi palvelumuoto on sairaanhoitajan vastaanotto, jossa Jaana Vitikainen (oikealla) työskentelee ja Sanna Liukkonen aloittaa ensi vuonna. Osastonhoitajana toimii Jorma Laesharju.
18.10. 14:31
Ensi vuoden talousarvio on tehty tiukoissa oloissa. Se ei salli lipsumista. Lue lisää >>
16.10. 11:18
Vanhus kuoli kun linja-auto osui häneen Viitostiellä torstai-iltana. Onnettomuus sattui Mäntyharjussa Lintulanlinjan risteyksessä. Lue lisää >>

Talousjohtaja Tuukka Dorsell on nyt myös toimitusjohtaja.
15.10. 09:13 | Päivitetty 15.10. 12:44
Elinkeinoyhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin kunnan talousjohtaja. Lue lisää >>

Tytöt aloittivat koulunkäynnin Mäntyharjussa 1871. Poikaluokka pääsi alkuun puoli vuotta myöhemmin. Nyt kirkonkylän koulua käyvät Saana, Milja ja Inka Kantola.
14.10. 12:30 | Päivitetty 14.10. 14:31
Mäntyharjulainen Raija-Liisa Ylöstalo on huomannut, että koulujen perustaminen on ollut samanlaista kuin lakkauttaminen nykyisin. Kyläläiset haluavat koulun, mutta kunnalla ei ole rahaa. Lue lisää >>
11.10. 15:15
Toinen puhalsi kolmen promillen ja toinen kahden promillen lukemat. Ajokielto tuli molemmille. Lue lisää >>
11.10. 14:45
Mäntyharjulaisella rattijuopolla oli sunnuntain vastaisena yönä monta vikaa matkassa. Ajokieltokin tuli. Lue lisää >>
09.10. 09:36
Kunta alkaa periä vuokraa Mäntyharjun kirjaston näyttelytilasta. Lue lisää >>
08.10. 17:32
Elinkeinoyhtiön hallitus purki työsopimuksen erimielisyyksien takia. Lue lisää >>
05.10. 19:40
Mielummin vähemmän nyt kuin enemmän myöhemmin. Lue lisää >>
05.10. 11:05
Uusi kaavoitusinsinööri tarttuu aluksi Kallaveden kaavaan. Lue lisää >>
04.10. 14:36
04.10. 13:47

Kyttälän koulu on kunnan hankkeista kallein.
01.10. 13:15
Teknisen toimen listalla odottaa myös päiväkodin ja kyläkoulujen kunnostuksia. Lue lisää >>
25.09. 09:28 | Päivitetty 25.09. 09:30
Loma-asuntomessujen toimikunta hyväksyi ensimmäiset tonttihakemukset. Lue lisää >>

Suojapukuihin pukeutuneet palokuntalaiset tukkivat rikkidioksidivuotoa, joka oli todellisuudessa kuumaa vesihöyryä. Aluksi he selvittivät, missä asennossa vuoto on pienimmillään.
24.09. 20:41
Kaasutehtaalla tapahtui kolme kuvitteellista onnettomuutta lähes samaan aikaan. Lue lisää >>
20.09. 21:38
Omistaja oli treenilenkillä hevosen kanssa, kun eläin säikähti autoa ja säntäsi pakoon. Lue lisää >>
17.09. 20:19
Lujitemuoviosia tekevä Sinex Oy hakeutui yrityssaneeraukseen. Lue lisää >>
17.09. 12:26
Kaksi ostopaikkaa lähtee jälleen Mäntypuistosta. Lue lisää >>
16.09. 15:12
Toiminta muuttaa Poitin työkeskuksen tiloista Sokoksen vanhaan kiinteistöön Myllyrinteeseen. Lue lisää >>
10.09. 15:00
Yli 20 vuotta odotettu silta toteutumassa ensi vuonna Mäntyharjussa. Lue lisää >>

Mäntymotellin eritasoliittymään rakennetaan ramppisiltaa. Työ on edennyt pilarien valamiseen. Uusia siltoja rakennetaan yhteensä 15.
04.09. 18:17 | Päivitetty 04.09. 19:44
Työmaalle tuli lisää väkeä lomakauden jälkeen. Viitostietä rakentaa 80 työntekijää ja 60 konetta. Lue lisää >>
02.09. 15:52
Henkiin herätetyn paikallisosaston uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Laura Kärkkäinen. Lue lisää >>
02.09. 13:20
Määräaikaan mennessä varattiin seitsemän tonttia Mäntyharjun loma-asuntomessuilta. Lue lisää >>
26.08. 20:40
Mäntyharjulle on tarjoutumassa reaaliaikainen, mutta normaalia pienempi valtionosuus. Lue lisää >>
25.08. 14:03
Valtuusto koki viime kaudella onnistuneensa parhaiten talouden tasapainottamisessa. Lue lisää >>
24.08. 21:34
Mäntyharjun kunnanhallitus päätti jatkaa yritysten vuokrarästien perinnän selvittämistä Sinex Oy:n kanssa. Lue lisää >>
20.08. 15:06
Summa koostuu Asemanlammen kunnostuksesta ja vuokrarästeistä. Eniten maksamattomia vuokria on Sinexillä. Lue lisää >>
20.08. 09:41
Tavaratalo Minimani avaa myymälän entisissä Tokmannin tiloissa Reissutorilla Lue lisää >>
19.08. 12:53
Mäntyharjun loma-asuntomessut ei tarvitse omaa pihaa, mutta kunnan osasto kiinnostaa. Lue lisää >>
18.08. 20:25
Mäntyharjun loma-asuntomessujen tiedottajaksi on valittu HuK Kristiina Makkonen, 24. Lue lisää >>
18.08. 09:57 | Päivitetty 18.08. 10:09
Vuonna 1964 syntynyt mäntyharjulaismies suistui henkilöautolla ajosuunnassaan vasemmalle ja törmäsi tien reunassa olleeseen puuhun Leppäniementiellä maanantai-iltana puoli kuuden aikaan. Lue lisää >>

