Yhdysvaltain suosituimman podcastin juontaja Joe Rogan kertoo hoitavansa koronaa syömällä hevosille tarkoitettua matolääkettä – lääkeviranomainen on varoittanut aineesta 2.9.2021 14:43
Madagaskarilla kärsitään ensimmäisestä ilmastonmuutoksesta johtuvasta nälänhädästä – monilla asukkailla ei ole edes helloja, mutta he kärsivät ilmaston lämpenemisestä ensin 22.7.2021 14:45
Israelilaista vakoiluohjelmaa epäillään käytetyn muun muassa toimittajien, ihmisoikeusaktivistien ja poliitikkojen tarkkailuun ympäri maailman 19.7.2021 14:39
Yhdysvallat sanoo, ettei enää hanki toimittajien puhelutietoja osana vuototutkintoja – oikeusministeriön mukaan kaikki oikeusjutut toimittajien tietojen hankkimiseksi on keskeytetty 6.6.2021 9:45
Mediat: Oikeusministeriö haluaisi hylätä Trumpiin kohdistuvan kanteen mielenosoituksen hajottamisesta raamattukuvan ottamiseksi 29.5.2021 8:21
Washington Post: Donald Trumpin hallinto hankki toimittajien puhelutietoja, oikeusministeriö puolustelee "viimeisenä keinona" 8.5.2021 14:22
Maata kohti hallitsemattomasti kieppuva kiinalainen kantoraketti voi pudota Maan pinnalle jo viikonloppuna 6.5.2021 15:49
Medialähteet: Turkin ulkoministeriö kutsui Yhdysvaltain suurlähettilään puhutteluun Bidenin tunnustettua armenialaisten kansanmurhan 25.4.2021 12:53
Washington Post: Watergate-skandaaliin liitetty entinen FBI-agentti Gordon Liddy on kuollut 90-vuotiaana 31.3.2021 7:45
Washington Post: Youtube-"pränkki" meni kauhealla tavalla pieleen – 20-vuotias tubettaja ammuttiin kuoliaaksi 8.2.2021 14:49
Media: Ivanka Trump ja Jared Kushner eivät antaneet salaisen palvelun käyttää vessojaan – veronmaksajille 100 000 dollarin lasku 15.1.2021 9:57
Washington Post: Trump maanitteli, aneli ja uhkaili Georgian korkeinta vaaliviranomaista löytämään hänelle ääniä 4.1.2021 10:35
Trump on ei-toivottu naapuri asunnollaan Floridassa, kertoo Washington Post – naapurit ovat vuosien ajan valittaneet Trumpin vierailujen liikennehäiriöistä 17.12.2020 9:52
Lehti: Yhdysvaltain hallintoon kohdistuva kyberhyökkäys laajenee – myös ulkoministeriö ja maan terveysvirasto kohteina 15.12.2020 7:45
USA vahvisti hallintoonsa kohdistuneen kyberhyökkäyksen – lehtitietojen mukaan hyökkääjät olisivat Venäjältä, Venäjä tyrmäsi epäilyt 14.12.2020 14:54
Washington Post: Huawei on kehittänyt valvontateknologiaa, joka tunnistaa uiguurin ja tekee hälytyksen 9.12.2020 11:25
Toinenkin sveitsiläinen kryptausyhtiö toimi CIA:n piikkiin – poliitikot vaativat tutkintaa 27.11.2020 21:46
Gore-Texin keksijä on kuollut – "En tiennyt tarkasti, mitä minulla oli, mutta tiesin, että se on jotakin ainutlaatuista" 20.9.2020 11:53
Risteilyjätti Carnival myy vanhempia aluksiaan – yhtiö ryvettyi pahoin koronaviruskriisissä 17.9.2020 7:06
Kaliforniassa maastopalojen liekit nielleet ainakin 400 000 hehtaarin alueen – yli satatuhatta ihmistä on paennut kodeistaan 23.8.2020 5:18
Lehtitiedot: Trumpin hallinto on alkanut lähettää Portlandiin lisää liittovaltion joukkoja 28.7.2020 12:57
Yhdysvaltain Portlandissa kerrotaan mielenosoittajien kaappauksista – viranomaiset haluavat liittovaltion joukot pois kaupungista 18.7.2020 15:06
Yhdysvalloissa koronatartuntojen kovasta lisääntymisestä syytetään liian nopeaa rajoitusten purkua – Texasissa sairaaloiden pelätään ylikuormittuvan 6.7.2020 8:30
Yhdysvalloissa todettiin vuorokaudessa yli 53 000 koronavirustartuntaa – edeltävän päivän ennätys meni heti rikki 3.7.2020 12:14
Tuomari uhkasi siirtää George Floyd -oikeudenkäynnin pois Minneapolisista – Floydin täti: "Voitte ainoastaan vaikeuttaa perheen pääsemistä paikan päälle" 30.6.2020 7:36
Yhdysvalloissa todettu vuorokaudessa lähes 41 000 uutta koronavirustartuntaa – koronavirustartuntoja saattaa olla maassa kymmenen kertaa todettua enemmän 26.6.2020 10:15
Yhdysvalloissa vuotaneen raporttiluonnoksen mukaan koronatartuntojen määrä saattaa kasvaa huimasti toukokuussa 5.5.2020 11:15
Erimielisyydet koronavirustoimissa saivat Brasilian Bolsonaron erottamaan terveysministerin 17.4.2020 4:25
Trumpin vaalikampanja nosti kanteen Washington Postia vastaan – syyttää lehteä kunnianloukkauksesta, vaatii miljoonia 4.3.2020 3:45
Saksan ja USA:n tiedustelupalvelut vakoilivat vuosikymmeniä liittolaisiaan kryptausfirman kautta 11.2.2020 22:07