Perjantai, 23. kesäkuu 2017
Aatu, Aatto

Pieksämäellä on positiivista pirinää ilmassa — Prisman uskotaan piristävän keskustan liike-elämää

18.05.201713:00
8
  • Pieksämäki, liiketilat, Kauppakatu

    Pieksämäen keskustan katukuvassa on turhan paljon tyhjiä liikehuoneistoja. Kuva: Mari Koukkula

Pieksämäellä keskustassa valitettavan monen liikehuoneiston näyteikkunan ainoa somiste on myytävänä tai vuokrataan kyltti. Samanaikaisesti suunnitellaan uutta liikekeskusta Veturitoirille.
Liikekeskuksen pelätään näivettävän entisestään väen vähenemisestä ja ikääntymisestä kärsivän pikkukaupungin keskustaa.
Pieksämäen yrittäjät ry:n puheenjohtaja Arto Sepponen on asiasta eri mieltä.
— Prisman tuleminen paikkakunnalle on ainakin yksi syy vähemmän lähteä ostoksille naapurikaupunkeihin. 
Sepposen laskelmien mukaan Pieksämäeltä valuu ostovoimaa useita miljoonia vuosittain lähikaupunkeihin.
Sepponen uskoo, että Prisman tulo kaupunkiin vauhdittaa myös Keskoa panostamaan Citymarketin kehittämiseen.
— Myös keskustan erikoisliikkeiden yrittäjien itsensä ja kaupungin elinkeinotoimen toivoisi panostavan enemmän olemassa olevien kauppaliikkeiden kehittämiseen, toteaa Sepponen.

Pieksämäellä  on käynnistynyt jälleen Parhaan palvelun Pieksämäki -kampanja. Kaksi vuotta sitten kunniamaininnan sai Keski-Cafe. 
— Ilmassa on koko ajan positiivista pirinää, etenemme pienin askelin. Katsotaan sitten, mitä muutaman vuoden kuluttua olemme saaneet aikaiseksi, kertoo Pieksämäen yrittäjien varapuheenjohtaja Peter Hartwig.
Vireillä on muun muassa hanke, jonka keskustan kehittämisen ohella yksi tärkeimmistä tavoitteista on yleisen positiivisen ilmapiirin luominen sekä yrittäjien että asukkaiden keskuudessa.
— Mitään edistystä ei tapahdu, ellei yleinen asenne muutu. Luottamus kaupungin päättäjien ja kuntalaisten kesken täytyy saada vahvistumaan, toteaa Hartwig.

Lue myös: 

Kommentit

Lähettänyt käyttäjä Pietas (kirjautumaton)
" Myös keskustan erikoisliikkeiden yrittäjien itsensä ja kaupungin elinkeinotoimen toivoisi panostavan enemmän olemassa olevien kauppaliikkeiden kehittämiseen, toteaa Sepponen." Näin sanoo yrittäjä joka juuri pari kuukautta sitten sulki oman erikoisliikkeensä myymälän tulevan Prisman ja Citymarketin väliseltä kadulta...

Lähettänyt käyttäjä olli (kirjautumaton)
jäkäti jäkäti jää.kun tulee uutta se saa myös vanhojen kauppiaiden keskuskadulla tiputtamaan hintoja?kun katsoo esim matkuksessa la-su niin joka toinen on pieksämäeltä.on lähdettävä etsimään edullisempaa kun oma kylä on ikävä kyllä niin kallis.kyllä vanhat kauppiaat ovat saaneet rahansa 70 luvulta saakka.kun vertaa tuotteiden hintoja nii on meillä vaan kallista.

Lähettänyt käyttäjä Yksi paikallist... (kirjautumaton)
Laskekaa mitä maksaa ajaminen esim. Kuopioon! Tukekaa paikkakuntaa niin hinnatkin tippuvat. Ostomäärät nousevat sisäänpäin niin voi myydä halvemmalla. Katteella se yrittäjä elää. Narisijat voi muuttaa pois! Paikallisten yrittäjien kannattaja!! En valitettavasti päässyt tukemaan Teitä kaupungin päättäviin ryhmiin.

Lähettänyt käyttäjä Kallista! (kirjautumaton)
Keskustan liiketiloissa on niin korkeat vuokrat, että se varmasti rajoittaa niiden täyttymistä. Minäkin jään vain haaveilemaan omasta yrityksestä... Pieksämäen kokoisessa kaupungissa pitäisi liiketilojen olla edullisempia, että kannattaisi yrittää, sillä myynti ei yllä kuitenkaan isojen kaupunkien tasolle.

Lähettänyt käyttäjä Anonymous (kirjautumaton)
Pieksämäen ja Varkauden pitäisi muodostaa Keski-Savon kattava kaupunki. Näin muodostuisi hieman Mikkeliä suurempi talousalue jolla olisi erittäin vahva teollisuusrakenne ja kuljetusväylät maitse, vesitse ja rautateitä pitkin. Pieksämäkeläisten matka palveluihin puolittuisi ( ja mahdollisesti jotain jopa palautuisi) ja varkautelaiset pelastaisivat itsensä Pieksämäen kohtalolta. Varkauden talouskasvu on tällä hetkellä kovinta koko Itä-Suomessa, joten siksikin liitto voisi olla järkevä.

Lähettänyt käyttäjä olli (kirjautumaton)
olis luullu hintojen jo tippuvan mutta ei kallistuu vaan.ei se pensa tee paljon mitään jos käy kuopiossa.onneksi et päässyt päättäviin ryhmiin.nimimer.yksi paikallist.kun ostaa kerralla paljon ja halvalla ei tarvitse juosta jatkuvasti naapuri kaupungissa.

Lisää uusi kommentti

Luetuimmat

Tuoreimmat uutiset

Lue päivän lehti

Tee tilaus tästä