Kunnan edustajat Seppo Hujanen ja Jussi Teittinen, hallinto-oikeustuomari Kari Asikainen sekä vapaa-ajan asukkaat Elina Brotherus ja Osmo Pylvänäinen kävivät kiistanalaisen alueen maastossa.
13.08. 15:36
Kaavasta valitti 45 henkilöä. Se sai tuomarit Kuopiosta tutkimaan matkailualueen maastoa. Lue lisää >>
11.08. 09:19 | Päivitetty 11.08. 13:39
Mäntyharjun päiväkodin kunnostus jatkuu ensi vuonna. Lue lisää >>
05.08. 17:21
Vanhingon teko tapahtui tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Lue lisää >>

Kasvinjalostaja Reino Aikasalo kehui Tuomo Orasmaan viljelemää Einar-ohran lohkoa onnistuneeksi. Lohkolla päästään puimaan noin kolme viikon kuluttua.
05.08. 16:12
Uusia lajikkeita tulee tiheästi. Heinolan pohjoispuolella kysytään ohraa ja aikaista kauraa. Lue lisää >>
04.08. 15:59
Lukiona toiminut rivitalo on myyty mäntyharjulaiselle Tomi Paakkarille ja pertunmaalaiselle Jouni Laatuselle. Lue lisää >>
04.08. 12:33
Ongen koukun suupieleensä saanut lokki työllisti pelastuslaitosta tiistaiaamuna Mäntyharjussa. Lue lisää >>
31.07. 09:39
Mäntyharjulaismies ajoi poliisin ratsiaan ja puhalsi 2,90 promillea. Lue lisää >>
30.07. 10:36
Järeä lukko väännettiin auki Koulutien varrella. Lue lisää >>
29.07. 10:17
2,5 promillen humalassa autoillut mies törmäsi pysäköityyn autoon ja pakeni paikalta. Lue lisää >>
25.07. 10:48 | Päivitetty 25.07. 10:50
Mäntyharjulainen mies ajoi pakettiautoa 1,52 promillen humalassa perjantaina iltapäivällä. Lue lisää >>

Tyryn Viinin liköörien marjat saadaan omalta tilalta tai lähiseudulta. Jouni Huusarin mukaan eniten menee mansikkalikööriä, mutta mustaviinimarjoista tehty Tietäjä pärjäsi viimeksi testissä.
23.07. 16:22 | Päivitetty 23.07. 16:26
Jouni Huusaria ottaa päähän, kun likööriä ei saa myydä tilalta. Kieltoa sanotaan maaseutuyrittäjyyden tukemiseksi. Lue lisää >>
21.07. 21:04
Saunasta uimaan mennyt iäkäs mies hukkui tiistai-iltapäivänä Mäntyharjulla Sarkavesi-järvessä. Lue lisää >>

Tutkimuspallo lensi Woikosken heliumilla Huippuvuorilta Grönlantiin 40 kilometrin korkeudessa.
19.07. 18:21
Huippuvuorilta laukaistu heliumpallo purjehti neljä päivää 40 kilometrin korkeudessa. Sen keräämää tietoa on tarkoitus käyttää muun muassa Marsin, Merkuriuksen, avaruushiukkasten ja gammasäteilyn tutkimuksessa. Lue lisää >>

Tutkimuspallo lensi Woikosken heliumilla Huippuvuorilta Grönlantiin 40 kilometrin korkeudessa.
17.07. 14:23 | Päivitetty 17.07. 14:31
Mäntyharjulainen kaasutehdas pääsi mukaan avaruuslaitteiden tutkimukseen ja Himalajan valloitukseen. Tekninen johtaja odottaa, että jatkoa seuraa. Lue lisää >>
15.07. 09:29 | Päivitetty 15.07. 12:20
Rakennus tulee Varpasentien ja Yrittäjäntien kulmaukseen. Lue lisää >>
13.07. 15:01
Mäntyharjun Asemanlammessa havaittiin viime viikolla öljyläikkiä. Lue lisää >>

Mäntyharjun kirkko on suljettuna viikonloppuisin, jos kirkossa ei ole tapahtumia. Kirkossa on meneillään ovi- ja ikkunaremontti.
07.07. 12:05 | Päivitetty 07.07. 12:26
Kirkon ovet ovat auki arkisin kello 10–16, mutta viikonloppuisin henkilökuntaa ei riitä tilojen valvomiseen. Lue lisää >>
02.07. 16:55 | Päivitetty 02.07. 16:58
Mäntyharjun kunta valmistelee uusia konserniohjeita. Ne pyrkivät turvaamaan pääoman käyttöön ja omaisuuden hoitoon liittyvää päätöksentekoa. Lue lisää >>

Suur-Savon hallituksen jäsen Jukka Ollikainen, marketkaupan johtaja Iiro Siponen ja marketpäällikkö Martta Puhakainen esittelevät, että kasvihuoneiden tilalle tulee 4500 neliön S-market ja ABC-myymälä ravintoloineen.
02.07. 11:28 | Päivitetty 02.07. 11:54
Mökkiläisten ostovoiman ansiosta Mäntyharjuun tulee ensimmäinen ABC valtateiden ulkopuolelle. Lue lisää >>
01.07. 11:35
Loma-asuntomessujen luotetaan lisäävän kiinnostusta. Sivukylien alueet tarvitsevat päivitystä. Lue lisää >>
30.06. 16:14
Määrä yllätti messutoimiston. Tiedottaja valitaan kesälomien jälkeen. Lue lisää >>

