Elokuun viimeinen viikonloppu on Mikkelissä täynnä tapahtumia – Kesäkatu jouduttiin perumaan 25.8.2022 15:00
Syyskuun alussa mikkeliläisessä Galleriarissa kierrätetään taidetta kahdessa tapahtumassa 25.8.2022 12:14
Heli Ahvenainen-Saariston muusikonura sai alkunsa soittotunneilla Mikkelissä – Sunnuntaina hän konsertoi Hirvensalmella 25.8.2022 9:27
Rockfutiksen SM-kisat potkitaan Mikkelissä viikonloppuna – Mukana on 34 joukkuetta, kaksi niistä paikallisia 24.8.2022 13:42
Mikkelin Emolassa kokoonnutaan yhteiselle illalliselle lauantaina – Myös Siivouspäivän kirppareita avautuu eri puolille kaupunkia 23.8.2022 10:06 | Päivitetty 23.8.2022 10:44
Juvalla järjestetään erämessut syyskuussa Kaarihallilla – Iltajuhlassa esiintyy Bess, keikan jälkeen väkeä tanssittaa dj 22.8.2022 14:54
Vastaa kyselyyn | Millaisia kaupunginosia ovat Mikkelin Nuijamies ja Kirjala? Länsi-Savo etsii muistoja, mielipiteitä ja vinkkejä niistä 22.8.2022 14:36 | Päivitetty 20.9.2022 11:06
Oikaisu | Pirjo Siiskonen osallistui Poliitikon museoharjoitteluun Mikkelin kaupungin museoilla 22.8.2022 13:29
Reetta Hurskeen pitkä viikko päättyi yhteen juoksuun – suomalaisaituri jäi välieriin EM-kilpailuissa 21.8.2022 20:38 | Päivitetty 21.8.2022 21:34
Lukijoiden luontokuvat | Tunnetta aalloilla ja koiria vesillä – Katso lukijoiden lähettämät kuvat! 21.8.2022 11:00
Duplantis otti omansa miesten seiväsfinaalissa – Kujanpää taivutti yhdeksänneksi 20.8.2022 22:18 | Päivitetty 21.8.2022 0:23
Sodan ja rauhan keskus Muisti saa Antti Häkkäsestä päivän ajaksi museoharjoittelijan 19.8.2022 8:42 | Päivitetty 22.8.2022 13:28
Viivi Lehikoinen ei olisi voinut tehdä mitään paremmin: "Erän eka, finaalipaikka ja vielä Suomen ennätys" 18.8.2022 13:25 | Päivitetty 18.8.2022 16:19
"Ei puoli sukua vaan koko suku" seurasi Wilma Murron seiväsnäytelmää Münchenin olympiastadionilla 18.8.2022 3:27 | Päivitetty 18.8.2022 4:37
Mikkelin Tykkipuistossa lauletaan lauantaina yhdessä vanhoja sotilaslauluja 17.8.2022 14:39 | Päivitetty 18.8.2022 9:41
Heikkotasoinen karsinta pelasti mitalitoivot Kososen ja Tervon, Killinen jäi vaille tulosta 16.8.2022 14:19 | Päivitetty 16.8.2022 20:42
Mikkelin kaupunginorkesteri antaa Jukurien kaudelle ensimmäiset tahdit – koko joukkue esiintyy yleisölle keskiviikkona Stellassa 16.8.2022 10:35
Kulttuurikeskuksen johtaja Vuori kiistää MTV:n tiedot lähdöstään Jokerien keulakuvaksi 12.8.2022 13:41 | Päivitetty 12.8.2022 14:57
Vastaa kyselyyn | Millainen on Tuppurala? Länsi-Savo etsii muistoja, mielipiteitä ja vinkkejä kaupunginosasta 11.8.2022 14:53 | Päivitetty 20.9.2022 11:06
Vesa-Matti Loirin kuolema surettaa Etelä-Savossa – "Hän ei jättänyt ketään kylmäksi" 10.8.2022 19:12 Vesa-Matti Loiri oli tuttu kasvo myös mikkeliläisille: häät, Ulvova mylläri, konsertteja 10.8.2022 16:25 | Päivitetty 10.8.2022 16:47 Arkistosta | Vain elämää viikossa purkkiin – "Kiinnostavaa nähdä, miten Vesa-Matti Loirin persoona avautuu" 10.8.2022 16:46
Vesa-Matti Loiri oli tuttu kasvo myös mikkeliläisille: häät, Ulvova mylläri, konsertteja 10.8.2022 16:25 | Päivitetty 10.8.2022 16:47
Arkistosta | Vain elämää viikossa purkkiin – "Kiinnostavaa nähdä, miten Vesa-Matti Loirin persoona avautuu" 10.8.2022 16:46
