Ensimmäisessä kiinteistönvälittäjän työhaastattelussaan Liisa Kovanen piiloutui pöytäliinan alle, mutta nyt takana on upea ura. Vuosiin on mahtunut muutoksia, mutta perusasiat kuten luottamus ja rehellisyys, ovat edelleen kiinteistönvälityksen kulmakiviä.
Mainos | Kiinteistönvälittäjäksi voi ryhtyä kuka vain, mutta kuka vain ei siinä pärjää. Tämän tietää alalla pitkän uran tehnyt Liisa Kovanen, joka on kouluttanut kädestä pitäen kaikki Mikkelin Kiinteistömaailman välittäjät.
– Alalle on tullut ihmisiä bussikuskista pappiin, eikä sillä ei ole mitään väliä, mitä aikaisemmin on tehnyt työkseen. Jotkut ajattelevat, että välittäjänä saa helposti heti kovan palkan. Se vaatii kuitenkin hitonmoisen opiskelun ja pitkiä työpäiviä.
Kovasen itsensä tie oli jokseenkin luonteva, sillä hän ehti luoda ensin uraa pankissa 25 vuotta, aluksi kirjanpito-osastolla, sitten lakiosastolla.
– Kun tulin Mikkeliin kauppakouluun Kangasniemeltä 16-vuotiaana vuonna 1975, halusin lukea itseni lakimieheksi. Se oli kuitenkin turhan pitkä tie, koska en ollut ylioppilas, Liisa kertoo.
–Suoritin työn ohessa oikeusopin tutkinnon ja sainkin pankissa lisänimen ”varatuomari”. Laadin perukirjoja ja hain kiinnityksiä sekä lainhuutoja. Siitä oli myöhemmin välittäjän työhön hirveän iso apu.
Työelämä pankissa 80-luvulla oli hyvin erilaista kuin tänä päivänä. Esimerkiksi pankin työhaastattelussa Kovasta paiskattiin heti kättelyvaiheessa kysymyksellä: ”Oletko raskaana?”.
– Ja kyllähän pankkielämä oli muutenkin jotain ihan muuta kuin nykyään. Kaikilla oli jakkupuvut, pankkirakennuksesta ei saanut poistua kesken päivän ja oli kellokortit.
Vielä vuosituhannen vaihteessa Suomessa vallitsi ajatusmalli, jonka mukaan pankkivirasta poistuttiin vain hautaan tai eläkkeelle. Pankkia pidettiin hyvin vakaana ja varmana työpaikkana. Ketään ei koskaan irtisanottu. Siksi Liisan polte kiinteistönvälittäjäksi ihmetytti hänen läheisiään.
– Kipinä tuli siitä, että arvostin kovasti jo tuohon aikaan välittäjien työtä. Toisin kuin tänä päivänä, kaupantekotapahtumat olivat isoja ja arvokkaita tilaisuuksia. Olin niissä itse monesti mukana pankin edustajana. Välittäjät hakivat pankista isoja shekkejä, joita ei koskaan annettu suoraan asiakkaalle. Tänä päivänä kaikki rahaliikenne hoituu sähköisesti, Liisa vertailee.
Vaikka Liisa pyrki välittäjäksi ensimmäisen kerran jo vuonna 1998, aika ei ollutkaan vielä tuolloin kypsä.
– Minusta tuntuu, että olen tehnyt aina oikeita päätöksiä. Tuolloin kävi hieman myöhemmin ilmi, että perheeseemme oli tulossa iltatähti, joka syntyi loppuvuodesta 1998. Onneksi en vielä silloin vaihtanut alaa.
Kynänmyyntipuhe vei pöytäliinan alle piiloon
Vuonna 2003 Liisa oli syömässä pankin yläkerrassa sijaitsevassa ruokalassa, jossa myös Kiinteistömaailman yrittäjät kävivät. Ahkerana leipurina ja käsityöntekijänä tunnetulla Liisalla oli tapana myydä omia tuotoksiaan työkavereille. Eräs työkaveri heitti ruokapöydässä kuolemattoman kohteliaisuuden:
– Liisa myy vaikka paskaa säkissä!
Samassa pöydässä istuva Kiinteistömaailman silloinen yrittäjä Lea Pulkkinen taisi vaikuttua kuulemastaan, sillä ruokailun jälkeen hän kehotti Liisaa käymään töiden jälkeen toimistollaan.
– En tiennyt, että edellisellä viikolla Kiinteistömaailmalla oli ollut Länsi-Savossa työnhakuilmoitus, Liisa muistelee tapahtumaa.
– Vaikka töissä oltiin jakkupuvut päällä, kuljin työmatkat aina verkkareissa ja lenkkareissa. Niissä meninkin sitten Lean toimistolle, jossa odotti myös arvokkaan näköinen herra puku päällä. Kävikin ilmi, että olin tullut verkkareissa rekryhaastatteluun!
Neuvotteluhuoneessa haastattelija, Kiinteistömaailman aluejohtaja Seppo Kinnunen, otti välittömästi käyttöönsä myyjien klassisen tulikokeen. Hän ojensi Liisalle kynän ja kehotti myymään sen.
