Lukijalta: Europarlamentaarikko Heidi Hautala vastaa Hanna Kososelle: Käsitit asian tahallasi väärin

Kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk.) kirjoittaa Euroopan parlamentin metsien hiilinielupäätöksestä. On kiusallista, että vielä 25 vuoden EU-jäsenyyden jälkeen voi esittää, että suomalaisten meppien tulee olla kuuliaisia Suomen valtion kantojen toimeenpanijoita. Tämä tahallinen väärinkäsitys verhotaan isänmaallisuuden vaatimukseen. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan, on ollut hallituksen, metsäteollisuuden ja MTK:n aggressiivisen kampanjan johtoajatus. Tällä silmänkääntötempulla kielletään itse asian kiistanalaisuus ja intressien ristiriita, joista Euroopan parlamentissa on keskusteltu perusteellisesti. Lukuisat tutkijat ja esimerkiksi eurooppalaisten tiedeakatemioiden tieteellinen neuvonantajakomitea EASAC on esittänyt perustellun varoituksen liiallisesta nojautumisesta metsäpohjaiseen bioenergiaan pyrittäessä rajoittamaan ilmakehän lämpeneminen Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti 1,5 asteeseen. Tutkijapuheenvuorot on torjuttu päätöksentekoa häiritsevinä. Tämä on hälyttävää.

Haluatko lukea koko jutun?

Tilaa digi ja lue juttuja rajattomasti.

Tilaa 3 kk 4 €/kk

Digitilauksen sisältö

  • Lansi-Savo.fi-verkkopalvelun rajaton käyttöoikeus vuoden jokaisena päivänä
  • Näköislehti
  • Uutissovelluksen ja päivän lehti -sovelluksen käyttöoikeus (iOS ja Android)
  • Esaimaa.fi-, Ita-Savo.fi-, Kouvolansanomat.fi- ja Kymensanomat.fi-verkkopalvelut, näköislehdet ja sovellukset
  • Lukuoikeus sinulle ja kolmelle perheenjäsenellesi