Kammottava välikohtaus Etelä-Afrikassa: väkijoukko hakkasi ulkomaalaisen miehen hengiltä 22.10.2026 21:08
Risteilyaluksella levinneen Andes-viruksen uhka ohi – sairastuneita 13, kuolleita kolme 3.7.2026 15:43
Näin tutkijat tunnistivat hantaviruksen tuhansien kilometrien päässä seilaavalta laivalta 24.5.2026 15:45
Risteilyaluksella levinnyt tauti luokiteltiin yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi Suomessa 11.5.2026 16:16
Hantaviruksesta kärsineen risteilyaluksen evakuointi alkoi – ensimmäinen evakuoituja kuljettava lento matkalla 10.5.2026 21:04
Näin viruksen piinaaman risteilijän matka on edennyt – kahdeksan sairastunutta, kolme kuollutta 10.5.2026 21:04
Ensimmäinen hantavirusristeilyltä evakuoituja ihmisiä kyyditsevä lento lähti Teneriffalta 10.5.2026 14:25
Hantavirusristeily saapui Teneriffan rannikolle – evakuoinnin määrä tapahtua aamupäivän aikana 10.5.2026 10:05
THL: Kaksi suomalaista on saattanut altistua hantavirukselle – ministeriö valmistelee kiireellisesti asetusmuutosta 8.5.2026 22:44
Espanjan keskushallinto ja Kanariansaaret riidoissa hantaviruksesta kärsivän risteilyaluksen kohtalosta 6.5.2026 17:28
Presidentti Stubb Ylelle: Yhdysvaltain rauhanesitys ei tule missään nimessä menemään sellaisenaan läpi 22.11.2025 20:52
Ukraina ja Yhdysvallat aloittavat lähipäivinä Sveitsissä neuvottelut sodan lopettamisesta – Ranska, Britannia ja Saksa mukaan 22.11.2025 20:54
Länsijohtajat: Yhdysvaltojen rauhansuunnitelma kaipaa työstämistä – "Valtioiden rajoja ei tule muuttaa voimakeinoin" 22.11.2025 21:16
Yön uutiskooste | Trump: Zelenskyin on "pakko pitää" rauhansuunnitelmasta, Koskela valitaan jatkamaan vasemmistoliiton johdossa 22.11.2025 7:32
Stubb mukana, Trump ei – G20-ryhmän huippukokous pidetään ensimmäistä kertaa Afrikassa 21.11.2025 10:27
Presidentti Stubb osallistuu G20-kokoukseen Johannesburgissa – henkilökohtainen kutsu tuli Etelä-Afrikan presidentiltä 12.11.2025 15:58
Yön uutiskooste | Suomalaisilla synkkä näkemys maan tulevaisuudesta, Sanna Marin puhuu tänään yleisötilaisuudessa 8.11.2025 7:05
Yhdysvallat ei lähetä edustajia Etelä-Afrikan G20-kokoukseen – Trump toisti väitteitään afrikaanerien vainoista 8.11.2025 4:49
Alexander Stubb: Olemme siirtyneet uudelle ydinaseaikakaudelle, ydinaseiden merkitys kasvussa 3.11.2025 19:26
Etelä-Afrikan presidentti odottaa Trumpin osallistuvan G20-kokoukseen marraskuussa, vaikka valtionjohtajien tapaaminen oli kireä 22.5.2025 5:57
Yön uutiskooste | Tammikuu oli maailmassa mittaushistorian lämpimin, pörssisähkön hinta nousee aamulla, sote-maksuja päätyi runsaasti ulosottoon 6.2.2025 6:24
Yhdysvaltain ulkoministeri Rubio jättää G20-kokouksen väliin, syyttää isäntämaa Etelä-Afrikkaa yhdysvaltalaisvastaisuudesta 6.2.2025 7:18
Samaa sukua | Kun Pekka Soila sai lapsen Etelä-Afrikasta, tuli rasismi lähelle perhearkea – "Joillekin ihmisille ei vaan voi mitään", Okko Soila sanoo 8.7.2024 4:00 Samaa sukua | "Meillä oli tukka pystyssä", muistelee Nykynaisen yrittäjä Anne Issakainen tyttärensä, televisiojuontaja Joanna Kuvajan nuoruuden edesottamuksia 31.12.2024 10:00 Samaa sukua | Otavalaiset yrittäjät Elina Manninen ja Laura Roivas ovat siskosarjan vanhin ja toiseksi nuorin – Lapsuuden roolit näkyvät vielä aikuisenakin 21.6.2024 7:41
Samaa sukua | "Meillä oli tukka pystyssä", muistelee Nykynaisen yrittäjä Anne Issakainen tyttärensä, televisiojuontaja Joanna Kuvajan nuoruuden edesottamuksia 31.12.2024 10:00
Samaa sukua | Otavalaiset yrittäjät Elina Manninen ja Laura Roivas ovat siskosarjan vanhin ja toiseksi nuorin – Lapsuuden roolit näkyvät vielä aikuisenakin 21.6.2024 7:41
Väkivallan ja korruption riivaamaa Etelä-Afrikkaa vuosikymmeniä johtanut puolue menettämässä yksinvaltansa vaaleissa 29.5.2024 12:43
Emil Koski on matkannut maailmaa puolitoista vuotta: "On pitänyt säästää, että haaveeni kävisi toteen" 29.3.2024 17:00
Etelä-Afrikassa 45 ihmistä kuoli bussin suistuttua rotkoon, hengissä selvisi kahdeksanvuotias tyttö 29.3.2024 0:33
Yli 70 ihmistä kuoli rakennuspalossa Johannesburgissa – tulipalo on maailmanlaajuisesti yksi pahimmista viime vuosina 31.8.2023 14:56