– En keksinyt sanoa muuta kuin, että se on älyttömän hyvä kynä - osta pois! Koko tilanne nauratti mua hirveästi ja otin kiinni pöytäliinan helmasta ja piilouduin sen alle.
Alkujärkytyksestä toivuttuaan Liisa totesi, ettei ala tässä mitään kyniä myymään.
– Sanoin, että jos et usko, se on sinun menetyksesi.
Liisan napakkuus teki Pulkkiseen ja Kinnuseen vaikutuksen, sillä he päättivät palkata Liisan saman tien. Päätökseen varmasti vaikutti sekin, että silloinen Sampo Pankki oli samaa konsernia Kiinteistömaailman kanssa, ja Liisan pätevyys oli hyvin tiedossa.
Koska alanvaihto arvelutti Liisaa vielä hieman, hän päätti hakea virastaan aluksi vuorotteluvapaata, jotta ei jäisi aivan tyhjän päälle. Vuorotteluvapaa myönnettiinkin, joten Liisa oli nyt valmis kokeilemaan siipiään kiinteistönvälittäjänä.
– Kun olin ollut uudessa työssä puolisen vuotta, palkkani oli suurin piirtein tuplaantunut pankkipalkkaani verrattuna. Taisin olla ensimmäinen, joka siitä konttorista irtisanoutui. Parin kolmen vuoden kuluttua alalla alkoikin aikamoiset myllerrykset…
Aaltoliikkeen kestäminen vaatii kanttia
Lihava palkkapussi ei välittäjän työssä ole mikään itsestäänselvyys, sen on Liisakin saanut kokea.
– Vuoden 2008 lokakuu on ainoa kuukausi, jolloin en tehnyt yhtä ainoaa kauppaa. Siitäkin huolimatta, että tein joka päivä pitkiä päivä. Mutta ei sitä tullut sen kummemmin mietittyä. Olin jo oppinut siihen, että tulot saattoivat kuukausittain vaihdella. Onneksi rahaa oli säästössä ja mieheni töissä. Muuten se olisi voinut olla katastrofi.
Silloisen finanssikriisin vastapainoksi välittäjillä on ollut lihaviakin aikoja. Esimerkiksi korona kuumensi asuntomarkkinat hetkeksi äärimmilleen. Varsinkin kesämökkien kysyntä suorastaan räjähti käsiin.
– Jos normaalisti teen 4–6 kauppaa kuukaudessa, silloin kauppoja syntyi 9–13.
Asuntomarkkinoiden aaltoliikettä Liisa ei ole jaksanut ihmetellä enää aikoihin, sillä ilmiö on toistuvaa. Oleellista on, että laihempiinkin aikoihin varautuu ja muistaa, että ihmisten tarve kodeille ei lopu koskaan.
– Kriisin jälkeen ihmiset huomaavat aina, että ei se elämä loppunutkaan, Liisa hymyilee.
Nykyistä markkinatilannetta hieman vääristää se tosiseikka, että koronavuodet olivat poikkeuksellisia, ja nyt noita poikkeusvuosia käytetään mittatikkuna nykytilanteeseen. Se antaa asuntomarkkinoista hieman epärealistisen kuvan.
Oli miten oli, korona-aika toi asuntokaupoille Liisan mielestä tervetulleen uudistuksen: yleisistä näytöistä luovuttiin, eikä hän ainakaan itse niitä enää juurikaan pidä.
– Nykyään esittelyt ovat yleensä yksityisnäyttöjä ja asiakas tosi motivoitunut ostamaan. Minusta suuntaus on hyvä. En ole alalla ainoa, joka on heittänyt yleisnäytössä 6-7 tuntia sunnuntaista hukkaan, kun näytöillä ei käynyt yhtään asiakasta, Liisa sanoo.
On oltava luottamuksen arvoinen
Kiinteistönvälittäjiä aina ihaillut ja arvostanut Liisa jää loppukesällä eläkkeelle unelma-ammatistaan. Arvostus alaa kohtaan ei katoa ja hän toivoo muidenkin ymmärtävän, millaista taitoa ja toisaalta nöyryyttä välitystyö vaatii.
– Meidän käsissämme ovat ihmisten kalleimmat omaisuudet. Välittäjän pitää ymmärtää, mistä siinä on kysymys. Moni asiakas tekee asuntokaupat vain kerran elämässään. Kaikille koulutettavilleni olen sanonut, että on oltava asiakkaan luottamuksen arvoinen. Jos yhden kerran mokaa, asiakas kertoo sen kymmenelle kaverilleen. Luottamus ja rehellisyys ovat tämän alan tärkeimmät asiat!
Kiinteistömaailman yrittäjä Sisko Koobas on yksi niistä monista välittäjistä, joita Liisa on alalle opastanut.
– Mieleeni on ikuisesti iskostunut varsinkin yksi Liisan neuvo: Jos et tiedä jotain asiaa, niin sano asiakkaalle, että et tiedä ja otat selvää. Ja sitten teet sen. Välittäjänä et voi alkaa keksimään vastauksia omasta päästäsi.
Sisko kertoo olevansa erittäin hyvillään siitä, että vaikka Liisan eläkkeelle lähdön jälkeen yritykseen jää valtavan kokoinen aukko, Liisan taloon tuoma tieto ja kokemus jää elämään hänen kouluttamassaan henkilökunnassa.