Kun asiakas näkee suunnitelman uudesta keittiöstään, loiste hänen silmissään tarttuu suunnittelupalvelun Johannaan ja Ninniin – Mikkelin Värin laaja valikoima päästää luovuuden valloilleen kodin tilojen muodonmuutoksessa

Mikkelin Värin suunnittelijat Ninni Ahokas ja Johanna Piekäinen luovat asiakkaiden remonttiunelmista totta. Tarvitset aluksi vain mitat kohteesta, ja suunnittelupalvelun ammattilaiset käyvät työhön. Suunnitelman laatiminen vaatii vankkaa tietoa materiaaleista ja sekä asiakkaan tarpeiden tuntemusta.

Mainos | Kun uudesta keittiöstä tai vaikkapa koko kodin ilmeen muutoksesta haaveileva asiakas astuu Mikkelin Värin myymälään, edessä on inspiraation ja mahdollisuuksien maailma.

Edellisestä remontista on usein aikaa eikä asiakas siksi välttämättä tiedä, mitä kaikkea omaan kotiin voidaan toteuttaa. Tämän vuoksi suunnittelijan tehtävänä on kuunnella herkällä korvalla mietteitä uudistusprojektista.

– Pitää olla uskallusta ehdottaa myös jotakin sellaista, jota asiakas ei ole pyytänyt. Usein käy niin, että mieli muuttuu, kun kerromme oman näkemyksemme, Ninni Ahokas sanoo.

Ahokas on toteuttanut ammatillista unelmaansa Mikkelin Värissä kahden ja puolen vuoden ajan. Hän valmistui sisustussuunnittelijaksi työn ohessa opiskellessaan.

– Parasta on, kun pääsee käyttämään luovuuttaan. Kun asiakas näkee suunnitelman remontoitavasta kohteesta ja silmät alkavat loistaa… se on mahtavaa!

Johanna Piekäinen teki hypyn uuteen suuntaan urallaan, kun hän kävi tiedustelemassa Mikkelin Värin kauppiaalta Tuula Korjalta, millaista olisi työskennellä keittiösuunnittelijana. Uusi työ alkoi pian, ja nyt vajaan vuoden jälkeen Piekäinen nauttii uusista tehtävistään.

– Yhtä samanlaista päivää ei ole, vaan asiakkaat ja erilaiset kohteet omine haasteineen tekevät tästä monipuolista, hän kertoo.

Ideat muuttuvat eläväksi suunnitelmaksi

Ahokas ja Piekäinen vierailevat mielellään suunnittelukohteissa, mutta ensimmäisen tapaamisen Mikkelin Värin suunnittelupalveluun voi varata myös myymälään. Ajan voi varata joko käymällä paikan päällä, soittamalla, lähettämällä sähköpostia tai ottamalla yhteyttä Mikkelin Värin verkkosivujen kautta.

Tarkat mitat sekä mahdolliset paikkansa pitävät pohjakuvat kohteesta riittävät alkuun. Näin päästään hahmottelemaan, millaisia toimintoja tilaan mahtuu. Myös remonttikohteen hintaluokkaa kannattaa pohtia.

Yleisin ongelma kohteissa on, että ne eivät ole enää käytännöllisiä. Osa asiakkaista antaa tarkat tiedot siitä, mitä uudistettuun tilaan halutaan. Toiset taas antavat raamit, joiden mukaan suunnittelijat voivat antaa ehdotuksia.

– Esimerkiksi kodinhoitohuoneella on erilaisia käyttötarkoituksia. Moni ihmettelee, kun kysyn, mitä tilassa yleensä tehdään. Tämä kuitenkin on minulle todella tärkeää tietoa, jotta suunnittelemistani ratkaisuista tulee toimivia, Ahokas kertoo.

3D-suunnittelu on luonut aivan uudenlaisen tavan hahmottaa remonttikohteen lopputulosta. Piekäinen sanoo mallinnusten eduksi sen, että esimerkiksi värimalleja vaihtamalla voi nähdä, millä tavalla muutos vaikuttaisi kokonaisuuteen. Näin suunnitelma voidaan vielä hioa huippuunsa.

Piekäinen sanoo, että Mikkelin Värissä on helppo työskennellä, koska talossa on eri alan konkareita, joilta on helppo kysyä mielipidettä esimerkiksi maalivalintoihin liittyen. Suunnitelmat saadaan näin tehtyä harkiten ja kokemusta hyödyntäen.

Tällä hetkellä suunnittelijat suosittelevat varaamaan ajan suunnittelupalveluun heti kun ajatus remontista on olemassa. Suunnitelmasta käytännön toteutukseen siirtymiseen voi kulua aikaa, mikä kannattaa huomioida omassa aikataulussa.

Laaja tuotevalikoima inspiroi suunnittelussa

Laaja-alainen tuotetietämys pintamateriaaleista kalusteisiin on suunnittelijan ehdoton valttikortti. Uutuudet inspiroivat Mikkelin Värin suunnittelijoita. Mikkelin Väri tarjoaa myös suuren valikoiman laattoja ja lattiamateriaaleja. Samasta paikasta pääsee valitsemaan kaiken listoitusta myöten.

– Aina on joku tuoteryhmä, joka uudistuu. Ihan vain Teknoksen uudet värikartatkin saavat innostumaan, Ahokas nauraa.

Erityisesti Noblessa-keittiöt ja valmistajan kylpyhuonekalusteet kiinnostavat Mikkelin Värin asiakkaita. Niissä kohtaavat laatu sekä omaan kotiin sopivat sävy- ja tyylivaihtoehdot. Noblessa-kalusteita käytetään kaikkiin kodin tiloihin. Ninni Ahokas pohtii, että näin kotiin saadaan myös yhteneväistä ilmettä.

Stirpen liukuovikaapistot ja säilytysjärjestelmät taas mahdollistavat rajattoman määrän erilaisia yhdistelmiä. Myös tilanjakajana toimivat lasiseinät kiinnostavat nyt erityisesti kodin remontoijaa.

Esimerkiksi mökkikohteissa on syytä miettiä, kuinka tila pimennetään yöksi ja auringon paahde pidetään loitolla. Artic-verhoratkaisut räätälöidään kohteeseen juuri sopiviksi.

Lue lisää Mikkelin Värin suunnittelupalvelusta.

MIKKELIN VÄRI – elämäsi kotia varten.

Setrikatu 6, Mikkeli

puh. 0207 851 660

Palvelemme arkisin kello 8–18 ja lauantaisin 10–14. Tervetuloa!

Lue lisää