Mainos: Mainiokodit

”Alussa se oli vaikeaa, mutta helpottui, kun ymmärsin etten voi olla enää kotona” – Yksilöllistä hoivaa, yhteisöllistä asumista Mainiokoti Marskissa

Torin laidalla Mikkelin sydämessä sijaitsevassa Mainiokoti Marskissa jokainen asukas on ainutlaatuinen osa talon yhteisöä.

Mainiokoti Marskin muistelunurkkauksessa on mukava viettää aikaa. Muistelunurkkauksen ovat toteuttaneet Titta Juuti (vas.) ja Elina Vepsäläinen (oik.). Aija Kaaja on ollut asukkaana kolmisen vuotta.

Mainos | Biljardipallot putoilevat pusseihin, kun 82-vuotias Edvin ”Edi” Seppänen on yhden lempiharrastuksensa parissa. 70-vuotias Aija Kaaja tyytyy seuraamaan. Kaksikon työnjako on perinteisesti sellainen, että Edi pussittaa pallot ja Aija kerää ne.

Molemmat asuvat Mainiokoti Marskissa, joka sijaitsee kenties kaupungin parhaimmalla paikalla. Ikkunasta avautuu näkymä suoraan Hallitustorille, joka ainakin mikkeliläisten mielestä on Suomen kaunein tori.

- Olen todellakin viihtynyt hyvin, kolmisen vuotta Marskissa asunut Aija sanoo.

Hän tuli hoivakotiin lähestulkoon suoraan kotoa. Tekonivelellä varustetulla polvella arjesta selviytyminen alkoi käydä turhan hankalaksi. Omasta kodista luopuminen on monelle ikääntyvälle kova paikka, kun entisenlaisesta elämästä joutuu luopumaan.

- Alussa se oli vaikeaa, mutta helpottui, kun ymmärsin etten voi olla enää kotona, kertoo leskeksi jäänyt Aija.

Kodikas ja yhteisöllinen ympäristö

Laadukkaan hoivan ohella 56-paikkaisen Mainiokoti Marskin keskeisin laatulupaus on yksilöllinen, hyvä elämä jokaiselle asukkaalle. Elinympäristö on kodikas, ja jokainen asukas on ainutlaatuinen osa yhteisöä. Yhteisöllisyys puolestaan näkyy muun muassa henkilökunnan ja asukkaiden yhteisissä ateriahetkissä.

Asukkaat kehittävät yhteistä toimintaa viikoittaisissa asukaskokouksissa, joissa myös suunnitellaan yhdessä tulevia tapahtumia.

- Tapahtumat ovat äärimmäisen tärkeitä asioita. Vaikka perusarki on asukkaillemme kaikki kaikessa, tapahtumat antavat sisältöä ja ovat odotettuja, kertoo sairaanhoitaja ja toinen Marskin tiimivastaavista, Elina Vepsäläinen.

Edi Seppäsen mieleen on jäänyt erityisesti Marskissa esiintynyt mieskvartetti. Erilaisten esitysten lisäksi viikko-ohjelmiin kuuluu esimerkiksi tuolivoimistelua ja bingoa. Hoivakodin viikko-ohjelmasta vastaa talon oma virikeohjaaja.

Taide-elämysten ohella arkea piristävät yhteiset pelit ja muu ajanviete kerrostovereiden kanssa. Edi ottaa itsekin vastuuta ohjelman järjestämisestä muille, ja antaa kanssa-asujilleen muun muassa anagrammeja ratkottavaksi. Pelien ja pulmien parissa mieli virkistyy.

- Olen ollut täällä helmikuusta 2019 saakka, Edi kertoo.

- Minulla on talo Salonsaaressa. Aina kun siellä käy, tekisi mieli jäädä, mutta minullakin on se tilanne, että siellä joutuisi olemaan yksin. Varsinkin poikani on kovasti sitä vastaan, kun kyseessä on kaksikerroksinen talo, jossa joutuu kiipeämään portaita ylös ja ajas. Eihän se vanhalle yksinasujalle oikein hyvä ole.

Edvin ”Edi” Seppänen viihtyy usein yhteisten tilojen biljardipöydän ääressä.

Monenlaista apua kirkkokäynneistä hakemusten täyttämiseen

Mainiokoti Marskissa on 41 tehostetun ympärivuorokautisen hoivan asuntoa ja 15 kevyemmän hoivan palveluasuntoa, joihin voi hakeutua asukkaaksi Essoten palvelusetelin turvin.

Syksyllä 2019 Kyyhkylä Oy:n sotainvalidien hoito- ja kuntoutuspalvelut sekä tehostetun palveluasumisen toiminta siirtyi Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle, jolloin asukkaat ja henkilöstö muuttivat Mainiokoti Marskiin. Heidän joukossaan tuli lähihoitaja Titta Juuti.

Perushoidon lisäksi Juuti antaa kuntoutusta sotainvalideille, sotaveteraaneille sekä heidän leskilleen niin Mainiokoti Marskissa kuin kotikuntoutuksenakin. Juutin mukaan talon parhaimpiin puoliin kuuluu palveluiden läheisyys.

- Tässä on lähellä kirkko, kaupat ja tori. Kaikki asiointi onnistuu. Esimerkiksi kirkkoon asukkaat voivat mennä virikeohjaajan tai hoitajan kanssa.

- Keskeiselle sijainnille myös omaisten on vaivatonta tulla, sillä keskustaan on hyvät kulkuyhteydet. Se on monelle iso asia, sillä iäkkäille omaisille kulkeminen paikasta toiseen ei ole niin helppoa.

Vanhat esineet herättävät muistoja

Titta Juuti ja Elina Vepsäläinen ovat molemmat suorittaneet muistihoitajakoulutuksen, jonka päättötyönä syntyi Marskin asukkaiden yhteiseen tilaan muistelunurkkaus. Nurkkauksessa on vanhoja esineitä, joiden tarkoitus on kodikkaan tunnelman ohella herättää muistoja talossa olevien muistisairaiden mieliin.

Marskin henkilökunta antaa asukkailleen myös neuvontapalvelua esimerkiksi erilaisten hakemusten täyttämisessä. Monet asukkaat eivät välttämättä ole edes selvillä siitä, mitä kaikkia etuja heille kuuluu.

Mainiokoti Marskin laatulupauksen keskiössä on yksilöllinen hyvä elämä, johon kuuluvat:

• Yksilöllinen hoiva, ohjaus ja tuki

• Turvallisuus

• Oma viihtyisä koti

• Yhteisöllisyys ja osallisuus

• Maukas ja terveellinen ravinto

Mainiokoti Marski

Mainiokotien missiona on luoda parempaa hoivaa Suomeen mahdollistamalla jokaiselle asukkaalle yksilöllinen ja hyvä elämä.

Panostamme Mainiokodeissa laadukkaaseen hoivaan, hoitoon ja ohjaukseen, maukkaaseen ruokaan, turvallisuutteen, yhteisöllisyyteen sekä siihen, että jokaisella asukkaalla on oma viihtyisä koti. Mainiokotien brändin symboli, räsymatto, kuvaa koko elämän kirjoa iloineen ja suruineen.

Mainiokodit