Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuppuralassa asuva Jukka Rossi on järjestöaktiivi, joka näkee yhteisöllisyyden mahdollisuudet – kun tavoitteena on asumisen viihtyvyys, tärkeintä on kuulla ihmisten toiveita ja yhdistellä niistä toimintaa

Mikalon asukkaiden äänitorvena toimivat asukastoimikunnat. Yhteinen tekeminen on asukkaiden toiveista kiinni.

Mainos | Arjen kiireet vievät nykyisin mennessään niin työikäiset, lapsiperheet kuin eläkeläisetkin. Vapaa-ajasta on tullut kilpailukenttä, jossa huomiotamme huutavat harrastukset, kulttuurimenot tai vain lepo kotisohvalla. Lopulta kaiken toimintamme punainen lanka on hyvä olo, ja siihen myös asuinympäristöllä on vaikutuksensa. Välillä on tärkeää antaa pieni hetki asuinviihtyvyydelle.

Jukka Rossi on puheenjohtajana Mikkelin Tuppuralan kaupunginosaseurassa ja asuu Mikalon vuokrakodissa. Hän toimii vuokrakotitalonsa asukastoimikunnassa ja edustaa muita Mikalon asukkaita vuokralaisneuvostossa.

Jukka haluaa olla osaltaan edistämässä parempaa elämää. Mikalolla tyytyväinen asuinympäristö ja uurastuksen positiiviset vaikutukset sekä palautteet asukkailta kannustavat.

– Omaehtoinen ja positiivinen sitoutuminen antaa mahdollisuuden saada itsellekin hyötyjä asukastoiminnan kautta. Siinä se juju onkin.

Aiemmin taloyhtiön talkoilla oli tärkeä rooli yhteisöllisyyden ylläpitämisessä. Pienen puuhastelun lomassa tuli tavattua naapureita, juteltua, tultua tutuksi. Edelleen kaikkeen tarvitaan alulle paneva voima, ja asuinviihtyvyyden lisäämiseksi tarvitaan ihmisiä, jotka sanovat ääneen toiveensa. Mikalon vuokrakotien asukkaiden äänitorvena toimivat asukastoimikunnat, jotka vievät viestiä eteenpäin.

Jukka kuuntelee herkällä korvalla niin alueen kuin pihapiirin asukkaiden toiveita ja miettii, miten Tuppuralan eri ikäisiä ihmisiä voisi yhdistää yhteisen tekemisen pariin, joka olisi mielekästä kaikille.

– Jos meillä olisi rajattomat resurssit, hyödyntäisimme enemmän upeaa Saimaata. Rannassa olisi kaikille alueen asukkaille vapaassa käytössä oleva grillipaikka ja viihtyisät vene- ja uimarannat koko perheelle, Jukka ideoi.

– Myös viljelypalstat varmasti kiinnostaisivat ihmisiä.

Yhteistyössä on voimaa

Jukka tietää, kuinka nykyisissä arjen kiireissä on haasteellista saada ihmiset liikkeelle yhteisten asioiden puolesta.

– Kuitenkin heti kun keksimme, mikä ihmisiä kiinnostaa, tavoittaminen on jo huomattavasti helpompaa. En halua asukastoiminnassa tai missään muussakaan järjestötoiminnassa tuputtaa omia ajatuksiani vaan olla kuulolla.

Jukka puhuu kokemuksesta. Puheliaana hänen on pitänyt opetella kuuntelemisen taito.

Halu katsoa ja kehittää koko aluetta kuuluu puheessa. Miten saisi eri taloja yhteistoimintaan? Näin resursseja ja osallistujiakin olisi enemmän.

Jos järjestetty tapahtuma ei kerää kiinnostuneita, ei saa lannistua. Pienestä on aloitettava, kuten Tuppuralassa järjestettävä peräkonttikirppistapahtuma osaltaan näyttää.

– Asukkaiden toivomuksesta kirppis järjestetään nyt jo kahdesti kesällä, kesä- ja elokuussa.

Ideoita ja kokemuksia muiden kuntien onnistumisista Jukka saa esimerkiksi osallistuessaan valtakunnallisille vuokralaispäiville. Vuokratalot ja erilaiset yhdistykset ovat saaneet vakiinnutettua aktiivista toimintaa.

Yhteinen tekeminen on mielekästä, jos siitä kokee saavansa itselleen hyötyä. Jukka esimerkiksi ideoi kaupunginosittain järjestettäviä viheristutustapahtumia, joissa opastettaisiin parvekeviljelyn mahdollisuuksiin.

– Olemme hyvällä tiellä. Tarvitsemme vain lisää asukkaiden ääntä kuluviin ja sitä kautta ihmisiä mukaan.