Lukijalta: Jos jaksaa bilettää aamuviiteen, pitäisi myös jaksaa huolehtia siitä, että jääkaapissa on ruokaa
Tiina Saari väittää kolumnissaan (L-S 26.2.) , että Mikkeli menee kiinni liian aikaisin ja että aukioloajat on suunniteltu pääasiassa eläkeläisten ja kotona olevien vanhempien aikatauluihin sopivaksi.
Tämä ei pidä paikkaansa! Kyllä nuo ajat on illasta jatkettu nimenomaan työssäkäyvien vuoksi. Ei voi muuta sanoa kuin että voi voi teitä nuoria aikuisia kun ei iltakymmeneen jatketut aukiolot ja viikonloput riitä ostoksiin. Jättäkää somettaminen ja kännykän räplääminen vähemmälle, kyllä aikaa on riittävästi nykymenollakin kun vain järjestää. Olen itse saanut elää ajan kun lauantaisinkin oltiin työssä puoleen päivään ja hyvin ehdittiin kauppareissut hoitaa vaikka monet kaupat suljettiin lauantaisin jo klo 14 ja useimmat klo 17. Jos jaksaa bilettää aamuviiteen, kyllä jaksaa huolehtia, että jääkaapista löytyy ruokaa, ettei tarvitse ihmetellä mistä sitä kaupungilta siihen aikaan saa. Hyvää kolumnissa oli toteamus, että pitkät työpäivät eivät tee hyvää ihmisille ja on kallista palkata yötyövoimaa. Totta. Kivijalkakaupat hoidetaan usein yrittäjän omin tai perheen voimin eikä voi olettaa, että palvelua saa 24/7 kuten Tiina Saari hyvin mainitseekin. Yrittäminen ei kannata, jos joutuu yhteiskunnan paineessa palkkaamaan ulkopuolisia ilta- ja yötyöhön. Tästä on esimerkkejä muuallakin kuin Mikkelissä. Moni pienyrittäjä on pannut hanskat naulaan, kun viivan alle ei jää mitään ulkopuoliselle tekijälle maksettujen palkkojen ja lakisääteisten maksujen jälkeen. In any case, hyviä hiihtelyjä niin Tiina Saarelle kuin kaikille muillekin! Koitetaan pärjätä tässä liian aikaisin kiinni menevässä mutta hienossa kaupungissamme! Heikki Huttunen Mikkeli
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.