Isa, Pirjo ja Timo Bergström katselivat eläinaiheisia posliiniastioita Leelo Lutterin kojussa. Lutter suuntasi Mäntyharjun jälkeen Rovaniemen markkinoille.
22.06. 13:50 | Päivitetty 22.06. 13:52
Mäntyharjun markkinoilta sai opastusta vesijuoksuun, kalaverkkoja ja Tallinnan posliinia. Lue lisää >>
22.06. 10:16 | Päivitetty 22.06. 12:35
2,15 promillen humalassa autoilleen miehen ajomatka päättyi kehnosti sunnuntaina. Lue lisää >>
21.06. 16:33 | Päivitetty 21.06. 17:01
Kolme henkilöautoa kolaroi Viitostiellä sunnuntai-iltapäivänä kolmen aikaan. Lue lisää >>
16.06. 11:47 | Päivitetty 16.06. 12:12
Lujitemuovituotteita valmistavan Sinex Oy:n hallissa Mäntyharjussa syttyi tiistaina aamupäivällä tulipalo, joka alkoi kuumapuristimesta. Lue lisää >>
16.06. 11:28
Huuliharpistien SM-kisat Munnari-festivaalit pidettiin Lappeenrannassa viikonloppuna.. Lue lisää >>

Olga Koro vietti syntymäpäiväänsä Länsi-Savon juhlakiertueella äitinsä Anna Koron ja isänsä Jussi Piiran kanssa.
11.06. 22:17
Kyllä tänne mahtuu, vakuutettiin torilla. Mökkiläiset järjestävät halpaa huvia. Lue lisää >>
11.06. 15:38
Henkilöstöä vähennetään enimmillään lähes 50. Vähennykset koskevat Mäntyharjuakin. Lue lisää >>
10.06. 19:02
Kiri alkoi Mäntyharjun loma-asuntomessujen alueelle. Yleisö piti hintoja asiallisina. Lue lisää >>
09.06. 18:02
Yhtenäiskouluun pyritään osittaisella uudisrakentamisella. Lue lisää >>
04.06. 10:34 | Päivitetty 05.06. 10:10
Poliisi tavoitti keskiviikkona puoli kahdeksan aikaan illalla huumausaineen vaikutuksen alaisena ja ajo-oikeudetta henkilöautoa kuljettaneen helsinkiläismiehen Viitostiellä Vihantasalmella Mäntyharjussa. Lue lisää >>
04.06. 18:27
Valtuustoseminaari päätti taistella menokurilla alijäämien kasvua vastaan. Lue lisää >>
03.06. 16:20
Pyhäveden rantaan suunnitellaan 40 omakotitontin aluetta. Lue lisää >>

Entisenä eristeenä käytetty kumimatto poistetaan kunnantalon pihasta. Kuivattavaa ja korjattavaa alaa on tuhat neliötä.
01.06. 12:14
Ennen uutta eristystä Mäntyharjun kunnantalon yläpiha saa telttakatoksen. Lue lisää >>
29.05. 11:57 | Päivitetty 29.05. 12:51
Yhdistyksen jäsenten ei tarvitse olla mäntyharjulaisia. Lue lisää >>
29.05. 12:08
Koulujen loppuminen huomattiin Mäntyharjussa jo perjantaiaamuna. Lue lisää >>
27.05. 20:40
Lastensuojelun ja psykiatrian tarve kasvaa. Valtuusto valmistautuu pohtimaan tulevaisuutta ensi viikolla. Lue lisää >>

Mäntyharjun ja Suomenniemen välisen tien korjaukset ovat tienkäyttäjien mielestä rahan haaskausta, sillä tien kunto paranee vain hetkellisesti.
27.05. 13:51
Mäntyharjun ja Suomenniemen välisellä osuudella jyrsitään pintaa, mutta ei mäkiä. Lue lisää >>
27.05. 08:37
Uudelle hautausmaalle tulee myös paikka uurnille. Lue lisää >>
26.05. 14:47
Lämpövoimalan hakeseula paloi tiistaina puolenpäivän aikaan Mäntyharjun Nokiantiellä. Lue lisää >>
24.05. 14:24
Henkilöauto törmäsi moottoripyöräilijään Mäntyharjun ja Heinolan välisellä tiellä sunnuntaina iltapäivällä. Lue lisää >>

Taidekeskus Salmela on kunnostanut tienvartta omalta kohdaltaan. Tänä keväänä päärakennuksen ja taajamaraitin väliin on valmistunut punainen aita, joka jatkuu parkkipaikan loppuun.
24.05. 13:36
Vihantasalmentie painottuu matkailuun, Pertunmaantie retkeilyyn ja Uutelantie tuotantoon. Taajamaraitti tarvitsee oman suunnitelman. Lue lisää >>
13.05. 11:01
Kunnat keräävät kyselytutkimuksella tietoa lasten ja perheiden hyvinvointisuunnitelmaan. Lue lisää >>

Ano Väisänen halusi ojentaa aloitteen, joka allekirjoitti 268 kuntalaista, suoraan kunnanhallitukselle. Mukana olivat Teija Väisänen ja Tero Salo. Kunnanhallituksesta paikalla olivat Seppo Hujanen, Heikki Vaskelainen ja Ismo Partio.
11.05. 19:37
Aloitteen on kirjoittanut 268 mäntyharjulaista. Lue lisää >>
11.05. 14:33
Paljon parjatut kunnan kotisivut uudistuvat. Lue lisää >>
08.05. 15:03
Noin 40 vapaaehtoisen joukko pohti vanhusten ulkoilua torstaina Mäntyharjun kunnantalolla. Lue lisää >>
08.05. 14:39
Kiinteistöyhtiö Keskivälin hallituksessa Mäntyharjussa jatkavat entiset henkilöt. Lue lisää >>

