Mikkelin Möyhentäjä: Kiittämisen ja kehumisen pitäisi olla yhtä luonnollista kuin piereskelyn — Annetaan siis kiitoksen tulla reilusti ja vapautuneesti!

Facebookin kansalaisryhmissä jaetaan paljon kiitosta ja kehuja. Se on hienoa asia, mutta yksi asia minua ihmetyttää. Ei itse asiassa, vaan tavassa jolla kiitokset ja kehut usein ilmoille kuulutetaan. Kun niin moni viesti alkaa sanoilla ”nyt on kyllä ihan pakko kiittää...” tai ”nyt täytyy kyllä kehua...” sitä ja tätä henkilöä, tapahtumaa tai paikkaa. Jäin miettimään tuota alkuliitettä. Jonka käyttöön syyllistyn sujuvasti itsekin. Miksi meidän on ihan pakko kiittää ja miksi meidän täytyy kehua? Ihan kuin kehuminen olisi hirmuisen vaivalloinen ponnistus. Tai kuin kiitos olisi varoittamatta ilmoille pyrkivä pieru, jota yrittää pidätellä viimeiseen saakka. Sitten kun sen on pakko antaa tulla, se ainakin yritetään päästää mahdollisimman huomaamattomasti, tuhnuna. Eikö kiittämisen ja kehumisen pitäisi olla riemukas, vapauttava asia? Sellainen, joka päräytetään ilmoille iloisesti, ilman sen enempiä ämpyilyjä? Aina kun on aihetta. Kiitoksia ja kehuja sinkoilee arjen pyörteissä liian vähän. Vaikka ne tekevät hyvää. Ainakin minulle tulee hyvä mieli, kun saa sanottua kiitoksen vaikka hyvästä ateriasta tai moitteettomasta asiakaspalvelusta. Tai vaikka siitä, että toinen on olemassa. Jos näkee, että sana osuu ja uppoaa, tulee vielä parempi mieli. Puolin ja toisin. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun kiitos tai kehu on pelastanut kaksi synkkää päivää kertalinttuulla. Tästä minulla on empiiristä todistusaineistoa vaikka kuinka paljon. Kuten myös siitä, että oma-aloitteisuudella voittaa paljon. Kaupassakin saa pääsääntöisesti sitä parempaa kohtelua, mitä vähemmän oma naama muistuttaa norsun vehjettä. Kokeilkaa vaikka. Minun ikäisteni vanhemmat kasvoivat maailmassa, jossa kehu ja kiitos olivat ylellisyyksiä. Lapsia ei passannut kehua, koska niistähän saattoi kasvaa ylpeitä. Kiittely-yritykset aiheuttivatkin tuon ajan kasvateille vaivaannusta ja kiusallisia tilanteita, kun ne tulkittiin milloin mitenkin väärin. Usein tahallaan. Että mitä se nyt yrittää. Joku taka-ajatus sillä varmaan on.