Remontti laajeni naapuriin — Tiina Hovatan ja Jukka Ruuskasen kesämökki sijaitsee nyt kymmenen metrin päässä kotiovelta 12.7.2019 13:00
Julkisivun vauriot ovat lähes aina liiallisen kosteuden aiheuttamia — Talon seinässä kasvava levä kertoo siitä, että vesi rasittaa pintaa 16.2.2021 12:26
Vanha puutalo hurmasi Juntuset ja sai uuden elämän pappilana — ”Sellaisessa salaisessa puutarhassa en ollut vielä koskaan käynyt” 16.2.2021 13:12
Kun remontti oli valmis, mikkeliläinen Yvonne Vauhkonen hankki uuteen kotiinsa arvokkaan pilateslaitteen nimeltä Cadillac — "Moni sanoo, että miten raaskitte, mutta meillä ei ole kesämökkiä tai hienoa autoa" 25.11.2018 17:00
Rämöjen piti ostaa mummonmökki, mutta he päätyivätkin kunnostamaan yli 200 vuotta vanhaa kantatilaa: ”Jos nyt näkisin sellaisen talon, kiihdyttäisin vauhtia ja ajaisin ohi” — Tytär Marita Taavitsainen haluaisi joskus siirrellä huonekaluja vieraillessaan vanhempiensa luona 18.11.2018 13:00
Kattohirsistä sen tunnistaa, Savolahdet asuvat entisessä savutuvassa Pieksämäellä — Vuonna 1820 rakennettua Pääkkölän taloa on kunnostettu vanhaa suojellen: kun yläpohja fuskasi, isäntä kuskasi 250 säkkiä kutterinlastua lisäeristeeksi mudan päälle 4.11.2018 12:00
Harkitsetko mikrosementin käyttöä? — Kaikki ammattilaiset eivät enää suostu pinnoittamaan sillä kodin tiloja 28.9.2018 18:00
Heini Koskinen-Kangasniemen kotia koristavat vihreät exit-kyltit, ja vessojakin on viisi — Entinen päiväkoti koki mittavan remontin ennen kuin siitä tuli asunto: kellarin kuivatus kesti kaksi vuotta 21.9.2018 12:03
Monen talon sadevesijärjestelmä kaipaa remonttia: Ihmiset saattavat putsata kourut, mutta vesi jää seisomaan perustusten juureen — Tarkista talosi sadevesikourut ennen syyssateita 15.9.2018 11:48
Koskenniemen perhe laajensi ja remontoi satavuotiaan sukutorpan luomutyylillä muovia välttäen — Isän vaari pienensi aikanaan taloa, koska lämmittäminen oli työlästä 11.5.2018 15:56
Uusi ilme kotiin kolmessa päivässä ja muutamalla satasella – Portaiden maalaus on nopea ja halpa remontti, katso tästä vinkit 11.5.2018 9:37
Suurperhe asettui asumaan vuokraomakotitaloon — Kaupungin omistama talo oli ehtinyt mennä hirveään kuntoon, mutta remontin myötä kodista tuli oman näköinen 17.2.2021 8:36
Laura ja Panu Jouhkimo entisöivät rintamamiestalon Mikkelissä: "Pienten lasten kanssa remontointi ei ole mitään herkkua" 7.4.2018 10:00
Leskeksi jäänyt mikkeliläinen Varpu Sajasalo halusi eläkepäivikseen helppohoitoisen asunnon — Näin hän uudisti keskustakodin lattiasta kattoon 17.2.2021 9:14
Eläkeläinen osti purkukuntoisen hirsitalon ja kunnostaa sitä huolella — ”Jäljen pitää olla ykkösluokkaa, muuten saa jäädä tekemättä” 23.9.2017 13:30