Yhdeksännen luokan pojat Verneri Myyryläinen, Santeri Savonen, Juuso Riittinen, Jesse Laitinen, Mikael Lahtinen ja Samuli Herd huomauttavat yläkoulun joutavan maan tasalle.
07.05. 15:06
Valtionosuuksia ei ole näkyvissä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki Vaskelainen vaatii alueen kansanedustajia apuun. Lue lisää >>

Reissupolun puheenjohtajan Tapio Sinkon mukaan Suomen Ladun jäsenyhdistyksellä ei riitä kynsiä toiminnan virittämiseen Pyhäniemen perinnetilalla. Tuomo Häyrisen mielestä kunta olisi paras yhteistyökumppani.
03.05. 22:37
Metsähallitus pelasti Pyhäniemen perinnetilan romahdukselta kunnostamalla tilan rakennuksia viime vuosikymmenellä. Lähivuosina rahaa ei ole riittänyt kohteeseen, jossa ei ole varsinaista toimintaa. Lue lisää >>
02.05. 13:41 | Päivitetty 02.05. 20:07
Ainakin sata ihmistä osallistui etsintöihin Mäntyharjussa. Pertunmaalla kadonnut nainen on todennäköisesti hukkunut. Lue lisää >>

Timo Suutarinen, Janne Hilve, Paavo Korhonen ja Tuija Mustonen tutkivat koetalon seinää, joka on graafista betonia.
09.05. 13:27
Uudet rakennusmääräykset pistivät vauhtia betoniyritykseen. VTT seuraa elämää syksyllä valmistuvassa koetalossa. Lue lisää >>
28.04. 17:24
Mäntyharjun tekninen lautakunta vaatii lisäselvityksiä. Lue lisää >>
28.04. 17:23
Tekninen johtaja Hannu Lakka ennakoi, että tulevaisuudessa toripaikat kilpailutetaan. Lue lisää >>
25.04. 20:46
Varastokäytössä ollut navetta paloi korjauskelvottomaksi Mäntyharjun Ollikkalassa lauantaina alkuillasta. Lue lisää >>
24.04. 12:42
115-vuotias Mäntyharjun soittokunta sai eniten rahallista tukea, kun kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jakoi kulttuuriavustuksia Lue lisää >>
23.04. 13:40 | Päivitetty 23.04. 16:54
Takaa-ajo päättyi Mäntyharjun Toivolaan. Kiinniotettuja epäillään useista omaisuusrikoksista. Lue lisää >>

Tutkimuspäällikkö Kimmo Lylykangas esitteli nollaenergiataloa Mäntyharjussa pidetyssä loma-asumisen ekotehokkuuden seminaarissa.
22.04. 15:29 | Päivitetty 23.04. 16:46
Mäntyharjun loma-asuntomessuille tulee Suomen ensimmäinen nollaenergiatalo. Se tuottaa energiaa verkkoon. Lue lisää >>

Annika Kauria esittää Virkistyksen kevätnäytöksessä lammasta. Hän osallistuu äitinsä Karola Kaurian kanssa aikuinen-lapsi-ryhmään
22.04. 10:05 | Päivitetty 22.04. 18:13
Mäntyharjun Virkistyksen kevätnäytökseen osallistuu 116 esiintyjää. Jaosto saa Nuoren Suomen sinettiseuran tunnuksen. Lue lisää >>
22.04. 10:32 | Päivitetty 22.04. 13:41
Kirkkoneuvosto äänesti lämmitystavasta kokouksessaan tiistaina. Lue lisää >>
21.04. 16:02 | Päivitetty 21.04. 17:58
Varkaat veivät henkilöauton omistajansa nenän edestä varhain tiistaiaamuna Mäntyharjulla. Auto varastettiin 6–7 kilometrin päässä Mäntyharjun keskustasta sijaitsevan omakotitalon pihasta. Lue lisää >>

Sara Nevalainen ja Minka Tiilikainen tekevät hyviä kakkuja päiväkoti Sopukan pihalla. Takana kurkkii Mico Tiilikainen.
20.04. 16:20 | Päivitetty 21.04. 17:53
Mäntyharju kokeilee yöhoidon ostopalvelua. Ratkaisu vaikuttaa toimivalta ja edulliselta. Lue lisää >>
17.04. 19:08
Mäntyharjun kunnanhallitus taipui ottamaan yrittäjien edustajat mukaan yhtiön hallintoon. Lue lisää >>
17.04. 16:04
Valtion elvytyspaketti ei antanut rahaa kouluremontteihin. Mäntyharjussa petyttiin pahasti. Lue lisää >>
16.04. 20:31
Yhtiöiden hallituskuviot jäivät vielä vaille ratkaisua Mäntyharjussa. Jaosto ei saanut aikaan esitystä kunnanhallitukselle. Lue lisää >>
13.04. 22:25
Törkeä rattijuopumus Mäntyharjun keskustassa. Jo puolet promillemäärästä voi viedä hengen. Lue lisää >>

Yrityssenssien järjestäjä Jaana Vähäoja kertoi mäntyharjulaisille yrittäjille Jorma Hälikälle ja Aimo Savelalle, kuinka sensseillä halutaan, tavataan ja luvataan.
02.04. 16:12 | Päivitetty 02.04. 17:15
Kipinä saattoi syttyä uuneja ja takkaluukkuja valmistavien yritysten välille. Ainakin he löysivät toisensa. Lue lisää >>
02.04. 08:50 | Päivitetty 02.04. 08:53
Enolahden yksityistie sai eniten, kun Mäntyharjun tielautakunta jakoi kunnossapitoavustuksia. Jaettavaa oli 110 000 euroa. Lue lisää >>
30.03. 19:03
30.03. 18:46
Uusien keräysastioiden tulo ehti aiheuttaa väärinkäsityksiä. Kilpailu jätepaperista on alkamassa. Lue lisää >>

