Samiedun media-alan opiskelijat pääsivät tositoimiin osana opintoja – upea Samiedu Sanomat vaikuttaa nyt printtinä ja verkossa. Kokemus ja toteutus olivat niin onnistuneita, että liitteelle on luvassa jatkoa ensi vuonna.
Mainos | Media-alaa opiskeleva Aino Ylhäinen ei osannut aavistaa, että hänestä kuoriutuu Samiedun Sanomien ensimmäinen päätoimittaja. Julkaisutoiminnan opintokokonaisuudesta tuli tavallista vaikuttavampi kurssi, kun sen aikana opiskelijat toteuttivat 16-sivuisen liitteen, joka jaettiin lehden välissä alueen talouksiin.
– Meitä oli yhteensä 13 opiskelijaa tällä kurssilla. Työskentelimme pareittain, jokainen pari sai toteuttaa kaksi artikkelia, jotka haastattelimme, kuvasimme ja myös alustavasti taitoimme, Aino kertoo.
Kun tarvittiin päätoimittaja pitämään huolta aikatauluista ja että taittojälki olisi lehdessä yhtenäinen, toimitustiimi päätti tehdä Ainosta päätoimittajan. Pesti osoittautui aika työlääksi, mutta Aino pitää kokemusta arvokkaana.
– Meiltä oli hyvä porukka tekemässä lehteä ja saimme apua opettajilta, oppilaitoksen viestintäväeltä ja MEKS Kaakon ammattilaisilta, Aino kehuu.
Yllättävintä hänestä oli se, miten paljon viimeistelytyötä lehden tekeminen julkaisukuntoon vaatii. Oli todella upea tunne, kun sain valmiin lehden postitse kotiini, hän muistelee.
Ainolle jäi kokemuksesta kipinä elämään myös toimitustyöhön.
– Voisin hyvin kuvitella, että jossain vaiheessa työskentelisin toimituksessa.
Mediatöiden julkisuus tutuksi
Media-alan opettaja Juha-Antti Heikkisen idea tehdä oma liite osana opintoja sai opiskelijoilta innostuneen vastaanoton. Julkaisukurssin opettajana toimi Sami Karttunen, mutta taustatukea tuli myös muilta opettajilta ja oppilaitoksen markkinointitiimiltä.
– Äidinkielen opettaja Roosa Rentola piti luennon uutisjutun tekemisestä. Yllätyin sen jälkeen, kun vähän hiljaisemmatkin opiskelijat totesivat innostuneena, että kirjoittaminen on hauskaa. Julkaistavan lehden teko motivoi koko porukkaa.
Juha-Antti pitää tärkeänä opetuksena, että lehti oikeasti julkaistiin eikä se jäänyt vain harjoitustyöksi.
– Media-alan työt ovat useimmiten julkisia. Opiskelijat saivat kokea konkreettisesti, miltä tuntuu, kun oma työ tulee painettuna kaikkien nähtäville ja arvosteltavaksi. Palaute on kyllä ollut pelkästään positiivista, myös sidosryhmät ovat kehuneet toteutusta.
Uutta sisältöä markkinointiin
Samiedun markkinointi- ja viestintäpäällikkö Miia Käyhkö toteaa, että ensimmäinen media-alan opiskelijaryhmä nosti riman saman tien korkealle, sillä tuotos on sisällöltään ja toteutukseltaan erinomainen.
– On ollut hieno nähdä, miten innostuneita ja sitoutuneita opiskelijat ovat olleet lehden tekemiseen. Tämä on kaikin puolin mainio projekti, sillä näin opiskelijat puhuttelevat suoraan potentiaalisia uusia opiskelijoita ja asiakkaita.
Seudun väestörakenteesta johtuen Samiedussa tehdään paljon töitä aikuisten jatkuvan oppimisen edistämiseksi. Nykyään siellä opiskelee reilut parikymmentä prosenttia suoraan peruskoulusta tulleita ja oppivelvollisia, yli seitsemänkymmentä prosenttia on aikuisempia opiskelijoita: opintojen täydentäjiä, alanvaihtajia ja vastaavia.
Samiedu Sanomat on ihan uudenlainen markkinointituote oppilaitoksen viestintään, sillä nykyään suurin osa markkinointisisällöstä on tuotettu netissä. Lehti jaettiin Itä-Savon suurjakeluna kaikkiin talouksiin. Siitä otettiin myös lisäpainos jaettavaksi yhteistyökumppaneille ja opiskelualan tapahtumissa.
Asiantuntija-apua MEKS Kaakolta
Lehtiprojektiin osallistuneet MEKS Kaakon ammattilaiset, myyntijohtaja Harri Juutilainen ja asiakkuuspäällikkö Johanna Halinen kävivät paikan päällä kertomassa opiskelijoille, mitä kaikkea konkreettisia toimenpiteitä liitteen tekeminen vaatii.
– Opiskelijat heitettiin suoraan syvään päätyyn, monilla oli taitto-ohjelma käytössä ensimmäistä kertaa. Meidän näkökulmastamme kaikki sujui kaikin puolin hienosti, aikatauluissa pysyttiin ja lopputulos puhuu puolestaan. Jatkossa opiskelijoiden on varmasti helpompi tarttua samankaltaisiin projekteihin, luovuutta ja osaamista kyllä löytyy, Johanna toteaa.
Graafinen suunnittelija Sari Viljakainen tuki lehden taittoprosessia neuvomalla opiskelijoita teknisissä asioissa ja visuaalisessa suunnittelussa. Hän kertoo, että lehden tekijöiltä taitto sujui hienosti.
– Ensimmäisessä palaverissa kävimme läpi esimerkiksi sanomalehdessä julkaistavan aineiston ohjeistusta väreistä ja kuvista, jotta nämä voisi huomioida jo lehden suunnittelussa. Seuraavassa vaiheessa sainkin jo melko valmiin lehden tekniseen tarkistukseen. Aineisto oli painovalmis pienillä huomioilla. Erinomaista työtä, Sari kehuu.
Tämänkaltainen oppilaitoksen ja median välinen yhteistyöprojekti on hyvä keino edistää printin asemaa. Liite toteutettiin toki myös diginä, mutta tässä tapauksessa oli printti isossa roolissa.
– Oli upeaa nähdä, miten lahjakkaita opiskelijoita Samiedulla on ja miten hyvin kaikki sitoutuivat yhteiseen projektiin, jossa oman käden jälki todellakin näkyy. Keskustelimme jo oppilaitoksen edustajien kanssa, että aikomuksemme on tehdä vastaavanlaista yhteistyötä jatkossakin, Harri kertoo tyytyväisenä.
Liite julkaistiin 17. helmikuuta 16-sivuisena printtiliitteenä Itä-Savon välissä ja Länsi-Savon ja Itä-Savon näköislehden välisivun mainoksena. Lue Samiedu Sanomat 2023 tästä.