Lukijalta: Iiro Viinanen kehuu EU:n hakkuupäätöstä vastustaneita meppejä: Vastuunkantajat eivät taipuneet lobbarien painostuksen alla
Vain äänestämällä saatiin ympäristövaliokunnassa voittajaksi kanta, joka rajoittaa metsien hakkuita eikä lisää ilmakehään hiilidioksidia. Kerrotaan, että päätöstä edelsi poikkeuksellisen aktiivinen lobbaus, jonka käynnistivät MTK, metsänomistajatahot ja metsäteollisuus.
Euroopan Unioni on sitoutunut taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävään politiikkaan. Kuitenkin vain äänestämällä saatiin ympäristövaliokunnassa voittajaksi kanta, joka rajoittaa metsien hakkuita eikä lisää ilmakehään hiilidioksidia. Kerrotaan, että päätöstä edelsi poikkeuksellisen aktiivinen lobbaus, jonka käynnistivät MTK, metsänomistajatahot ja metsäteollisuus. Heillä on toimintansa perusteena perin itsekkäät syyt, eli raha, kävi sitten ympäristölle mitä tahansa. Heitä ei ilmastonmuutos heiluttele, vaikka samaan aikaan pyörremyrskyt riehuivat tehden rajua tuhoa. Eikä tunnu menneen tajuntaan ne monet muut uhkatekijät, jotka maapalloamme uhkaavat ilmastomuutoksen seurauksena. Niistä vähäisin ei ole merten veden pinnannousu vakavine seurauksineen. Ainakaan tutkimusten ja selvitysten puutteesta ei voi olla kyse. Lieneekö sitten siitä, että kyseisiä tutkimustuloksia eivät arvoisat EU:n ympäristövaliokunnan jäsenet ole lukeneet, jos äänestävät hiilidioksidia ilmakehään lisäämisen puolesta. Kun lähes 200 huippuasiantuntijaa julkaisee raportin, luulisi edes sen tulevan luetuksi. He tekevät lopullisen päätöksensä lokakuun kokouksessa ja tuskinpa asiantuntijalausuntoa tuolla tasolla jätetään huomioimatta. Suomenkin hallituksen linja on lisätä hakkuita hiilidioksidipäästöistä piittaamatta. Se on puhdasta puoluepolitiikkaa, ja kovin välinpitämätöntä sellaista. Samoin mahtavat valtiontuet uusille biopolttoainetta tuottaville laitoksille olisi voinut suunnata esim uusyritystoimintaan, sillä suuryritysten omistajilleen maksamilla vuotuisilla osingoilla olisi asia voitu hoitaa. Suomen mepeistä vain Sirpa Pietikäinen, Heidi Hautala ja Pirkko Ruohonen-Lerner vastustivat metsähakkuiden lisäämistä. Hekö ovat ainoat edustajamme, jotka kantavat vastuuta tulevaisuudesta, eivätkä notku lobbaajien painostuksen edessä. Muistetaanpa kun aikanaan äänestetään jatkokaudesta. Iiro Viinanen ministeri Lahti
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.