Nollapiste työllistää Pekka Sipilän lisäksi kolme henkilöä erilaisin tukitoimin. Heistä aamukahville ehti Satu Tammi.
28.03. 11:44
Järjestöissä riittäisi työtä kansan villitsijöille. Lue lisää >>
28.03. 10:22
Mäntyharjulainen vuonna 1990 syntynyt mies juoksutti poliisia perjantai-iltapäivänä Mäntyharjulla. Lue lisää >>

27.03. 15:26
Mäntyharjun kunnanvaltuutetut kaatoivat raja-aitoja ja vierailivat paikallisissa yrityksissä. Aloite tuli yrittäjiltä. Lue lisää >>

Tuotantopäällikkö Eija Pesonen ja tuottaja Panu Karjalainen tutkivat ja söivät lounasravintolan salaattipöydän antimia.
26.03. 16:53 | Päivitetty 26.03. 22:28
MTK Mäntyharju vetosi kuntapäättäjiin kotimaisen ruuan puolesta ja kutsui heidät lounaalle. Lue lisää >>
26.03. 16:55
Valtioneuvosto hylkäsi lastensuojelulaitoksen hakemuksen yksityiskouluksi. Lue lisää >>
25.03. 15:13
Kehittämisjaostoa esitetään elinkeinoyhtiön hallitukseksi. Tueksi perustetaan elinkeinotoimikunta. Lue lisää >>
23.03. 22:17
Lastensuojelulaitos Jukolan hakemus yksityiskouluksi täydentyi Mäntyharjun kunnanhallituksessa viime hetkellä. Valtioneuvosto jakaa luvat uusille yksityiskouluille todennäköisesti torstaina. Lue lisää >>
22.03. 18:51
Käytöstä poistettu vanha navetta ja siellä ollut uudehko henkilöauto tuhoutuivat tulipalossa Mäntyharjulla lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä. Lue lisää >>
19.03. 12:51 | Päivitetty 19.03. 12:53
Ruskahovista ja terveyskeskuksesta lähtee toistakymmentä paikkaa. Lue lisää >>

Marko Knuutinen ja Joni Saarijärvi rakentavat välitunnilla koulun metsään eli tulevaan seikkailumaahan majaa.
08.05. 23:19
Koulu ja kodit halusivat ottaa ison tontin kunnolla käyttöön. Leikki- ja pelimaat koituvat kyläläistenkin iloksi. Lue lisää >>

Tarja Tallqvist (kd.) sanoo olleensa kahden vuoden ajan eduskunnassa kuin Liisa Ihmemaassa.
18.03. 08:37
Epäkohtien esiinnostaja puuttui aikoinaan lastensuojelun ongelmiin Mäntyharjussa. Nyt hän puolustaa vanhusten oikeuksia. Lue lisää >>

Tino Kajander piti ohjelmasta, joskin häntä alkoi loppupuolella nukuttamaan. Teresa Ahola ehti myös ottaa torkut vauvajuhlan aikana.
15.03. 20:04
Viime vuonna syntyneille pidettiin yhteiset juhlat. Vauvajuhlia on järjestetty viisi kertaa. Lue lisää >>
11.03. 20:12
Valppaat viranhaltijat saivat kiitosta valtuutetuilta. Lue lisää >>
11.03. 14:03

Yhteisvastuusoppaa söivät yhdessä Laina Romppanen, joka on kehitysvammaisen pojan äiti, ja Ari Finne, joka johtaa työ- ja päivätoimintoja Pohjois-Karjalassa.
10.03. 16:44
Mäntyharjussa keskusteltiin kehitysvammaisten tuetusta työllistämisestä. Työsuhteet solmitaan tarpeesta, ei jalomielisyydestä. Lue lisää >>
10.03. 09:14 | Päivitetty 10.03. 09:59
Kunnanvaltuusto haluaa alueelle ranta-asemakaavan. Maanomistaja suunnittelee paikalle lomakylää. Lue lisää >>
09.03. 10:19

Populuksen parlamentti pitää lukion filosofeja piristysruiskeena keskustelupiirin toiminnalle.
06.03. 16:47
Mäntyharjun lukion tytöistä koulu ei tunnu koululta, kun sitä voi käydä Populuksen parlamentissa. Lue lisää >>

Varauskodan tulisijat on tilattu mäntyharjulaiselta Jukka Torniaiselta, joka tehnyt aikaisemminkin tulisijoja Repovedelle. Aarno Tervonen lisää puita.
04.03. 12:12
Ensimmäinen varauskota valmistui Karhulahteen. Tulossa on kolme lisää. Lue lisää >>
02.03. 21:39
Kunnanhallitus äänesti säästöesityksen kumoon 4-5. Lue lisää >>
02.03. 18:56
Koira ehti olla jumissa supin pesäkolossa noin 30 tuntia. Tapaus sattui Mäntyharjulla. Lue lisää >>
27.02. 19:25
Mäntyharjun kunta on tukenut pitkään sanomalehtien viikonloppujakelua haja-asutusalueen heittolaatikoihin, mutta nyt säästöt purevat palveluun. Lue lisää >>
26.02. 22:37
Kesälomien suunnittelu sujuu eteläsavolaisilla työpaikoilla joustavasti. Varsinkin matkailuyritysten työntekijät tajuavat, että heinäkuussa on turha hinkua lomalle, kun kysessä on vuoden tuottoisin kuukausi. Lue lisää >>