Vesa-Matti Loiri oli tuttu kasvo myös mikkeliläisille: häät, Ulvova mylläri, konsertteja 10.8.2022 16:25 | Päivitetty 10.8.2022 16:47 Arkistosta | Vain elämää viikossa purkkiin – "Kiinnostavaa nähdä, miten Vesa-Matti Loirin persoona avautuu" 10.8.2022 16:46
Arkistosta | Vain elämää viikossa purkkiin – "Kiinnostavaa nähdä, miten Vesa-Matti Loirin persoona avautuu" 10.8.2022 16:46
Mikkelissä alkaa pyöriä stand up -klubi, joka kannustaa kokeilemaan lajia – Nauravan Einon tuottajan Markus Luostarisen mukaan ensimmäinen mikkeliläinen vasta-alkaja on jo ilmoittautunut 9.8.2022 12:42
Tekijä | Mikkeliläisen DJ Ciriuksen työ ei ole vain napin painamista, vaan vaatii paljon taustatyötä – "Jos jotain toivekappaletta ei soiteta, se ei ole ilkeyttä, vaan tilanteen lukua" 8.8.2022 18:00 | Päivitetty 9.8.2022 13:30
Olympiastadionilla jalkapallon Supercupin loppuottelussa tv-jättituotanto uuden teknisen herkun kera 8.8.2022 16:09
Lukijoiden luontokuvat | Kuono kohti aurinkoa ja illalla auringonlaskun aikaan – Katso lukijoiden lähettämät kuvat! 7.8.2022 11:00
Rankkasade, ukkonen ja myrsky rukkasivat Kalevan kisojen ohjelmaa uusiksi 6.8.2022 15:36 | Päivitetty 6.8.2022 18:46
"Elämä on hyvää kun sen itse tekee" – ITE-taiteilijoita inspiroivat muun muassa tuhatvuotiaat puunrungot, Aku Ankka ja Jumalalta saadut viestit 6.8.2022 0:00
Caddien sääntörike rokotti Castrenin tulosta golfin arvoturnauksessa – "Mikähän näissä majoreissa mättää?" 4.8.2022 22:57
Asiattomasta huutelusta epäilty Harri Lehto toistaiseksi sivuun KPL:n puheenjohtajuudesta 4.8.2022 14:19
Katso video | Moottorisahaveiston mestari Erkki Rytkönen taiteili puumummon mäntyharjulaisen Ruskahovin asukkaiden iloksi – "Ei tästä vihaista mummoa tule" 3.8.2022 13:56
Mikkelin Naisvuoren kesäteatterin Mitä kuuluu Marja-Leena? keräsi lähes 12 000 katsojaa 3.8.2022 11:44
Mikkelin ydinkeskustaan avautunut Kulttuuritila 22 on aikuisten olohuone, jonne voi poiketa vain hengailemaan – Samassa osoitteessa on aiemmin toiminut muun muassa strippibaari ja aasialainen ruokakauppa 3.8.2022 4:00 | Päivitetty 4.8.2022 10:15
Kiiltävien kiekkojen ei pitänyt voida särkyä ja niille mahtui melkein liikaakin musiikkia – cd-levyt täyttävät 40 vuotta 31.7.2022 7:00 | Päivitetty 5.8.2022 10:13
Smurffeja, sirkusväkeä ja punahilkkoja – Muta roiskui Haukivuoren suolentopallon MM-kisojen avauspäivänä, katso kuvat! 30.7.2022 12:58
Ysärissä ei ole kyse vain vuosinumeroista, vaan tunnelmasta ja soundista, sanoo Oku Luukkainen – Mikkelipuiston Saimaa Sounds vie 1990- ja 2000-luvuille bilemusiikin voimin 28.7.2022 19:00
Olavinlinna Boxing Night perutaan tältä vuodelta – Lipunmyynti lähti käyntiin nihkeästi 27.7.2022 14:30
Kapellimestari Stefan Soltesz kuoli perjantaina kesken oopperaesityksen – Maestron vaimon oli määrä laulaa tiistaina Olavinlinnassa, mutta solisti vaihtui 26.7.2022 14:06 | Päivitetty 26.7.2022 15:33
Ruotsin tähtipelaaja nosti esiin asian, joka saattaa ratkaista EM-välierän: "Katastrofaalista" 26.7.2022 11:48 | Päivitetty 26.7.2022 12:04
Muhammad Alin legendaarinen mestaruusvyö huutokaupattiin kuudella miljoonalla taalalla 25.7.2022 0:16 | Päivitetty 25.7.2022 0:46