Todennäköisesti kaikissa Mäntyharjun loma-asunnoissa on vesivessat. Kuvassa oleva mökki valmistu Savonlinnan loma-asuntomessuille vuonna 2002.
26.02. 14:05
Projektipäällikkö Asko Patjas muistuttaa hankkeen olevan vasta alussa, joten ympäristömääräykset tarkentuvat jatkuvasti. Lue lisää >>
25.02. 18:42
Mäntyharjun loma-asuntomessut hakee ekotehokasta rakentamista. Projektipäällikkö Asko Patjas muistuttaa hankkeen olevan vasta alussa, joten ympäristömääräykset tarkentuvat jatkuvasti. Lue lisää >>

Sirpa Huoponen osti Resteliltä Mäntyharjusta ravintolan, jonka vastaavana jatkaa Miia Lepistö.
19.02. 19:28
Sirpa Huoponen osti entisen ravintola Amigon Resteliltä. Lue lisää >>
09.02. 19:27
05.02. 17:04
Mäntyharjulla viime lukuvuonna lukiona palvellut rivitalo saattaa päästä jälleen koulukäyttöön. Lue lisää >>
04.02. 15:26 | Päivitetty 04.02. 16:09
Veej`jakaja tukee Siirlahden maisemapolkua Mäntyharjussa. Kylätoimikunta ja Reissupolku aloittavat junttaamisen. Lue lisää >>

Kirsi Relander levittää poneille tänä talvena luksuskuivikkeita. Kunnollista irtokuiviketta ei saanut enää säälliseen hintaan.
01.02. 18:16
Eläintiloilla on tänä talvena jouduttu miettimään kuivikeratkaisuja uusiksi. Ympäristöturvetta saatiin viime kesänä vain noin puolet normaalista. Lue lisää >>

Ritva Sarkola nousi julkisuuteen haamukirjailijana.
28.01. 11:02 | Päivitetty 29.01. 14:08
Kirjailija Ritva Sarkola on nousemassa Mäntyharjun kulttuuri- ja vapaa-aikalautakuntaan. Lue lisää >>
28.01. 20:56
Suhteellisiin vaaleihin ei jouduttu, koska kunnanhallituksen puheenjohtaja vetäytyi kilvasta. Lue lisää >>

Jukka Ollikainen nauraa olevansa kunnallispolitiikassa vasta raakile, kun taas isä-Hannu kypsyi jättämään valtuuston.
27.01. 22:48
Valta vaihtuu Mäntyharjun kunnanvaltuustossa, joka kokoontuu tänään keskiviikkona ensimmäisen kerran. Ollikaisen perheessä isä Hannu Ollikainen jättää valtuustopaikkansa pojalleen Jukka Ollikaiselle, joka ampaisee saman tien myös kunnanhallitukseen. Lue lisää >>
27.01. 11:13
Suur-Savon Sähkön osakkeet kiinnostavat myös Mäntyharjun kuntaa. Lue lisää >>
27.01. 11:13
Mäntyharju ei kannata uutta oikorataa, vaan kunnan mielestä raideliikennettä pitää kehittää nykyisellä Savonradalla. Lue lisää >>

Jukka Ollikainen nauraa olevansa kunnallispolitiikassa vasta raakile, kun taas isä-Hannu kypsyi jättämään valtuuston.
27.01. 10:27 | Päivitetty 27.01. 10:34
Hannu kieltää antaneensa isällisiä neuvoja. Jukka astuu keskiviikkona ensi kertaa valtuuston kokoukseen. Lue lisää >>
26.01. 21:34
Ari Hartonen asettui vastaehdokkaaksi. Demarien miespaikka piti arpoa. Lue lisää >>

Asko Patjas ja Arja Vitikainen ovat siirtyneet loma-asuntomessujen palvelukseen. Messutoimisto perustettiin kunnantalolle entisen vapaa-aikatoimiston tiloihin.
20.01. 15:20 | Päivitetty 20.01. 15:46
Mäntyharjun kunnantalolla muutetaan. Nuorison palvelut paranevat, mutta kaikkia myllerrykset eivät miellytä. Lue lisää >>

Sosiaalipalveluiden asiantuntija Henrik Sanmark vaihtoi kunnan palveluksesta itsenäiseksi yrittäjäksi.
18.01. 22:34 | Päivitetty 18.01. 22:41
Virkamies Henrik Sanmark löysi uuden uran. Yrittäjänä hän keskittyy kriiseistä kärsiviin lapsiperheisiin. Lue lisää >>

Kirsi Inkeroinen työskentelee Touhulan päiväkodissa lastentarhanopettajana. Ympärillä parveilevat Puolukat-ryhmän esikoululaiset.
17.01. 22:23
Pienenä tyttönä Kirsi Inkeroinen leikki paljon nukeilla ja ulkoili. Hänestä tuli päiväkodin täti. Lue lisää >>
09.01. 20:36
Mäntyharjulla Mäntymotellin pihasta anastettiin perjantain vastaisena yönä pakettiauto. Se löytyi päivällä Heinolasta. Lue lisää >>
09.01. 13:06
Etelä-Savon ympäristökeskus on myöntänyt ympäristöluvan Mäntyharjun kaatopaikan jälkihoidolle. Toimet saatetaan loppuun vuoteen 2012 mennessä. Lue lisää >>

Mäntyharjussa lasketaan, että tietokoneet maksavat itsensä takaisin puolessatoista vuodessa.
08.01. 21:29
Mäntyharjun kunnanhallituksen jäsenet saavat omat kannettavat tietokoneet. Hankinnan myötä on määrä luopua paperisten listojen lähettelystä. Lue lisää >>
29.12. 18:16
Kongan Teollisuuskone Oy:n pihasta starttasi maanantaina 12 rekallista haketusaseman osia kohti Viipuria. Lue lisää >>

Kiuruveden Naisvoimistelijoiden Urlin kaunis tulkinta Kesäyön unelmasta toi näytössarjassa kunniamaininnan.
24.11. 08:47 | Päivitetty 24.11. 09:41
Virkistys puolusti kohtuullisesti maakunnan värejä kilpasarjassa ja sai kunniamaininnan näytössarjassa. Lue lisää >>
11.11. 17:02
Ruoppausmassat käytetään kaatopaikan peittämisessä kasvukerrokseen. Lue lisää >>
04.11. 16:41
Verotulojen tasaus ja lama syövät tuloja lähivuosina. Lue lisää >>
03.11. 16:32
Rakentaminen, sijoitustoiminta ja metsätalouskin antoivat kohtuullisen toimeentulon. Lue lisää >>
30.10. 13:50 | Päivitetty 30.10. 13:57
Alkuvuosi miinuksella 1,8 miljoonaa euroa. Kannattavuuden parantaminen edelleen keskeisessä osassa. Lue lisää >>
30.10. 09:32

Sitoutumattomien Juha Vallin ja Lotta Savolainen, Keskustan Teemu Laasanen ja Kokoomuksen Christian Juhola pitivät sulassa sovussa vaalipäivänä Mäntyharjun asemalla yhteistä karnevaalia.
27.10. 00:10 | Päivitetty 27.10. 00:28
Kunnanhallituksen puheenjohtajana talouden tervehdyttämisessä suuren vastuun kannettavakseen ottanut Heikki Vaskelainen (sd.) sai kokea vastuun syöhän kannatusta. Edellisissä vaaleissa 300 ääntä saanut Vaskelainen sai tyytyä nyt 86 ääneen. Lue lisää >>
26.10. 22:00 | Päivitetty 26.10. 22:06
Kokoomus sai yhden lisäpaikan ja Puolueisiin sioutumattomien yhteislista menetti yhden paikan. Valituista 12 on uusia valtuutettuja. Ääniharavaksi nousi SDP:n Ari Hartonen vain yhden äänen erolla Keskustan Leena Pekkaseen. Äänestysprosentti nousi 64,5:een edellisten vuoden 2004 kuntavaalien 62,9:stä. Lue lisää >>
21.10. 10:29
Matti Viialaisella ja Olli Nepposella erilainen näkemys liikenneväylien aluevarauksista. Ilmastomuutos, energian hinta ja uusi tekniikka tukevat kanavahankkeita. Lue lisää >>

Kaksi kolmannesta vastanneista ehdokkaista katsoo, että Mäntyharjun taajaman ilmeessä ja viihtyvyydessä on petraamisen varaa.
13.10. 09:26
Länsi-Savon vaalikoneen vastausten mukaan kuntaliitoskeskustelua ei haluta. Ehdokkaat ovat sisäistäneet kulttuurikunnan imagon. Lue lisää >>
09.10. 15:30 | Päivitetty 09.10. 16:26
Myymälän taso nousee supermarket-luokkaan. Lue lisää >>
06.10. 17:40 | Päivitetty 08.10. 10:43
Kevyeen ajokoneeseen asennettu levitin liikkuu suomaillakin sujuvasti. Lue lisää >>
07.10. 15:39
Potin jakavat peruskoulutus, lukio, kansalaisopisto, päivähoito ja taideopetus. Lue lisää >>
02.10. 16:36
Kirjastossa avattiin kierrätys- ja luonnonmateriaaleista tehty joulunäyttely. Lue lisää >>
02.10. 14:12
Palvelut pidetään ennallaan. Menot kasvavat 3,14 prosentilla. Lue lisää >>
02.10. 11:36
Mäntyharjulle ryhdytään laatimaan kunnan, seurojen ja muiden väestöryhmien tarpeista lähtevää laaja-alaista liikuntastrategiaa. Lue lisää >>

Markkinointijohtaja Jimmy Fei, toimitusjohtaja Liu Yuejun ja diplomi-insinööri Timo Kuoksa tekivät Shanghain messuilla tunnetuksi Kuoksan kehittämää vaakakelauskonetta.
02.10. 11:35
Shanghain sopimus tuo työtä myös Etelä-Savon Kunnossapito Oy:lle. Lue lisää >>
01.10. 09:41
Rahaa varataan myös peruskoulujen kunnostukseen. Lue lisää >>
29.09. 20:52 | Päivitetty 30.09. 12:27
Viimeisen budjettinsa Mäntyharjun teknisen lautakunnan puheenjohtajana päätökseen nuijinutta Esko Jolkkosta (sit.) jäi harmittamaan se, että eläkkeelle siirtyneen teknisen johtajan virka ja yhdyskuntatekniikan insinöörin tehtävät aiotaan yhdistää. Lue lisää >>
29.09. 20:48
Tokmannin Mäntyharjun uuden myymälän rakennustyöt käynnistyvät vielä tänä syksynä.Liiketoimintakonsepti säilyy ennallaan. Lue lisää >>
25.09. 15:46
2011 loma-asuntomessujen järjestäminen Mäntyharjussa otti askeleen kohti toteutumistaan Asuntomessujen hallituksen käsitellessä asiaa kokouksessaan keskiviikkona. Lue lisää >>
22.09. 20:42 | Päivitetty 23.09. 08:35
Kunnan taloudellinen tilanne on edelleen vahvistumassa Mäntyharjussa. Tuloslaskelman mukaan vuosikate on vahvistunut elokuun elokuun mennessä edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta 450 000 eurolla. Tilikauden tulos osoittaa ylijäämää 1,48 miljoonaa euroa. Lue lisää >>
14.09. 18:38 | Päivitetty 14.09. 18:43
Mäntyharjulaisena musiikin monitoimimiehenä tunnetun Pertti Puhakan muistokonsertti noteerattiin yleisön keskuudessa myönteisellä tavalla Lue lisää >>
11.09. 17:40
10.09. 14:12 | Päivitetty 11.09. 08:51
Suomen lavatanssicupin toiseksi viimeinen osakilpailu tanssitaan Mäntymotellin jättiparketilla lauantaina 13.9. Lue lisää >>
09.09. 23:01
Mäntyharjun puolueet nimeävät negatiivisen väestökehityksen ja kuntatalouden tervehdyttämisen suurimmiksi haasteiksi tulevalla valtuustokaudella. Lue lisää >>
09.09. 13:52 | Päivitetty 09.09. 20:04
Eliöstön uskotaan elpyvän nopeasti, jos kaikki öljy saadaan poistettua. Lue lisää >>

Juha Virtanen hakee urkupilliin oikean äänen säätämällä ilman virtausta.
08.09. 10:25
Kaksi ammattilaista tekee äänitystyötä kolme kuukautta. Valmista pitää olla ensimmäisenä adventtina. Lue lisää >>
04.09. 15:31
Kurkilahden tyhjentäminen on Mäntyharjussa sujunut suunnitelmien mukaan. Lue lisää >>
01.09. 09:00
Mäntyharjun valtuustoseminaari haluaa säilyttää luottamushenkilöstön käden jäljen Lue lisää >>
27.08. 19:45
24 hehtaarista maksettiin 575 000 euroa. Lue lisää >>

Paikallinen nuoriso tietää, että Koivugrillinkin pihalla on tapeltu kesän aikana ahkerasti.
25.08. 10:30
Poliisiauton ilmaantuminen rauhoittaa viikon-loppuyön. Yksi partio ei pysty puuttumaan kaikkeen. Lue lisää >>
21.08. 10:32
Lääkäritilanne on paranemassa Mäntyharjussa. Terveyskeskuksella on syyskuun alusta vuoden loppuun käytössään kolmen lääkärin työpanos. Lue lisää >>

Vanha kivinavetta alkoi puhua Lotta Savolaiselle hänen työskennellessään siellä oppaana 2007. – Tiesin, että Troian naiset on tuotava tänne.
15.08. 11:04
Kulttuurikesän viimeinen kattaus Mäntyharjulla kokoaa taiteen harrastajia museolle lauantaina. Valoa yössä – tapahtumassa nähdään muun muassa Troia – Installaatio naisista. Lue lisää >>

11.08. 23:25
Lukuvuoden alkua Mäntyharjun lukiolla säväyttivät uusitut opetustilat. Lue lisää >>
04.08. 10:51
Uusi keino käyttöön lääkäripulassa. Lue lisää >>

Salmelan tämän vuoden nuori taiteilija on Topi Ruotsalainen, joka edeltäjiensä tavoin on kiinnostanut kovasti yleisöä.
25.07. 10:42
Venäläiset taiteilijat kiinnostavat yleisöä. Jyrki Anttila ja Jyväskylä Sinfonia avaavat ensi vuoden juhlan. Lue lisää >>

Sami Hyyryläinen, Mikko Hännikäinen ja Miska Miettinen pysähtyivät miettimään väkivallan tekoja kesken päivittäisen kirjastokäyntinsä.
24.07. 12:20
Pleikkarit ja puhu-mattomuus ajavat ongelmiin, pohtivat mäntyharjulaisnuoret. Lue lisää >>
23.07. 11:06

– Mahtavat on tilat. Jos ei täällä opi niin sitten ei missään, toteaa työmaapäällikkö Pertti Sairanen (oik) tyytyväisenä. Insinööri Hannu Lakka Mäntyharjun kunnasta on samaa mieltä. Taustalla mediateekin säleikköikkuna.
21.07. 16:23
Nykyaikaan loikataan uudella ilmeellä. Opetusteknologiasta otetaan kaikki irti. Lue lisää >>

Ote saappaan varresta on tärkeä osa tekniikkaa. – Näppeihin saa lisätä pitoa, mutta säännöt kieltävät pikipohjaiset aineet, tietää Tapio Hämäläinen.
18.07. 11:47 | Päivitetty 18.07. 11:49
Tapio Hämäläinen on saappaanheiton moninkertainen MM-mitalisti. Laji vaatii voimaa ja tekniikkaa. Lue lisää >>

Tour de Mäntyharjun perustajista Jormat Mäkinen ja Laesharju starttaavat lauantaina matkaan nojapyörillä.
17.07. 15:22
Juhlavuotta vietetään pyöräillen. Reitti seuraa kauneinta Järvi-Suomea. Lue lisää >>

Mäntyharjun kirkossa Sulevi Peltola kertoi Koskelan Jussin tilanraivuusta, Koivusalon elokuvassa hän on Leppäsen Preeti.
15.07. 14:45
Näyttelijä vaihtoi teatterinäyttämön kameraan. Onni Partanen on liiankin tunnettu. Lue lisää >>
15.07. 14:32
Ekotehokkuuteen pyritään alusta alkaen. Mallia haetaan Vaasan asuntomessuilta. Lue lisää >>
30.06. 11:41
Mäntyharjun seudun elinkeinojen kehitys Oy:n toiminnasta nousi esille napinaa valtuuston saadessa tiedoksi toimintaan liittyvät seurantaraportit. Lue lisää >>
10.06. 09:39
Palokunta poisti liikenteen estäneen öljypuomin. Lue lisää >>
20.05. 10:32
Lapset ja nuoret festivaalin uusi kohderyhmä. Lue lisää >>
29.04. 15:38